Päiväkirja eli hiukan historiaa, allekirjoittaneen elämästä.

- Gabriel Asikainen

(Tämän päiväkirjan lopussa on sisällysluettelo, jonka rivejä klikkaamalla pääset tietyn otsikon alla olevaan tekstiin)

Alkulause.

Minä, leikillistä muotoa käyttäen. Gabriel Asikainen olen syntynyt 25 p:nä syyskuuta v:na 1890 Puumalan pitäjän Kaipaalan kylässä N:o 5 Heinämäki nimisessä talossa.

Kaipaalan kylä näkyy vasemmassa yläreunassa

Isäni nimi on Kaarlo August Kallenp. Asikainen. Hän oli jäänyt Äidistänsä orvoksi aivan pikkulapsena, sillä isäni äiti oli kuollut silloin lapsivuoteeseen.

Tuosta isäni äidittömyydestä, lapsuudesta, ja nuoruudesta, tunnen syytä lyhyesti selostaa tämän elämäkertani kirjoituksen alussa. - Siitä luulen näet johtuvan monia erinäisiä ilmiöitä sekä hänen, että sittemmin minun elämässäni.

Kuten sanottu on minulle kerrottu, että isäni äiti kuoli tämän poikansa synnytettyään lapsivuoteeseen, sen ajan rukoilevana ja elävää kristillisyyttä elävänä äitinä, sekä vauraan maatalon emäntänä.

Tästä seurauksena isälleni oli aineellisesta toimeentulosta huolimatta köyhä ja kylmä kasvatus. Suurin piirtein katsottuna saattanee sitä pitääkin "kaltoin kasvattamisena". - Uhalla ja ylenkatseellateko, sekä koston ja kiusanhalu kuuluivat hänen tapoihinsa. Muutamia karkumatkojakin oli ennättänyt tehdä kodista ulos maailmalle. Wietettyänsä enemmän tai vähemmän epäraitista ja rikkinäistä elämää vain 18 v:tta, sukeutui heille silloisen oman palvelustytön sittemmin äitini Ulla Maria Pulkkisen kanssa meno avioliittoon.

Tämän teon jälkeen muuttui kotielämä Heinämäessä jos mahdollista paljon entistään sekavammaksi. Kuuluihan sen ajan katsanto tapaan pitää suurimpana pahana jos niinkin suuren talon poika otti piika tytön vaimokseen. - - . Nyt kun aikaa sitten oli taloon otettu uusi äitikin, ja niin ei emännän asemasta voinut olla puhettakaan pojan köyhällä ja halvalla vaimolla. -

Otettu se "piika Ulla" kuitenkin oli ja semmoisena pysyi.

Jotenkuten siinä vielä elää rehjostivat kuulemma noin 2 vuotta. -

Ensimmäinen kotini.

Sillä ajalla olivat myös saaneet päivän valoon minut ensimmäisen poikansa. Wiimein oli käyneet välit vanhemman ja nuoremman polven välillä siksi sietämättömiksi, että lähtö tuli. - Minä olin ollut silloin ½ v:den ijässä.

Pienet olivat matka varustukset olleet. Wähäiset, pienet pito vaatteet yllä, pikkupoika korissa äidin kainaloon ja isällä tuskin kantamusta käsityökaluja. Kun piti jotakin ottaa aittahuoneesta niin oli isoisä - (isäni isä) ja Heinämäen silloinen isäntä vartioinut sitä aseenaan rautalapio. - -

Talon palveliat olivat vastoin isännän tahtoa kyydinneet perästä ja itkeneet isäni 14-15 vuotiaana tekemän sängyn ja vähän makuuvaatteita. "Kullervo ajettiin nyt ulos veitsentynkänsä kanssa!" -

Toinen kotini.

Jos olivat pienet muuttotavarat ja välineet niin ei ollut pitkä matkakaan. Wain alle 1 k.m. matkaan lähimpään naapuriin saivat asuntoa, ensin loisina suuren tuvan nurkassa, sitten pientä nurkkakamaria hyyräten asuin rakennuksen toisessa päässä. Elinkeinona isälläni oli silloin sepän työ. Pajan hän sai vuokralle samasta talosta. Hän oli käsitöissä hyvin moni puolinen ja etevä. Saattoi tehdä menestyksellä raudasta, puusta, nahkasta y.m. mitä ikinä maalaiselämässä kysymykseen tuli. Tämä todistaa hänen lahjakkaasta järjestään kun ottaa huomioon puuttuneen kasvatuksen y.m. henkisen laiminlyönnit.

Siinä talossa asustivat vanhempani ½ 5 v:tta. Se aika oli minulle alkavien kärsimisien aikaa. Monta kertaa olin hoidon puutteessa ollut vähällä jäädä tuhon omaksikin. Milloin eksyen metsään milloin joutuen muihin vaaroihin. Toisia seikkoja niistä muistan toisia ovat muut kertoneet.

Hyvä Äitini teki parastaan kyllä, mutta ei kaikessa avuksi joutunut sillä hän oli ainoa huoltaja ja meitä pieniä oli jo ennen siitä talosta lähtöämme 3.

Kolmas kotimme.

Syksyllä v:na 1895 muuttivat vanhempani Juvan pitäjän puolelle josta isäni oli vuokrannut torpan. Tämä torppa oli oikeen niitä todellisia salomökkejä, sillä se oli oik. syrjäseudussa oleva erään talon erikoinen metsäpalsta. Wanha savupirtti siinä oli ja muut rakennukset sikin sokin, mikä mitenkin, vanhoja ja huonoja. Siihen rakensivat kuitenkin heti uuden asuin huoneuston 3 huonetta hyvin yksinkert. vaatimatonta tekoa.

Syntymäkoti Puumalan Kaipaalan kylässä ja kolmas koti Juvan Kaislajärven Peltolan tilalla

Pajan isäni myös siihen lähelle asumustamme laittoi.

Minä luulen, että siinä salon sydämessä me olisimme eläneet verrattain onnellista elämää kaikki jos ei synnilliset tavat olisi sinne mukaan tulleet. Elinkeino oli jotenkin riittävä ja vaate y.m. olisi riittänyt mutta -

Kotimme muodostui monen moniksi vuosiksi kortinpeluun, juopottelun y.m. riettauden harjoituspaikaksi kuten oli yleistä niilläkin kulmakunnilla.

Tästä seurasi monet aineelliset puutteetkin ja sitä useammat laiminlyönnit henkisellä puolella. Jotakin oppia kaipasin niin haikeasti, että kerrankin kun sain istua Jumalan palv. tilaisuudessa lähimmän kansak. s.o. Koikkalan kansak. noin 12 km. meidän kotoa ja kuulin saman koulun oppilailta mitä siellä heille opetetaan, että painuin mietteissäni sorvia vasten ja kyynel putosi sorvin alle. - Ajattelin, että jos minä saisin täällä käydä niin kyllä minä joka pyhäksi kävisin kotona ja jalkasinkin kulkisin aina tänne. Hevosta kun ei meillä ollutkaan. - Mutta semmoiset toiveeni olivat turhia, sillä isä ei suvainnut puhuakkaan koulusta yleensä ja kaikkein vähemmän juuri k.k:sta.

Siinä vaan täytyi elää retuuttaa olevissa oloissa ja kyllä se aika jonka siinä vietimme turmeli minun parempaa puoltani oikein paljon. Mutta aina sieltä asti paloi sydämessäni vaikkakin epämääräisenä voimakas paremman kaipuu.

Oli silläkin yli 10 vuoden ajalla siinä Pesosen torpassa ollessamme jotain hyviäkin puolia minuunkin nähden. Kaikessa tapauksessa se tarjosi ulkonaista kodin suojaa. Isän työnteosta sain monenlaista käytännöllistä oppia, - vaikka sekin oli kyllä itse ottava, sillä hän ei juuri nimeksikään neuvonut. - Äiti opetti lukutaitoa ja vähän kirjaimien kirjoitustakin. Juhlallinen metsäinen luonto vuorineen, korkeine hongikkoineen ja useine järvineen vaikutti minuun viihdyttävästi ja mieltäni ylentävästi. Minulla oli oik erikoinen halu kiipeillä jokaiselle korkeimmalle kohdalle siellä. Sainpa sillä ajalla onnen käydä 7-8 viikkoa kiertokouluakin ja se oli kuin toinen puoli koko siitä ajasta mitä saavutin kasvamikseni!

Sunnuntaikoulua en saa unhoittaa muistelmia tehdessäni, sillä sitä kuitenkin jonkun verran tuli osakseni ja siitäkin jäi paljon hyvää mieleeni pysyväisesti.

Myöskin kotona oli muutakin kuin riettautta. Isänikään ei pohjaltaan ollut niinkään huono mies ja mitä heikkouksia oli, olivat ne häneen tarttuneet suurin piirtein siitä seurasta ja ympäristöstä jossa hän oli kasvanut.

Hänellä oli ajanhengen mukainen kunnioitus ja arvonannon tunne vieläpä harrastustakin kristinuskoa kohden. Wirrenveisuuta harjoitettiin meillä koko joukon. Olipa isällä omatekoinen läkkipellistä tehty virsikantelekin. Tähän kantelen soittoon heräsin minä monena sunnuntai ja juhlap. aamuna ja se tuntui niin suloiselta kaikessa koruttomuudessaankin. Minusta olikin silloin suloista ja suurta kaikki se mitä uskonnosta pirahti sinne salon henkiseen synkkyyteen.

Muistan niin elävästi vielä nyt 30 vuotisena ja tulen aina muistamaan eräänkin kiirastorstai illan jolloin olin tullut kotiin pitemmältä puoti y.m. reissulta hiihtämästä. Istuin uuninrinnassa höyläpenkillä lepäämässä pitkän hiihtämisen jälkeen, kun isä istuessaan akkunapielessä kertoi näin: "Nyt on Pitkäperjantain aattoilta. Tätä päivää sanovat myös Kiirastorstaiksi. Tämä P. perjantai on suuri juhlapyhä. Nyt aattoiltana jo k:llo 6 panevat ihmiset suuret tehtaat ja kaikki työpaikat seisomaan. Pitkänäperjantaina riippui Wapahtaja ristinpuulla Golgatalla lunastaakseen kaikki maailman ihmiset synnistä. Sentähden vältetään sinä päivänä työntekoa ja koetetaan olla syntiä tekemättä. On muitakin suuria pyhiä kuten Joulu ja Juhannus, mutta melk. on Pitkäperjantai suurin."

Se oli juhlapuhe minun mielelleni ja teki juhlaksi sen illan sekä Pitkäperjantain silloin vieläpä tuntuu tätä kirjoittaissani kuin minun tunnossani olisi pitkäperjantailla ihan erikoinen sija kaikkien suurien ja kalliiden uskonnollisien juhlien joukossa.

Parhaisiin asioihin siltä ajalta voin myöskin mainita, että hän, isä oli tilannut erään asiamiehen k:tta Lasten Lähetyslehden. Sattuikin, että minä olin silloin noin 10 k:n päässä postia vastassa kun ensimmäinen lehti eli Numero tuli. Olin iloinen sen saadessani. Vaikka oli kova lumipyry niin, kohta suksieni päällä seisten ainakin kuvat katselin. Ensimmäinen kuva esitti raamatun myyjää ja hänen luokseen juoksevia Kiinalaisia. - Koko lehden olemassaolo teki minuun hiljentävän vaikutuksen. Kun niitä tuli, luin ne tarkoin ja lämpenin usein. Niin oli hyvästä hyvää ja huonosta huonoa silloin kuin aina, riippuen siitä kumpoinen on runsaammin edustettu elämässä. Meidän ja minun elämässäni oli vielä toistaiseksi huono herrana. Tämä selviää siitäkin, että olin juuri viimeisen yön huonossa seurassa viinojen käyttelyssä kun huomena muutettiin uuteen

Neljänteen asuinpaikkaamme,

Puumalan pitäjän Kaipaalankylän syrjään, Kruununpuustellin torppaan. Olin nimittäin ollut erään tuttuni kuuliaistanssiaisissa ja ostin salakauppiaalta viinaa yhdessä toisen toverini kanssa. Sitä maistelimme ja autoinpa tuota kurjaa kaupusteliaakin hänen hommissaan. - -

Wiinaiset olivat myös muuttotalkoomme. Wiinaryyppyä tarjosi - ja vielä oman vanhemman käsi, kun aamulla siihen lähtöhommaan saavuin. Mutta silloin en sitä ottanut, enkä enää koskaan hyvällä omallatunnolla missään tilaisuudessa. - Niin häpesin tuona aamuna.

Uuteen kotiin taas tulimme kaikkine tavaroinemme. Tässä asunnossa oloaikana ei minulla enää elämä elämisen arvoiselta tuntunut alusta pitäen. Mitä enemmän aloin ajatella, sitä köyhemmäksi tuli kuva olevasta olostamme. Liika pieni ja kuiva se oli ensin taloudellisessa merkityksessä meidän jo silloiselle perheelle, sillä meitä lapsia oli 6, sekä henkinen tyhjyys kalvoi mieltäni vielä enemmän. Eikö minua siinä taistelussani kukaan ymmärtänyt? Kuitenkin siinä Pitkäjärven torpassa useita vuosia vietimme ja sisäinen kehitykseni siinä aikana kävi kaiken aikaa kohden vissiä ratkaisuntekevää suuntaansa.

Tulin heti rippikouluikään ja menin kouluun syksyllä 1906. Olin 5 v:r ennen koulun alk´ täyttänyt 16. v:tta. Wakavaa opetusta tunsin sen olevan mutta se, että minulla oli aina ollut taipumus toveripiirissä olla ensimmäinen vallattomuudessa haittasi paljon nytkin. Synti oli myös kovetellut aika paljon tuntoani ettei Jumalan sana ja sen selitys niin vaan ilman muuta päässyt vaikuttamaan.

Seur talvena menin lähistöllä kovaan metsätyöhön (parrunve(i)stoon). Siellä muistelin työta tehdessäni koulussa saamaani. Tein hyviä päätelmiä. Päätin m.m. ostaa Mikkelin markkinoilta raamatun omakseni niillä ansioillani. (Sellaista ei kotonamme vielä ollut.) Mutta markkina elämässä unohdin koko asian. - - Raamatun kuitenkin sain kohta. Isäni äitipuoli oli tuottanut sen samoilta markkinoilta ja lahjoitti minulle. Luin sitä ja kutsumista tunsin sielussani suurinta onnea ja rikkautta omistamaan Elävässä Jumalassa. Rippikoulussa ja keväällä tuntui henkevämmältä ja liikuttavammalta.

Siunaan Rovasti Antti Lappalaista ja kiitän Jumalaa, että sitä antoi mitä sinä kevänä! Tarvitsin jo hiljaisuutta ja kyselin hengessäni mikä ja mikä minun käytöksessäni on syntiä ja löysin paljon paljon sellaista, sekä päättelin luopua niistä.

Herranp. ehtoollisella ensik. poistuessani tunsin täysin vakuutuksen Herran vastaanotosta ja armon osallisuudestani.

Kuitenkin oli sitä seuraavat ajat sitä suurempien kiusausten ja viettelysten aikoja. Hyvän ja pahan alituisen taistelun "vallasta" tunsin sydämessäni. Siihen tietenkin oli syynä oma luontainen sekä ulkoapäin tuleva turmelus ja toisaalta Jumalan kutsuva ja etsivä armo.

Taisteluista puhuessani tulee minun ottaa lukuun myöskin sille ikäkaudelle niin ominainen rakkauden kaipuu ja siitä johtuvat mahdolliset taistelut. Olin nimit niinä aikoina kiintynyt erääseen sinisilmään - vilkkaasen tyttöseen siinä määrin, että seuraavalla näkemällä aioin sen pukea sanoiksi hänelle, kun sain sattumalta viestin: "hän on hukkunut järveen ollessaan lasten kanssa rannassa uimassa!" - Siinä ijässä, sillä asteella ja minunkin luontopohjani huomioon ottaen otti se koville. -

Sitten seuranneella väliajalla, jolloin ei ollut riijausseikkoja supistui toverielämäni pääasiassa yhteen poikatoveriini. Hän oli ollut tuttuni lapsuudessa, oli silloin, kauan sen jälkeenkin, minkä yksillä seuduilla olimme ja on sama yhä vielä, vaikka nyt jo vuosikymmenisen olemme olleet ulkonaisesti eri suunnilla. Kiitollisin mielin sinua Reposen Emil´ muistan kaikissa! Sitten lähenin jälleen erääseen uuteen ystävättäreeni aikapaljon, vaikka nyt paljon varovaisemmin. Tähän aikaan minulla oli nämä erikoiset ystävät Emil ja - (tuo tyttö, EA). Kotimökeissä pyörittiin. Monenlaista oli rientomme. Wiimein tuli Eemelin kanssa tuumaksi lähteä vähän ulommas työansioille. Se tapahtui elok. 26 p. iltana v. 1908.

Tarkoitus meillä oli Taipalsaaren Sotniemelle parruja veistämään. Toiveemme petti. Sinne jouduimme liian myöhään. Wähäsen siellä sitä työtä saimme. Sitten menimme Lappeenrantaan. Emme saaneet työtä siellä. Aioin Wiipuriin mennä ja koettaa päästä konepajan oppilaaksi. Tässä tapauksessa meillä olisi ollut erottava Eemelin kanssa. Minä päätin kuitenkin lähteä vielä Lauritsalaan asti häntä saattamaan. Se tapahtui laivalla "Puumala II". Sitten hän olisi muka lähtenyt samassa laivassa muutamien parrimiesten mukaan työn toivossa, ja minä pienine tavaroineni Saimaan kanavan kautta Wiipuriin. Mutta, juuri Lauritsalassa tuli minun puheille sanotun laivan päällikkö ja esitti 2 paikkaa täkkimiehen (matruusin) tai lämmittäjän paikat. Minä suostuin ja valitsin lämmittäjän paikan. Eemil´ jatkoi matkaansa mainittujen miesten kanssa ja minä jäin nyt tosin paljon unelmoimaani kone ja nimenomaan laivapojaksi.

Pieni oli palkka ja työ aika kova vain 50:- k.k. Täkkimiehen paikasta olisi ollut 68:- mutta tahtosin omalle alalleni. Onnikin oli mukana. Oltuani 20 p:vää lämmittäjänä pääsin tilaisuuden tullen II koneenkäyttäjäksi ja palkkanikin kohosi 10:- k.k. Ihmeen hyvin meni se syksy 1 p:stä syyskuuta - 18 p:vään marraskuuta laivassa. Hyvän todistuksen sain ja pyynnön tulevaksi kesäksi. - Mutta samana laivalta kotiin lähtöpäivänä Savonlinnassa sain toiseenkin suurempaan laivaan pyynnön, muka paremmilla eduuksilla y.m. Tämä laiva talvehti silloin Pietarissa. Siihen minä lupauduinkin sitten 2 viik. myöhemmin.

Tulin jälleen kotiin ja vietin talven kevätpuolelle siinä entisessä pienessä Pirttijärven torpassa.

Joukkoa oli paljon ja kodin antimet pienet, niin oli pääas. toimenani taas sen talven aikana parrun veisto, ja sitä oli silloin aivan lähellä kotimökkiämme.

Entinen tunne, entinen ystäväpiirini, sillä Eemil´ oli myös tullut samaan metsään työhön ja asumaankin muutti meille talvella.

Marian päivän aamuna läksin taas kesänmatkalleni ja tuntui se silloin suuremmalta lähdöltä kuin edellisenä syksunä. Tunsin, että kaipaan ulos maailmaan, mutta tunsin, että en halua sinne saadakseni siellä elää huonoa elämää vapaammin kuin kotikylässä ja kotona (sillä sehän oli ollutkin liikavapaata siinä mielessä) mutta jos mahdollista saada parempaa ja päästä niistä vioistakin joita epäpuhtaassa kotoisessa sekä kotiseutu ja yksityisessä elämässä oli sydämelleni takertunut. Minussa jokin sanoi, että minua painaa, vaikka on tovereita on rakkauttakin j.n.e. ja, että minun täytyy päästä vielä elämässäni siihen, että minä karistan yltäni kaikki siteet ja kahleet jotka kerran tuntuvat vahingoiksi olevan.

Siksi noin ½ km kotimökistä asteltuani seisahdin tiellä, paljastin pääni ja huokasin: Auta Herra tällä matkallani ja auta näissä toiveissani!

Maantielle päästyäni minut tapasi puustellimme emäntä poikinensa, kuten edeltäpäin olimme sopineetkin ja hevoskyydillä pääsin ensin omalle kirkolle asti. Sitten kävi matkani jalkasin muutaman peninkulman pitäjämme viimeisille rajoille asti.

Siinä viivyin muutaman päivän 1. koneenkäyttäjän Wigdor Saastamoisen kotona, kun lähtökäsky ei ollut vielä isännistöltä saapunut. Wiimein läksimme kyytihevoisella matkalle joka saattoi meidät Lappeenrantaan asti. Samana iltana olimme jo Wiipurissa, j.n.e. Wiipurissa olimme yli yön. Seuraavana p:nä ostelimme runsaasti mukaamme Suomalaisia eväitä leipää, lihaa, voita y.m. Silloin kun oli koleera aika P:ssa, niin koetimme välttää sikäläisiä ruokia. Sinä p:nä noin k:llo 2 ajoissa läksimme taas junaan joka kiidätti meidät illan suussa kuuluisaan S.T Pettersburgiin. Wieläpä veimme tavaramme laivalle, kävimme tsaijuilla ja menimme laivamme vahdin asuntoon toistaiseksi asumaan - nukkumaan.

Paljon löytyisi yksityis seikkoja niiltäkin viikkokausilta, jotka silloin Pietarissa vietimme, mutta ei se niin erinomaista ole, että siitä nauttisin. En nyt enää nauti siitäkään vaikka silloin melk. nautin, kun tappelin muutamien ryssien kanssa eräässä Krahteerissa. - - Särin ovet jos akkunat palkaksi julkeesta vääryydestä raha-asioissa. Vaikka eihän tuo raha-asioitani sekään parantanut, päinvastoin, - muutamilla ruplilla. - - - -

Laivassa minä viihdyin aika hyvin. Wähän ikävöin aikaisemmin mainittuja ystäviäni. Waihteleva elämä, nähtävyyksistä rikas linja Pietari - Joensuu tarjosi paljon puhdasta luonnon suuruutta, ihmistyön saavutuksia y.m näkemistä ja merenkäynti oli minun ainainen nautintoni ja huvini. Oi te juhlalliset myr(s)kymatkat ja te meren yöt, kuinka te rintaani rohkeutta ja tarmoa valoitte! Walakaa vastakin jos on Ylhäisen tahto.

Tähän laivaan johtumisestani minulla on kirkkaana eräs muisto. Se puhuu merkillistä kiletä siitä, mitenkä yllämme valvova ijäisyys henki näkee selvänä tiemme jo kauas eteenpäin.

Olin vasta 8 vuotias (silloin asuimme edellä mainitussa salotorpassa Juvalla) ja yöllä rauhallisesti nukkuessani näin unta. Olin matkalla Puumalan kirkolta - Puumalan sahalle eräänlaisella suuremmalla laivalla. Siitä laivasta jäi silloin erikoisesti mieleeni sen suuruuspiirteet yleensä ja muutamia yksityiskohtia kuten kannen reuna reilingin vierestä, etumasto ja keulan korkeus vesilinjasta ylöspäin. Siinä unessa vähän peljästyin laidan yli katsellessani, sillä valveilla ollessani en ollut vielä nähnytkään, enkä kulkenut kuin hyvin pienessä höyryaluksessa "Sipi".

Kun silloin keväällä 1909 tulin sinne laivalle Pietariin, oli iltahämärä jo enkä siitä syystä kovin tarkoin nähnyt laivan yksityiskohtia. Mutta seuraavana aamuna sen sijaan tapahtui jotakin. Menin aamiaistunnilla uutta paikkaani lähemmin silmäilemään, sillä en ollut sitä ennen missään nähnyt. Menin keulakannelle ja katselin sieltä perälle päin, enkä siinä mitään erikoista huomannut muuta kuin olihan se suurimpia mitä Saimaalla suinkin olin nähnyt tai mitä Saimaan kanavasta voi mahtua kulkemaan. Raudasta rakennettu 2 mastoinen uusi höyrylaiva johon sellaisenaan olin hyvin tyytyväinen.

Kun sitten aloin astuskella hiljalleen takaisin perälle päin ja tulin etumaisen maston kohdalle ilmestyy silloin silmieni eteen se 10 v:tta sitten näkemäni uni. Tämä "Osmo" laiva on nyt sen saman näköinen kuin silloisessa unessani näin. Tuo masto, tuo kannen reuna kaikkine vesikuurnineen ja tuo keulalaitos ja kaikki ovat ihan samanlaiset! - - Oikeen säpsähdin, - en enää laivan korkeuden vuoksi kuten unessa pikkupoikana, vaan ajatuksen vuoksi joka kiiti mieleeni. Totisesti, on yläpuolellani ikuinen, Korkeampi henki joka tietää tieni 10:nin vuosin eteenpäin. Ja onhan eräässä raamatun kohdassakin sanottu: "Jumala oli meidät Kristuksessa valinnut ennen kuin maailman perustus oli laskettu j.n.e."

Koska hän on näin määrännyt ijankaikkisuusosamme, ja koska Hänellä on suunnitelma tästä elämästämme jo kehdosta hautaan saakka edeltäpäin niin kyllä Hän, suuri Jumala, näkee ja seuraa myös elämämme laatua. Tämä ajatus peloitti. Jumala seuraa silmillänsä ja elämäni on niin huonoa! Woi kun voisi olla parempi! Tuo ikihengen ihmeellinen johtolanka tuli vielä sitäkin suuremmaksi sen kautta kun johtui mieleeni, että eihän tämä laiva ollut edes rakennettu silloin kun unta näin. Taisi olla vielä rautamultana vesienalla ja puuosia tuuli heilutella. Kunhan ne ihmiset vaan eivät muistaisi väärin sitä milloin tämä on rakennettu? - Tulen komentosillan etuseinän luo siinä on tehtaan leima. Luen siitä. Lehtoniemi & Taipale Wersktat. Lehtoniemi 1906. Siis oikein. - Uneni oli jotenkin varman muistini perusteella, talvella 1899, siihen lisätään 7 ja saadaan tuo 1906. Ihmeellistä kieltä pienen yksilön elämälle. Näen unen, 7 män vuoden perästä rakennetaan vasta sitä unen esinettä, sitten 3 v:tta niin että on täysi 10: ja vähän yli kun vasta uneksia silmin näkee unensa toteutuneena ihmistyössä ja omassa pikkuelämässään. Se jätti uuden uskonkipinän silloisen laivapojan sieluun. Tosin heikon ja salaisen. - -

Osmo-laiva

kuvaaja: Tuomo Ahokas 1907 Joensuussa
Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma
Karjalaisen osakunnan kuvakokoelma

Niin meni kesä, samoin toinenkin II koneenkäyttäjänä Osmo laivalla. Ahkeraan ajoimme sinä kultaisena, rauhan, sovinnon ja leivän aikana jauhoja Pietarista - Joensuuhun ja Saimaan rannoilta koivuhalkoja Pietariin.

Tämän välitalven ajan tulin taas viettämään kotimökissäni P:ssa. Työnäni joko aja tai metsätyöt.

Seuraavaksi kesäksi menin jälleen huhtik. alusta laivalleni joka talvehti silloin Wiipurin Helenin saarella.

Paljon olisi päivittäisiä muistoja kirjaan piirrellä, mutta eivät ne nyt niin erikoisia ole joten voin sellaisena edellisen tapaisena laivapojan elämän kulkuna paljon sivuuttaakin. Olihan sitä sinä kevänä paljon kaihoja mielessäni, koneen ylöspanoaikana y.m. Paloi halu merelle, paloi rakkauden ikävä ja sen sellaiset nuorukaisen tunteet. Laivallani kuitenkin pysyin.

Pysyin paremminkin sitten, kun uusi kapteenimme laivuri Matti Hämäläinen Koivistolta (V.l.) oli tullut luonnettani lähemmin tuntemaan ja sulki kaikki asiani isälliseen osanottoonsa sekä auttoi monilla kokeneen Herrassa elävän miehen neuvoilla ja keskusteluilla.

Siksi kesäksi tulikin uusi miehistö ettei ollut edellisiä kuin perämies J. Rantanen Säämingistä, ja minä.

Laivuri Matti Hämäläisen muistoa siunaan. Hän kuoli muutama vuosi sitten, mutta kuten aina, niin nytkin Herrassa eläneen ja nukkuneen muisto elää yhden ja toisen omassatunnossa. - Nyt on toivoni kerran tulla armosta perässäsi rauhan maihin sinä rohkea uskosi todistaja!

Kumpaisestakin kesästä "Osmossa " olivat taskussani hyvät todistukset. Kuten ennenkin tulin syysmyöhällä kotiin tänäkin syksynä 1910. Tehtyäni muutaman ajan kotoista, tai vierasta työtä, sain aihetta lähteä L:rannan Konepajaan. Siellä työskenneltyäni jonkun k.k., siirryin tilaisuuden tullen koneenk:si erääseen 12 hv. pienehköön hinaajaan "Helmi´", jonka omistivat liikem:het Lampinen Anttolasta ja Halman Mikkelistä.

Se paikka oli minulle raskas. Sitäkin raskaampi kun edelliset laivapaikkani olivat olleet verraten hyvät varustuksiltaan y.m. Tässä oli hyvin huono, tulen vaarassa ollut vanha kone, jonka kunnossapito kun vielä kokemattomuuskin haittasi, tuotti tavatonta ruumiillista rasitusta ja miehistö myös oli läpeensä jumalatonta, rietasta nuorta joukkoa, joten sekin minun parempia tunteitani painoi ja rasitti.

Eikä terveyteni ja voimani sitä paikkaa kestänytkään kuin puoleen kesään. Sitten jätin Helmin hyvästi Lauritsalassa. Matkustin höyryl`:lla "Louhi" Mikkeliin ja sieltä toisilla laivoilla Anttolaan ja kotiini P:laan.

Tämän laivapalvelukseni jälellä olin hyvin väsynyt. Kuitenkin joka päivä virkistyin ja voimistuin maihin tultuani. Nautin levostakin paremmin kuin pienillä kurjilla laivoilla.

Samaan aikaan oli Turun Ev. Y:sen matka saarnaaja kotikylässäni kokouksia ja puheita pitämässä. Kävin niissä tilaisuuksissa ja sain sisäistä rakennusta sekä herätteitä. Ostin myös häneltä m.m. kirjasen joka kertoi erään lähetystyöntekijän elämästä ja työstä sekä samalla sisälsi joukon saman henkilön päiväkirja muistiinpanoja. - -

Tämän kirjasen luettuani heräsi minussa myöskin halu ruveta harjoittamaan samantapaista muisteloiden kirjoittamista, vaikka käsialani ilman kouluopetusta kun sen olin muovaillut, oli huonoa (ja on sitä yhä vielä) eikä tietysti aine kirjoitus voinut olla ensiluokkaista, sillä nythän se kirjoitus vasta aineen tapaan alkoikin.

Niin - nyt lopetan tämän yhtenäisen historioimiseni ja annan noiden samojen Päiväkirjamuistiinpanojeni antaa pikakuvia elämäni kulusta. Ensimmäinen tällaisen muistiinpanoni näkyy olevan Elokuun 15 p:ltä 1911. Sen annan tässä saada sijansa melkein sellaisenaan sillä, että se on ensimmäinen sitä lajia kirjoittamani kyhäys. - Sitten niitä on tullut tämän vajaan 9 vuoden kuluessa 14 tavallista konsebdi vihkosta täyteen.

(1) Puumalan Kaipaalassa Elok. 15 p. 1911 k:llo 10 illalla.

Nukun öisin täällä pienessä aitta huoneessa. Täällä nytkin istuin ja luin hetkisen. Tämä pikku kesä-kammio tarjoaa minulle viihtyisän paikan milloin yksin olen.

Tein tänään isän mökin töitä. Walmistelin riihtä. Iltap:llä rupesi (vettä)satamaan joten se kattamatyö täytyi jättää ehkä huomiseen päivään. Iltapäivällä sain palvella tätä kotia toisella tavalla. Kävin laittamassa lahen niitulla heinä kassoille aitoja ja samalla reisulla kävin puodissa ostamassa tavaroita.

Waikka satoi että olin läpimärkänä, tuntui palatessani sisälläni lämpimältä. Ajattelin kuinka kurja olisin ollut elämässäni jos Luoja ei ois huolta pitänä. Olin kerran tehnyt liiton Hänen kanssaan, mutta olin sen monta kertaa rikkonut. Mutta ei Hän ollut sitä rikkonut eikä unhoittanut vaan johti elämäni kulkua niin, että se muistuttamalla muistutti minulle kuuluvan toisen suunnan kuin mitä maailma tarjosi, mitä toveripiirini eli ja mitä itse olen elänyt. Suuri on rakkautensa tämmöiseenkin!

Olen jo huonouteni tähden saanut raskaita kärsimyksiäkin osakseni mutta Hän tahtoo aina hyvää silläkin.

Niin ajattelin matkalla ollessani, ja kotiin tultuanikaan en tahtona ruveta heti nukkumaan, vaikka on jo myöhä ja olen väsynyt, vaan kirjoitan muistiin päiväni seikkoja.

Luin tuossa lämmin sydämisen sisaren Ester Kurvisen päiväkirja otteita kirjasestaan: "Kuusi vuotta Japanissa." Ne lohduttivat sydäntäni ja kohotti mieltäni.

Sitten pyytäen Luojan suojelusta itseni ja ystävieni ylitse, niiden jotka tahtovat kohota ylöspäin, parempaan kuin siihen kurjuuteen mihin pyrkii kaikki nuoret ja vanhatkin rientämään.

Auta Herra minun ja kaikkien tietämään, kuinka monilla paheilla vihollinen pyytää mukaansa. Auta muistamaan, että Ilo Herrassa on iankaikkinen vaan j.n.e. H:L ja W. N:o 30. viimeinen värssy. Aamen.

Elokuun 16 p:nä.

Kun pääsin alkuun tässä muisteloiden kirjoittamisessani, niin tekee mieleni näemmä kirjoittamaan joka ilta!

Tänäänkin sateli vettä koko päivän. Walmistelin riihtä Kalle veljeni kanssa. Siinä työtä tehdessäni luukkuivat ajatukseni ihmiselämän parissa. Kuinka nyt juuri näinä aikoina onkaan enemmän kuin ennen asettunut mielelleni kysymys: mitä varten me ihmiset elämme ja miten elämme? - -

Mutta niin oli tänäänkin. Henkessäni tarkastelin, miten paljon onnettomuutta, syntiä epävapautta onkaan ympäristömme nuorten ja vanhain elämän sisältönä samoin juuri minunkin. Miten epätietoisia me itseasiassa olemme oikeasta vapaudesta vaikka kaikki hyvä Jumala ei, - sen uskon, tahtoisi epäselvyyttämme siinä eikä missään. Hänhän tahtoisi antaa vapauden tunnon ja vapaan hengen jokaiselle luodulleen.

Paljon näen itseni ja muiden elämässä sitä joka katkeroittaa ja sortaa, vaikka vapautena sitä kuinka huutelisimme. Niin vaan on, että karvas mieliala jää vapaan ja valoisan tilalle tässä elämän lajissa, jota me ylimalkaan elämme. Mutta hyvä! Jostain kautta olen tullut vähitellen huomaamaan miten toisin kaikki voisi olla. Mitä teitä voisimme tulla vapaiksi ihmissieluiksi ja senmuotoisina myöskin pysyä.

Nyt ikävöin kumminkin kun ei täällä tahdo olla yhtään ystävää joka voisi tuntea kanssani näitä asioita ja niistä keskustella. Waan kaikki täytyy yksin kätkeä syvälle sydämeeni. Tämä vihkoseni on jonakin toverinani tässä. Waan oppia ja kokemusta ikäkaikki. - -

Elokuun 17 p:nä. k:llo 10 illalla.

Kotiaskareissa kului tämäkin päivä. Wointini oli hyvä. Hyvällä mielellä olin myös. Laulelin paljon siivoja lauluja ja voimistelin illan suussa jonkun verran. Tuntui kuitenkin toiselta puolen ikävältä kun näissä oloissani en saa olla tovereitteni seurassa. Tosin yksi ystävä on aina se(u)raamassa minua. - -

Luulenpa Hänen johdokseen sitäkin, että tunnen erään - - lähinä Häntä, ystäväkseni, jonka kanssa vietetyt hetket eivät ole olleet pahannepäin viemässä. Woiskohan kerran olla niin, että voisimme sanoa toisistamme: meidän pienet elämämme ovat yksi? - -

Saakoon lapsellinen tuttavuutemme jäädä Ylhäisen johdon alle ja tahtonsa olkoon. Waan sitä toivon, että saisimme olla irroitetut renkaat niistä ketjuista, joita vihollinen perässään vetää nuorison elämän muodossa.

Syyskuun 12. p:vän iltana.

Elämäni on kulunut tavalliseen tapaansa kotioloissa joten ei ole tullut vihkoanikaan muistetuksi. Tänään korjasin elo vähiä peltotilkultamme. On kirkas ilma ja pelätään pakkasen tulevan tänä yönä.

Erityisesti taas tänä p:vä on ollut sydämelläni ajatuksia kansamme kummallisesta riennosta poispäin terveellisestä Luojan viittomasta tiestä!

Nuorisomme esim. ei aikaansa seuraa oikein. Ei oikeita tietoja etsi eikä niitä usko. Surua tuo mieleeni nyt eniten se kun tällaisen tietojen ja taitojen kaipuun kanssa on minunkin pitänyt jäädä pois kouluopin teiltä. Jos sinne olisin saanut niin kyllä kai saisin paremmin sanani puhumaan koko rakkaan isänmaani nuorison korviin ja sydämeen.

Oppimattomankin olen yksi ja toinen aihe kerrallaan koettanut päässäni selvitellä siinä toivossa, että se minua rakentaisi ylöspäin.

Toivoni on myös, että vastaisuudessa rohkeasti voisin kantani tunnustaa yhteiskunnallisista kysymyksistämme ijäisyyskysymyksiimme saakka.

Merkillinen uneni

Tämän unen näin jo elok. 28 p:vää vasten k:llo ½ 2 aamuyöllä, vaikka siirtyi tähän asti kirjoittamatta. Mutta pidän sen siinä määrin kuvana omalle elämälleni, että annan sille tilan muisti kirjassani.

- Olin lähtenyt hauskaan nuorten seuraan tästä koti mökiltäni. Kuljimme naureskellen ja pientä kiusaa toisillemme tehden tietä joka johtaa meiltä kylälle päin. Tuli toverijoukostamme eräs - ja tahtoi vietellä törkeään syntiin. - Hänestä jotenkuten päästyäni löysin itseni yksin sievältä nurmen ja matalan lepikon peittämältä kummulta läheltä kotipellon aitaa. Toveri seura oli ollut ja mennyt.

Siinä näin sivullani kummallisen rakennuksen. Se oli suurehkon maalaistalon suuruinen noin 2 kerroksinen. Akkunoita tai ovia ei siinä ollut. Kukkia niin ihmeen ihania kasvoi sen seinistä ja ransseilta. Ne eivät olleet kylvämällä kylvettyjä eikä istutettuja vaan ne kasvoivat siitä rakennuksesta itsestään, sillä koko rakennus oli elämää antava. Kuten jo sanoin, en nähnyt siinä akkunaa enkä ovea, mutta valoa ei puuttunut. Siellä oli kaikessa valoa, niissä seinissä kukissa ilmassa ja kaikkialla eikä varjoa syntynyt mihinkään paikkaan. -

Kaikki tämä teki katseliaan niin ihanan vaikutuksen, että siihen eivät mitkään ajallisessa kielessämme löytyvät sanat ulotu sitä ilmaisemaan. Sen voi vaan kokemuksella kokea ja tuntea! Tämmöistä ihanaa asumusta sain hetkisen ihaillen katsella vaan kun aloin kaihomielin pyrkiä siihen sisälle niin se ko(ho)si pian ylös näköpiiristäni, ja sitten minut vasta kaiho valtasi, sillä olisin kaikin keinoin tahtonut jäädä sen näkemäni asukkaaksi ja seurata sen mukana.

Nyt olin taas yksin samalla mäellä kyyneliin kaihoissani siitä kun semmoinen ihanuuden ja valon olento oli mennyt pois.

Lisäksi uni jatkui taas edellisen vastakohtaisena. Siinä lehdossa seisoessani melkein avuttomana ikävöiden mitä olin nähnyt ilmestyykin tum(m)an ruskea lehmän tai mieluummin härän näköinen peto, joka idän suunnasta teki kiukkuisia hyökkäys yrityksiä tuhotakseen minut. Olin taas melko hukassa. Samassa sain huomaamattani käsiini noin 30 x 50 cm. kokoisen kirkkaan peilin ja kuu paistoi kirkkaasti taivaalla. Nyt otin peiliini kuun valoa ja käänsin siten syntyneen heijastuksen pedon silmiä kohden jotka säiskyivät kuin tiikerin silmät.

Tätä heijastusta ei se sietänyt ja pakeni jonkun matkaa taapäin. Waan niin pian kun ei peilistäni valo käynyt sen silmiin, oli se elävänä niellä minut. Mutta kun jonkun aikaa olin huolellisesti käyttänyt peiliäni kuun valon kääntämiseksi pedon silmiä kohden, jätti se minut rauhaan ja pakeni länteenpäin pitkin sikäläisiä kankaita, mutta kiljui kuin haavoitettu villipeto mennessään. Minä jäin jälleen rauhaan ja kaikki näkeminen muuttui luonnolliseksi. Jouduin sen jälkeen erääseen pieneen mökkiin ja olin rupevinani sen asukkaiden kanssa ruualle sekä samassa heräsin. Mutta tuo uni antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta. Olen siitä saanutkin erinäisiä elämän kysymyksiäni varten opetuksia. Suotta en nähnyt sitä elävää majaa, suotta ei ollut kirkas peili käsissäni petoa vastaan taistellessani! - -

Syyskuun 16 päivä.

On ollut hiljaista kotielämää viime aikoina. Nyt olin yhden v.r.k. matkalla, josta juuri saavuin kotio. Matkani tarkoituksena oli käydä yksissä kuuliaistilaisuuksissa, vierailla sukulaisteni luona yön ja metsästää huvikseni matkani varrella.

Tuo nuorenparin kuuliaistanssi paikka oli Juvan pitäjän taipal`-harjulla. Se yö muodostuikin koko matkani keskustaksi. Ystäväni johon aikaisemmin olen viitannut oli myös siellä ja hänellä näytti olevan uusia ystävän tarjokkaita vai (vanhempiako lie olleet kuin minä? - - )

Olin kyllä siitä saanut vihiä ja vähemmän lempeitä terveisiä aikaisemmin. - Siksipä juuri tällä matkalla päätin ottaa selvää omin silmin. Sainkin selvää aika paljon. - Kun friiarimme ei tiennyt minun olevan siellä, seurusteli toisen kanssa miten vaan. - - Tanssivat aika paljon, kävivät yhdessä ulkosalla - - . Satuinpa viimein aavistamattani aivan toisen talon pihamaalle kun he kahden tulivat ulos yksinäisestä aittahuoneesta. Siinä kuutamon valossa he minutkin huomasivat ja hätkähtivät kovasti.

- Minä tulin siihen käsitykseen, että siinä vakuutellussa ystävyydessä oli vinossa jotakin. Noin paljon silmin nähdessäni oli jo kiusaus n.s. musta sukkaisuuteen. - - Vaan enhän minä tahtonut mitään muuta kuin selvyyttä asiassa. Jos se oli toinen joka oli etuoikeutettu, niin kärsin jo pikemmin siitä, että satuin miksikään häiriöksi heille. - Liikutti minua vaan kovasti kun he änkyttävän katkonaisen ja hätäisen tervehdyksen jälkeen häipyivät yhdessä takaisin tanssi taloon mennäkseen. Mukanani oli yksi paras silloinen poikatoverini ja kun hänen kanssaan läksimme astelemaan heidän jälkeensä, kerroin hänelle asioitteni juoksun ja luontoni kuohahti niin pahasti, niin pahasti! - -

Hän ymmärsi hyvin liikutukseni läheltä kun oli seurannut kaikkea. - -

Sitten menin julki mainittuun tanssitupaan ja kaikin puolin tahdoin nähdä oliko pontta siinä viestissä, että kilpakosia & kump. antaisivat lisäksi minulle selkäsaunan. Aihetta siihen suuntaan kyllä näytti olevan mutta "pontta" asian toimeenpanoon puuttui.

Halveksuen koko semmoista liikettä poistuin.

Wietin lopun yön muutaman k.m. päässä sijaitsevassa tätini perillisten talossa. Uni olio huonoa minkä vuoteessakin olin silloin aamuyöstä. - - - - Päivän mittaan kävelin sieltä takaisin. Huvi ja virkistys retkeksi sitä suunnittelin, mutta oli vähän liian kallista sekä vakavaa ja raskasta huviksi. - Minussa särkyi paljon viime yönä! - - Hänessä varmasti enemmän moraali vaan määrää kumpi meistä syvemmin tuntee ja kumpi paremmin kestää. Minä kestän Luojan avulla. Kestäköön hänkin. - -

Marraskuun 19 p:nä 1911

Pari kuuk. on ollut alituista sadetta, vuoroin lunta vuoroin vettä. Siitä on kelit tulleet mitättömiksi. Waihtelevia on olleet toimisenikin. Kotipiirissä on silti tapahtunut.

Mielialani on syysmyrskyn kanssa kilvan myllertänyt. Tulevaisuuskuvat ovat murroskaudessaan. Kuitenkin syvemmällä sisällisessäni tunnen suunnan johon luotan. Ne ovat pintavedet jotka myllertävät aaltoilevat.

Uuden vuoden p:nä 1912.

En ole pitkään aikaan vihkolleni sanoja laatinut, kun ei erikoista ole sattunut. Nyt on sitä paitsi merkkipäivä, uusivuosi. Aijon mennyttä muistellen heittää silmäyksiä erikohtiin elämäni riennossa.

Menneeseen vuoteenpa sisältyikin paljon varsinkin pettymystä ja tuskia. Aallokon tavoin on aineellinen toimeentulokin muutellut ylemmäs ja alemmas. Nyt se on melko alhaalla. - On suoranaista huolta - varsinkin minun sydämelläni elämisemme lähemmästä tulevaisuudesta. On niin tyhjän kanssa läheistä sukua oman kortteerin varat ja ansiomahdollisuudet ovat niukat ja hankalat toimia.

Näyttää kaikella ponnistelullani ei olisi mitään sisältöä.

Että olemme ahtaissa maissa aineellisesti, on esi isien erehtyksien ansio. En saata heitä vihata, vihaan kyllä sitä pahaa joka on kaiken tämänkin syynä. Poissa on merkityksellinen taloushomma. Poissa sopusointu henkien alalla. Riittäisi miettimistä näistä kaikista mutta jätän ne. Pyydän vaan oikeaa mieltä lähteäkseni ottamaan vastaan uutta vuotta ja uutta armoa. Olkoon tunnussananani: Herra venettä johtaa, miehellä on vain mela kädessä.

Tammik. 26 p:nä´12.

Aika pyrkii rientämään ilman muistiinpanoja. Kuitenkin tunnen halua merkitä vihkolleni kuinka olin hiljattain taistelussa aikaisemmin mainitsemaani aineellista toimeentuloamme auttaaksemme. Näytti jo käyvän niin kuivaksi kaikki ansiot, että päättelin lähteä johonkin kauemmas työansioille - josta mahdollisesti voisin lähettää pientä apua kotiväellekin. Pääsin tilaisuuteen puhutellakseni isoisääni ja hän puhutteli minua. Pyysi mukaansa muuan matkalle apulaisekseen ja sovitteli sitten matkan tehtyämme niin, että antoi sievää apua toistaiseksi. Niin saan nyt jäädä tuonemmaksi kotiin ja tehdä täkäläisiä pikkuhommia elinkeinoksemme. Ilmat ovat olleet suotuisat ja työ vaihtelevaa.

Tammik. 31: päivänä.

Oli kova lumipyry tänään. Myrskyä tuntui olevan rinnassanikin. En ymmärrä miksi minä kaipaan ja kärsin niin paljon näissä olosuhteissa jotain muuta?! Ajattelin tänäänkin niin paljon elämän rientoa, etenkin sen puutteita. - - Illalla k:llo 5-7 välillä oli naapurissamme Turun Ev. Yhdist.sen puhuja. Olin kuulemassa ja tuntui niin hyvältä arkisen elämän välissä semmoinen hengel´ hetki. Suo oi Taivaallinen Isä pysyvää siunausta niistäkin totuuksista!

Helmik 1 p:nä. 1912.

Sakea oli ilma tänään. Lumipyry oli aivan erikoinen. Siellä sitä vaan toverini Kalle Parkkisen kanssa korvessa sahattiin koivuja pölkyiksi. Ja meillä oli hauskaakin siellä. Hän on minun mielialojani ja toivojani kokenut, ymmärtäväinen toveri. Keskustelu ei meiltä lopu milloinkaan kun vaan niin lähellä olemme. - Työntekokin silloin on kuin leikkiä ja ei päivä pitkältä tunnu. Semmoisesta miehestä on hyötyä toveripiirissä. Samaan suuntaan toivoisin sielultani ja luonteeltani kasvavani jos Luoja suo hänen ijälleen elääkseni.

Helmik. 18 p:nä.

Waihtelevia ovat olleet tämän k.k. ajan ilmat. Oikkuinen ja vaihteleva sinä ihmiselämä. Sinä riehahdat myrskysään lailla, sinä tyynnyt ja haiheat j.n.e. Kuinka kummallinen oletkaan sinä henkien näkymätön maailma! Monella tavalla sinä esiinnyt. -

Nyt liikkui puhe että Puumalan - Sulkavan välisellä maantiellä eräällä mäellä ilmenisi joka ilta k:llo 8. aikaan kummallinen näky. Pitäisi siinä esiintyä suuri hotellimainen rakennus kaikessa rameudessaan ja kukaan ei voi silloin kulkea pelon vuoksi siitä, ei ihmiset eikä hevoiset t.m.s.

Emmekös me uhma mielet ja kaikelle mikä vähänkin olisi mielen kiintoista - Parkkisen kanssa nousseet eilen suksille ja taivaltaneet sinne. Kuitenkin se valomeri ja yliluonnollinen ilmiö oli kuten tavallista kasvanut ja ylennyt kansan suussa. Totuus kuului olleen se, että pienen noin 15 kynttil´ sähkölampun kokoinen valo oli kiilunut erään mökin akkunasta nähtynä muutaman viikon ajan, mutta paikan päälle mennessä ei näkynyt mitään. Oli jo muutaman illan ollut näkymättä siihenkin. Ja me emme mitään nähneet. Oli vaan kysti hiihdellä lystin toverin kanssa tuo huvimatka.

Wähän kummituksista viittaan kunhan oppisin tosi inhimillisesti elämään, niin olisin onnellinen.

Suo se Herrani, Aamen!

Huhtik. 7 p:nä´ 12.

On toinen Pääsiäispäivä. Lepäilin aamupäivän kotona ja lueskelin. Iltapäivällä hiihtelin suksillani tuonne Näreslahden torpalle, paikoille jossa olin viettänyt useimmat pyhäillat niinä lapsuuteni 10 nenä herttaisena vuotena kun siellä salolla asuimme. Siellä nyt ihmisten, vanhojen tuttujeni kanssa tarinoin hetkisen ja enemmän muistelin entisiä muistoja. - -

Palatessani näytti luonto niin ihanalta siinä ilta auringon hohteessa, että koko huomioni kiintyi siihen. Se loi olemukseeni niin valtavan, nostattavan ja hyvän vaikutuksen, että viimein taukosin kokonaan hiihtämästä sekä istahdin tienvieressä olevan kannon päähän. Siinä sitten ajatukseni vapaasti hyväilisi suurta puhdasta ja valoisaa metsäistä luontoa. Siinäpä ne luonnon yläpuolelle Jumalan istuimen luoksekin mielialat kokosivat. Miten suuri ihmeellinen ja hyvä oletkaan Sinä kaiken Luoja ja kaitsija, mutta miten pieni huono ja likainen minä sekä me ihmislapset ylensäkin! - Kunpa kiittää osaisimme ja nöyryyttä oppia. - - Nauti sieluni nytkin Luojastasi ja Hänen luontonsakin ihanasta puhtaudesta omaksi puhtaudeksesi. Tähän tapaan liikkuivat tuntemukseni hetkisen metsän kannolla istuessani. Todella valtava tunne kohotti nuoruuden veren rintaani.

Sitten taas suksille ja kotia kohden oikeen täysin ottein hiihtelin. Yhtä täysin siemauksin vetelin keuhkoihini myöskin tuota illan raitista ilmaa.

Minun on ollutkin luonnon katselemisella ollutkin aina niin suuri ja avartava hyvä vaikutus, että melkein liikutettuna sitä tunsin jo verraten pienenä poikana. Usein vuorilla tähystellessäni siipiä kaipasin - mutta riemusta hypähtelin kun senkin verran lahjoitti näin mikä yhteen paikkaan siten näkyi vesistöjä, metsiä ja vuoria silmän kantamiin - niin kuin näkyy Savon salomailla vuoriseudulla esim. pitäjien rajanurkkauksissa Juva - Puumala ja Anttola. Siellähän ne minä ensimäiset pilvilinnat rakentelin Juvan pitäjän pohjukalla lähellä Saimaan veden lahdelmia. -

Lappeenrannassa huhtik. 12 p:n iltana.

Tämän kuun 10 p:nä saavuin tänne. Tuskin täysin ymmärrän miksi niin paljon joudun lähtemään ja mitä tämän kaiken takana on, mutta lähtöhän nytkin kotimökistä tuli, sekä onhan siinä selittäjänä leipäpolitiikka kylläkin, ehkä jokin Luojan kasvatustarkoituskin. - -

Eilis p:nä huomasin yhtä ja toista täällä, etup. kyytimieheni W. Wäänäsen apuna hänen asioillaan. Tänä aamuna kävin kelkkapelillä Lauritsalassa. Kyselin Hinaus H:v. Yhtiöltä koneenk. paikkaa. Semmoista tarjottiin yhdessä kanavan pienemmissä hinaajissa. Pyysin jättämään päätöstä huomiseen johon suostuttiin.

Palattuani olen käynyt kaupunkilla tuttujeni puheilla. Sitten istuin hetken täällä kortteerini kamarissa soitellen harmonikkaa mutta ei tuo tuntunut maistuvan. Taitaa tulla vanhanaikaiseksi mulle. - -

Ulkona pyryää lunta. Tuossa tuokiossa kääntyy ajatukseni seuraamaan pitkin elämän virtaa. Kuin säät ja ilmat ovat elonkin vaiheet monet. Lumiselta ja pyryiseltä tuntui juuri viime ajatkin elämässäni. Ei näyttänyt sukupiirissäni sopivaa sijaa ilmenevän jolle pohjalle kotini ainehistoa rakentaisin. Ei hengenjanonikaan sammunut ei viihtynyt. Niissäpä kaipuissa tännekin tulin. Toivoisin pääseväni johonkin kunnialliseen toimeen ansaitakseni elintarpeeni, ehkä hänessä kasvaisi vähitellen kykyä tulla kunnon kansalaiseksi ja täyttää velvollisuuksia siinäkin mielessä.

Kaiken alle kirjoitan: Luojan tahto olkoon!

Mustolassa toukok. 9 p.nä.

Wiimeisen jälkeen on ollut muutamia vaiheita tielläni - joista mieli tekee muistiin pistämään. Otin paikan höyryveneessä "Kymmenen". Sitten olin 1 viikon L:rannan ja Lauritsalan välisen tien laidassa eräällä rautasepällä työssä. Seppä Olli Kettusella oli hyvä olla. Olisin ollut kauemmin mutta kutsuivat jo tänne Mustolaan työhön laivalla. Täällä onkin toistasataa laivamiestä ja yli 20. laivaa. Suurten työpaikkojen huono henki täällä riehuu kuten tavallista. Wappu-vapaudesta syntyi sekamelskaa johon suhtautumisestani ja vähän muuhunkin varomattomasti sain vihamiehiä minäkin, jouduin lehtikirjoituksissa esille j.n.e. Harmia minulle on niistä, vaikka mitä lehtiin tulee, ylistetään siinä eräässä suhteessa. Roskaa tämä sisältää sittenkin! - -

Tänään laskettiin laivamme vesille ja sain pyörittää konettani. Hyvin kävi ainakin alussa.

Ilmakin näyttää lauhtuneen, joka tietää kesän tuloa. Älä siis huolehdi turhia sieluni tiellesi sattuneista vastakohtaisuuksistakaan. Nauti nuoruutesi ja luonnon keväästä rinnan!

Kanavalla heinäkuun 29 p:nä 1912.

Wähän on tullut muistiin pistellyksi seikkojani täällä kanavalla oloaikana. Siinä on kyllä ollut paljon kaunista. Olihan kevät herttainen täällä luonnon puolesta, monta kaunista ajatusta loihti esille kesän sulot mutta on surutkin tiesä luokseni löytäneet. Kyllä laiva miestoverini osoittautuivat raukoiksi, juopoiksi ja petollisiksi. Aivan toisessa ilmapiirissä he elävät kun minä ja juopa on ollut välillämme auttamaton. Kuuma ja ahdas on myös työmaani ollut Kymmenen konehuoneessa, ja tuo aina sama vuoren sola kulkulinjana on tuntunut minun mielialoilleni lopulta liian tutulta ja yksitoikselta. Siksi tämmöinen kuluttava samanlaisuus ja tuo toveripiirin sulamattomuus kalvoi yhdessä rauhattoman ja väsyttävän työn kanssa voimiani liian paljon. Johduinkin senkautta kummalliseen kokemukseen elämässäni t.k. 15 p:vän iltana:

Olimme Hiirensuolla (linjamme toinen pää), Rupesin kello 9 ajoissa ottamaan esille eväitäni ja aioin syödä vähän illallista ennen työvuoroni loppua, kun ei ajoon lähtöä ollut. Wahtini olisi päättynyt k:llo 10 illalla. Kun siinä leipääni leikkasin tunsin niin outoa väsähtämisen tunnetta mieliala tuli entisestään vakavammaksi, näytti kuin silmissäni olisi alkanut pimetä, henkitys tuntui lakanneen kokonaan, sydän vain heikosti löi ja ajatukset tekivät kuumeisesti työtä. Ne kysyivät mikähän minun nyt tulee? Tuleekohan kuolema juuri nyt ja tällä tavalla ilman muuta? Jos tulee niin miten nyt on käyvä sieluni kanssa? Kuolema tästä kyllä tuleekin jos ei suoraan Ylhäältä apu tule! - Niin vaikea oli tunne koko olemuksessani.

Mutta jos nyt sydämeni lakkaa sykkimästä ja minun täytyy astua tuntemattoman tulevaisuuteen, niin minulla eivät ole asiat niin kuin olla pitäisi. On niin paljon tuolla takana elämässäni muistoja jotka ovat eroittamassa Jumalasta. Pitkänä rintamana ne sieltä irvistävät esiin ja syyttävät. Jos nyt kuolen, muodostavat ne helvetin minulle - ehk´ei muuta helvettiä ja kadotusta olisikaan. Ja miten raskasta olisi erota nuorena elämästäkin. Olisihan sitä ollut niin paljon toivoja, monenlaisia - tähänkö sen rakkaus asiammekin nyt tulisi päättyä?! -

Woi eihän mulle sitten elämä ollutkaan muuta kuin syntyä kärsiä ja kuolla nyt näissä muistoissa kärsimään ijäisyyteen asti. - -

Oi kun rintaa painoi ja koko olemustani ahdisti, tähänkö, voi, tähänkö päättyisi kaikki kaipuuni ja toivoni elämästä. Huh, kun puistatti pahasti ja kylmä hiki kostutti paidan joka oli tosin ollut kuumasta hiestä alituiseen märkänä viimeaikoina.

Mutta nyt ei jouda leikkimään, - On ollut leikintekoa kristinuskoni ja siksi tämä kaikki! Sinua Ristiinnaulittu Jeesus Kristus nyt puolisammunut silmäni etsii, Sieltä ristiltä Sinut löysi auttajana katuva ryöväri, sama on minun asemani Jeesus rakas, suo mulle sama armo kuin hällekin kuolemaan ja kadotukseen tuomitulle. Jos minun nyt tulee siirtyä ijäisyyteen, niin korjaa Wapahtaja henkeni armossasi, mutta jos tahdot auttaa jälleen ajalliseen elämään niin Sinulle tahdon tästä hetkestä elää, auta minua Jeesus!

Tämän taistelun käytyäni ja nämä ajatukset puserrettuani lähti helpoituksen huokaus ja kiitos. - Wielä hetkisen vieri ajatusmaailmani sen kummallisen kysymyksen parissa, että minkälaista herkuttelua se minun uskon yhteyteni ja kristillisyyden hyväksymiseni on ollutkin kun noin synti on saanut tulla uuvuttamaan ja Jumalasta erottamaan? - - Ei kyllä siitä nyt täytyy ruveta tulemaan täyttä totta. Auta Herra!

Näin ajateltuani tuntui kuin koko kuorma olisi kadonnut, silmät kirkastuivat näkemään kaiken ympärillä olevan entistä kirkkaampana ja sydän löi voimakkaammin sekä keuhkoillani, jotka äsken tuntuivat seisahtuneen saatoin vetellä illan viileää ilmaa täysin rinnoin. Kaikki tuntui syntyneen uudelleen! - -

Korjasin pois ruoka aineeni ja menin perä-salonkiin ilmoittamaan päälliköllemme ja koneapulaiselleni, että ehkä he ottavat nyt jo uuden työvuoron vastaan, sillä minä haluaisin mennä maalle erään sukulaiseni saunaan kylpemään, ehkä heidän luona nukkumaan yönikin. He tyytyivät siihen sillä kello alkoi ollakin jo 0½10.

Niin minä läksin kanavan vallia ylös mieli täynnä ennen tuntematonta iloa ja onnen aavistusta. - Ruumiin voimanikin heräsivät kuin taika voiman koskettamana ja kaikki näytti ja tuntui niin hyvältä! - -

Lähellä olevan sukulaisperheeni saunassa sain vielä sievän ruumiillisen pesun, kylvyn loppuja ja viileällä vuoteella sain virkistävän yöunen sekä seuraavana aamuna voin palata kaikin puolin uusilla tunteilla takaisin työhön laivallemme.

Olisin kai sitten halunnut olla kauemminkin siinä höyrypurressa mutta olin jo jättänyt ilmoituksen, että halukkaat koneenkäyttäjät voisivat paikan puutteessa tulla tilalleni ja semmoinen sattui tulemaan noin 2 viikkoa myöhemmin niin en enää puhettani peruuttanut ja siten jätin tuon ikimuistettavani Saimaan kanavan laivapaikkani. Se paikka kiusasi minua, se rasitti sorti syyttikin ja koetteli - mutta se johti ristin juurelle. Se oli Jumalan tarkoituskin sillä ja sitten minä sain lähteä sieltä suurin uusinkokemuksin ja aattein!

Nyt olen niin vapaa, niin onnellinen ja hyvällä mielellä. Nyt saan alkaa uudelleen kaikki mikä vielä olettavissa on. Kiito Herran. Warojen puolesta olen nyt toistaiseksi autettu. Kiitos siitäkin! -

Puumalan Kaipaalassa elok. 10 p:nä 1912.

Jälleen kotona! Tunnen taas jotain viihdyttävää kun pistelen muistiin vaiheistani viime päiviltäni.

Kanavalta lähdettyäni tein ensiksi huvimatkan Kotkaan. Tätä tunsin ruumiillisen terveyden hoidon ja muutenkin elämäni kysymysten kaipaavaavan. - (Olihan siellä tavattavissa - hänkin, jota on nyt tullut muisteltua vähän eri tavalla kuin muita.) Hyvin virkistävä ja kaunis oli Kotkan matkani.

Sieltä tulin Lappeenrantaan takaisin. Ostin jauhoja, rautaa y.m. vähän Äidille ja Isälle tuomisiksi sekä palasin kotio. Kotona nyt aion olla tämän syyskesän ja tyytyä työhön pieneenkin. Sitten jos Luoja suo koetan talveksi saada semmoisen työpaikan jostain, jossa voisin lukea ja jotain opiskella samalla.

Puumalan kirkolla marrask. 3 p. 12.

Hiljaisessa kotihommassa kului syyskesäni. Suunnittelin paljon kuinka saisin tulevan talveni oikeen sisältörikkaaksi muodostumaan, rukoilin siihen Jumalan johtoa ja tahtoa. Näin nukkuissani sitten eräänä yönä unta kun minulle soi telefooni, mentyäni vastaamaan kysyttiin minulta jotain asiaa, johon minä myöskin voin antaa myönteisen vastauksen? - Muutaman päivän perästä sain käteeni hyvän ystäväni (Hilja Härkösen, EA) kädestä sisältörikkaan kirjeen, jossa tämä kysyy haluaisinko mennä ensi talveksi kansanopistoon? Teki selkoa lyhyesti kansanopiston tarkoituksesta yleensä ja lopuksi puolestansa kehoitti Helsinkiin Sörnäisten Kristil´ Kansanopistoon, lisäten samalla, että "tiedän kyllä varallisuutesi riittämättömyyden mutta tarvittavat varat koettaisin hankkia lainaksi."

Tämä kirje teki minuun syvän vaikutuksen. Se painoi mieleni tomuun ja tuhkaan, sillä mitään sellaista en luullut ansaitsevani, enkä ansainnutkaan, mutta Jumalan armojohtonakin se tuntui aluksi niin liian suurelta ja kalliilta kun tunsin miten huono puolestani olin ollut ja olin yhä vieläkin. Herralta tulleena kysymyksenä sitä opin kuitenkin pitämään ja ystäväni kehoituksen mukaan kirjoitin kyselykirjeen Sörnäisten opiston johtajalle E Einiölle, jota opistoa enempää kuin johtajaakaan en tähän asti ollut tietänyt olevan olemassakaan. Kirjotin myös Lahden kansanopiston johtajalle samoin ja sain vastaukseksi "tervetuloa" kumpaisestakin opistosta. Kuitenkin näytti jo kohta kuin ei siitä lainan saannista tulisikaan mitään ja aloimme jo vähän epäillä ystäväni kanssa miten käy hyvän yrityksemme. -

Näin sitten uuden unen kun olin kotini ja sen tuttuni kodin välillä olevan kauniin järven rannalla verkkoja laittelemassa niin lensi sieltä homma toverini kotoa päin suuren joutsenen kokoinen kaunis lintu, laskeusi eteeni nurmelle, minä otin sitä kaulasta kiinni ja sanoin että sinun pitää antaa minulle Amerikkalaista rahaa. Tähän tuo kaunis lintu vastasi, että: "kyllä saat." - - - -

Seuraavana sunnuntai-iltana raittiusseuran kokouksessa ollessamme pisti mainittu toverini hyvästijättäessään käteeni pienen paperi lapun jossa olivat sanat: "Kaikki hyvin. - Käy Puumalan postitoimistossa." -

Nämä sanat ynnä vaatimattomat muut eväät ja varustukset mukanani läksin eilis aamupäivällä kotimökistä taas matkalle, määränä Helsinki. Jotain niin selittämätöntä kaihoa hellyyttä ja suloutta on tuntunut sydämessäni tuosta elämääni ratkaisevasta heinäk. 15 p:västä asti, mutta huippuunsa tuo jonkin tulevan hyvän odotus ja tuntu on saavuttanut nyt matkalla ollessani. Minusta oli luonto äsken sataneen puhtaan lumen peittämänä kuin Jumalan esikartano ainakin, Kalle veikko tuntui niin hyvältä ja Polle, tuo nuori hevonen melk. yhtä hyvältä kun ne minua olivat tänne kirkolle saattamassa. - Myöskin ihmiset yleensä tuntuivat nyt rakkaammilta kuin pitkiin aikoihin. Kun tapasimme vanhan ukon tiellä käymässä eväsnyytti kainalossa, niin en hennonut olla rekeen pyytämättä vaikka kesken kasvanut hevoinen säälitti toiselta puolelta. Kävelin itse siitä syystä pienetkin vastamäet ja niin olimme kaikki autetut.

Täällä kirkolla kävi kaikki muu hyvin, sieltä sain postista Smk. 400:- j.n.e. mutta lumipyryn vuoksi myöhästyi laivan tulo aamuyöhön. Tuli se kuitenkin ja nyt pian lähdemme höyryl´ "Otava", Lappeenrantaan, sieltä sitten iltajunalla eteenpäin.

Lähdemmekin jo. Herran haltuun kotiseutu. Herra siunaa matkani!

Helsingissä marrask. 4 p:nä 1912.

Niinpä olen onnellisesti päässyt tänne pääkaupunkiin. Opiston alkajaiset oli tänä iltana k:llo 5 aikaan. Totisesti se oli ihana ilta! Warsinkin johtajan, Jumalan puoleen lähettämät avun huudot ja meille nuorille kuulioille suunnatut sanat olivat tosi hengellistä laatua. Hyvä on alkuvaikutus kaikin puolin opistosta. Herra tulee luoksemme olemaan ja siunaamaan meitä täällä. Amen.

Sörnäisten Kristillinen Kansanopisto, Vaasankatu 9, Helsinki

Mikkelissä toukokuun 3 p. 1913.

Paljon paljon olisi muistojeni kätköissä kuluneelta talvelta, mutta ei niitä kaikkia tunnu ennättävän eikä jaksavan paperille ikuistuttaa, sentähden tyydyn vähään ja pistelen vain ääriviivoja muistiin.

Niin meni aika Helsingissä eilisiltaan saakka. Elämäni rikkain ja suloisin aika mitä tähän asti olen saanut omistaa! Se kansanopiston ohjelma ja henki korvasi nyt hyvän osan siitä sydämessäni jo lapsena palaneesta tiedon ja opin kaipuusta. Olihan siihen ohjelmaan varattukin niin paljon kuin suinkin me saloseutujen oppimattomat nuoret kykenimme vaan vastaanottamaan ja sulattamaan: jos kykenimme? - - Ennen muuta tulvi Jumalan armosta rauhaa kristinuskon tarpeeseemme. Sitähän opinahjon nimikin "Kristillinen" K. O. tarkoittaa. Jos minunkin sisällinen puoleni oli Jumalan neuvoista liikutettu ja viritetty jo ennen sinne menoani, niin kyllä tunsin koko oloajallani siellä, sekä eniten juuri viime hetkillä, että en ole vielä mitään siitä paljosta ja suuresta, mitä tietää elävä kristillisyys jo tällekin elämälle. Niin ne tunnit ja aineet päivästä toiseen rakkaassa opistokodissamme näköaloja availivat. - Voi jos voisin kaikki muistaa ja kätkeä ja jos saisi Jumala siunata tuon kylvönsä, niin ehkä minunkaan elämäni ei olisi vielä hukkaan mennyttä! Ehkä minullakin on vielä elämä edessäpäin sen todellisemmassa merkityksessä. -

Siunattu sinun muistosi rakas opistomme kaikkine lahjoinesi ja suloinesi! Elän uudelleen ja uudelleen sitä elämää hengessäni. Siellä sinut ajatuksissani löydän Söörnäisten takakulmassa Vaasank. 9:ssä Vaatimattoman harmaan puurakennuksen. Mutta sisällä sinä tuttu kodikas ja meille lapsillesi niin rakas luokka sekä vielä rakkaampi opettajisto - ennenk. tuo palava johtaja isämme. Sitä mukaa sitten hyvä toveripiiri tunnit ja hommat monenmoiset. Voi miten viihdyttävää ja siunaavaa kaikki oli mutta nyt jo loppu, - muistoissa ja ajatuksissa vain!

Niin se loppuilta oli viimekuun viimeinen päivä. Todistukset saimme Vappu iltana eli t.k. 1 vänä ja evääksi paljon muun ohessa: "Jeesus, Raamattu ja Rukous olkoot pienen elämänne kanne kannatus pylvästä"! Jumala itse sen minullekin suokoon ja siunatkoon!

Kaikin puolin pelolla ja vavistuksella menin tuohon laitokseen viimesyksynä, ajatellen onko minusta mihinkään, parempien nuorten oppilaitoksessa ja nyt lähtiessä kun näen todistuksessa hyvää jopa erinomaistakin, niin hämmästyn! Kiitän Jeesusta joka yksin tämänkin tieni tiesi ja minua auttoi.

Auta niin vastakin Herra! Siunaa myös hyvää toveriani Hilja H:tä (Hilja Härköstä, EA) jota tien avaajana käytit y.m. apua hommaamassa. Siunaa opiston johtajaa opettajistoa ja toverijoukkoa. -

Eilisiltana se Helsinki jätettiin. Tänne Mikkelin asemalle vieläpä tästä pohjoisempaankin oli toisia rakkaita tovereita mukana, mutta minun tuli nyt jäädä tänne yksin. -

Laivat ei vielä jäitten vuoksi lähde Puumalaan päin muutamaan päivään joten täytyy odottaa. Asuntoa hain yksityisten luona vaan en saanut. Wieraskotiin täytyi turvautua ja hyvän pienen huoneen sain. Nukuin jo päivälläkin monta tuntia, sitten kävin kylpemässä ja nyt tuntuu elämä niin hyvältä, niin hyvältä. Ilomielin tähän kaikesta huolimatta muistoja pistelen ja tulevaisuuskin heiastuu aivan uudelta ja kirkkaalta. Hyvä on Herra. Ole jeesus kanssa aina ja kaikessa Amen. -

Kotona Puumalassa 8 p. V´ 13.

Eilen saavuin taas kerran tähän pieneen kotimökkiin. Onnellisesti pääsin viimein Mikkelistä höyryl´ "Ansio" oman kirkonkylän rantaan. Kirkolla yövyttyäni kävelin tuttua tietä tänne kotipieneen (Matka oli noin 20 km, EA). Tiellä liikkuivat mielessäni ajatukset: miksi en jo ennen niin usein tätäkin tietä kulkiessani voinut ajatella ja tuntea edes niin kuin nyt? - -

Kotiin tultuani kerroin iloisesti onnestani Jeesuksessa. (Warsinainen suora todistus oli aina ennen jäänytkin tekemättä.) Nyt sen tein kotoisen väen läsnäollessa ja samalla polvistuimme yhdessä Herraa kiittämään.

Sitten saimme päivällisen ja iltapäivän minä siistin ja järjestelin kotia sisältä ja ulkoa huomena toimitettavaa suursiivousta varten.

On niin hauska palvella! Siihen Herra enemmän intoa ja voimia antakoon!

Kerimäki toukok 16 p:nä´ 13.

Asiat kehittyivät viime muistiinpanoni jälestä siten, että isäni saapui kotiin täältä K:mäeltä mukanaan semmoiset terveiset, että he ovat isänsä kanssa sommitelleet pienen talon kaupan, jolla kaupalla meille tulisi omaksi hänen maastansa talostansa 1/3 osa ynnä samalla maalla sijaitseva asunto Säynäänlahti täällä K:mäen Laakkolassa.

Syntymäkoti Puumalan Kaipaalan kylässä ja viides koti Kerimäemäen Laakkolan kylässä

Gabrielin isän ja vaarin talot Laakkolan kylän Säynelahdessa

Se oli suuri ja kiitosta herättävä uutinen meille pienen mökin vuokraajille melkein ainaisen puutteen ahdistamille eläjille.

Sitten tuli helluntai. Kirkolla oli isoisä itse ja minun mukanani tuli meille. Hänen tarkoituksensa oli tulla minua pyytämään apumieheksensä taloansa hoitamaan, kun ei hänellä nuorimman poikansa maailmalle lähdön jälkeen ollut yhtään omaa miestä käsissä. Minä suostuinkin siihen.

Toisena Helluntai p:nä oli meillä hartaustilaisuus jossa puhui 2 si maallikkosaarnaajaa Juvalta, Remonen ja Roponen. Minäkin tunsin kehoitusta sydämelläni ja puhuin lyhyesti kokouksen lopulla. Miten lienee ollutkin, niin yhteisen rukouksen jälkeen oli niin moni silmä kyynelissä. - Olisikohan tuo ollut Pyhän hengen läsnäolon lämmittämää mielentilaa? - -

Sitten t.k. 14 p:nä tulimme ukon kanssa tänne Laakkolaan. Täällä on pari sievää maatilaa (tosin vielä jakamattomin main), kaunis raitis luonto y.m. hyvää Luojan puolelta. Herran johto näkyy muutenkin näissä koti kysymyksissämme. Kunhan johtonsa ymmärtäisimme ja ääntänsä seurata voisimme.

Punkaharjulla kesäk 25 p. k:llo 12 yöllä.

Olen taas toistavuotta kestäneestä palveluspaikastani lähtenyt (ainakin toistaiseksi) toisiin oloihin ja siitä syystä lienee sopivin aika nyt Juhannus yön hiljaisuudessa koota muisteloitani tuolta ajalta. -

Kun viimekevänä (toissa keväänä 1913, EA) aloitin työskentelyni ukon apulaisena Laakkolassa, näytti kaikki niin lupaavalta. Asianomaisten vanhusten ehdoittamat työt tehtyäni olivat he kiitollisia ja mitä uudistelujakin hommasin ottivat he ne tyytymyksellä vastaan. - Tunnustivat julki ilonsa siitä, että tulin ja rupesin hommaamaan. -

Edellytyksiä myöskin oli sievän maatalouden toteuttamiseen nousevassa, skaalassakin. Wiimekesä kuluikin niin ihmeen niin ihmeen ihanasti tehdessäni renki Jussi Alban y.m. kanssa mainittuja maatöitä entisessä mitassaan ynnä uuden karjarakennuksen ja muutamien muitten (u)usien töitten kanssa. Mutta syksyn tullen muuttui muoti. Kun nuo vanholliset ihmiset olivat saaneet välttämättömät parannukset talossaan niin ei jatkuvaan kehittämiseen ollut enää halua. Palveliaa - toista renkiä ei enää ottaneet, toisen hevosen myivät j.n.e. Näissä kaikissa minä näin alaspäin menon merkkejä - ja siihen ei nuori eteenpäin pyrkivä mieleni ollut taipuvainen. Jäin yksin yhden hevosen mieheksi ja ainoaksi työmieheksi koko taloon. - - Koetin tehdä ja lähdeä niin paljon kuin suinkin voin. Mutta tunsin pitkin talvea jotain viivyttävää ja kummaa kaihoa tehtävää suorittaessani. Kevään tullen se tyhjyyden tunne lisääntyi. Tuntui kuin minun ponnistukseni olisi turhia koska se varmasti ei riitä siinä määrin täyttämään talon työtarpeita kuin minun mielestäni olisi välttämätöntä nykyisissäkin puitteissa ja kehittääkin kyllä olisi sopineet monessa suhteessa myöskin. -

Minusta tuntui synniltä rakasta isänmaata kohtaan semmoinen nuhjastelu kenties, ei sitä tahtoisi Luojakaan.

Kärsin niin paljon siitä kun minun nuorempi mielialani ja heidän vanhat mielensä ) eivät tavanneet sen paremmin toisiansa. - Väsytti sekin kun ajattelin, että viime kevänä tervehtivät ilolla palvelustani töitäni, joita muitten rinnalla tein, nyt suoritan työt melkein yksin ja olen tehnyt varmasti enemmän nyt, mutta siihen ovat tottuneet ja pitävät sitä luonnostaan lankeavana, eikä siinä mitään erinomaista uhrautumista ole.- Lisäksi lupauduin silloisten talon y.m. kauppojen ohessa varsin huokeasta palkasta nim. 30 mk. kk. eli 1:- markka päivässä, kun muut samanlaisen työn tekijät saavat jo 5 sin markoin ja enemmänkin omissa riennoissaan eikä nyt vielä ruoka kovin kallista ole. Sitten menin vaateloppuun tänä kevänä kun auttelin vähän isäni puutteellista taloutta siellä toisella paikalla johon viime syksynä muutti ja jossa nyt alottaissa on ollut paljon menoja tuloihin nähden ja onhan niitä ollut pikku tarpeita minullakin täytettävänä, joten en pukua hankkimaan pystynyt.

Pyysin vähän palkan koroitusta Vappuiltana tälle kesäajalle mutta ei ukko sitä ymmärtänyt eikä luvannut. Lausuin silloin, että minun sitten pitää lähteä ja pitää toisia neuvoja saadakseni luonnolliset tarpeeni ja älkää ihmetelkö jos minä tästä lähin pidän itseäni vapaana. Olen nyt asian mukaisuuden vuoksi ainakin 2 viikkoa mutta sitten. - - -

Ukko ei kai uskonut sitäkään, nyt kun olin ja odotin lähes 2 k.k:tta. Waan tänä Juhannus päivänä minä nyt mietin asiani loppuun ja läksin illan hiljaisuudessa.

Raskasta se on joutua ymmärrystä vaille silloin kun henki pyrkii parhaisiin mahdollisuuksiin ja mahdollisuuksia olisi. - - Sellaista minun oli kauan viime paikassani.

Sitten minulla oli mielelläni selvänä alituiseen paino isien siveellisestä perinnöstä jonka puutteista ja vioista minulle lienee kenties suurin osa tullut. Koetan rakastaa, toivoa ja tuoda hyviä tulevaisuus kuvia juuri siveellisessä mielessä heidän, isieni ja itseni välille, mutta hyvät tunnelmani murtuvat kesken kun ne eivät jalansiaa vastapuolella. - Näin verhoo nyt aineellisen ja siveellisen ristiriidan verho aikaa jonka vietin - Luojan johtamana kyllä - Kerimäen kodissamme ja pohtimainen niissä on siveellinen - jos ei tulevaisuus korjaa - mutta nyt minä en voinut muuta kuin lähteä. Auta Herra minua ja heitä! - Sen ajan odotin niin kauniilla mieli kuvilla, ja paljon sain alussa sitä toteutumaankin joka tuntui niin hyvältä ja kannusti Luojan kiitokseen. Näin sitten palvelukseni alkuaikoina ihmeen selväpiirteisen unen jossa minulle postin tuoja lausui: "Kunhan nyt saat näitä taloja jonkun verran kohennetuksi niin sitten." -

Tuosta unesta aavistin jotakin, että eiköhän oloaikani "näissä taloissakaan" joihin nyt eriten jo toivon tule pitkäksi? Nyt olenkin poissa en tosin postin kutsusta, mutta sisäisestä pakosta, eli kutsusta. - -

Olisipa tuosta ihanasta luonnosta ja matkastani y.m. kirjoittamista niin kuin luonnollista olisi Juhannus yönä Punkaharjulla istujalle nuorelle sinisten kaihojen miehelle, mutta tuli niin paljon tuosta meneen muistelemisesta, että alkaa uni silmää painaa ja tunnelmiani himmentää yhä tuo toinen, että meitä nykypäivien maalaistalojen poikia täytyy näin erilaisten asioitten vuoksi lähteä tuon tuostakin ulos maailmalle. - -

Toista vuotta sitten kuohutti jokin setä Aaron sisäisen niin, että läksi. Missä sinä Aarokin lienet emme edes tiedä sitä? Nyt läksin minä, ja tunnen sinun kohtalosi, - Tuntisit kai sinäkin minun jos tässä istuvan tietäisit, käsilaukku polvella kirjoituspöytänä, työvaatepaketti vieressä maassa ja sydän suruja sekä pareman kaipuuta täynnä matkalla samaan suuntaan kuin sinäkin työnhakuun! - - - Niin kuin ei olisi ollut työtä - - - - mutta - - .

Parikkalassa heinäk. 5 p:nä 1914.

Mun voimani on Herrassa siks´ kestän ajan vaiheita. Mua kuolokaan ei paina ja laina mul´ ol´ usko tää, se vielä kaiken elämän, on turvanani aina.

Samaa näyttää jälleen todellisuutena elämässäni. Waiheista rikastahan on ollut tämä - minunkin elämän kirjani, - vaiheisempaa paljonkin kuin tämä paperille kirjoitettu. - Wakavia vaiheita ajassani olivat juuri viimeiset joissa edellisessä.

Punkaharjulla nukuin sen aamuyön metsässä, kun oli niin lämmin ja valoisa. Sitten ihmisten ylösnoustua kävin yhdessä talossa aamuteellä. Junalla tulin Parikkalan asemalle. Mukanani oli muutamia hyviä kirjoja. Niitä myön kelle kelpasi ja katselin tätä kylää puolen päivää. Söin aamiaiseni täällä kirkolla eräässä ruokalassa sekä ain tuossa kauniissa Simpeleessä. Kaikki on ollut niin ilahuttavaa ja hyvää taasen!

Gabrielin kävelemä 28 kilometrin matka vaarin talosta Punkaharjulle näkyy sinisenä viivana

Kävelin sitten 3 km. kirkolta yhteen pienehköön maataloon. Siinä lepäilin luin kirjoitin, uin lähellä olevassa lammessa usein ja voimistelin kankaalla, kylvin auringossa ja saunassa joten oloni oli mitä hauskinta ja virkistävintä sen 2 ½ vrk:tta minkä siinä viivyin.

Sunnuntai aamuna tulin takaisin tänne kirkolle. Olin kirkossa ja lasten juhlassa. Illalla kohtasin Savonlinnalaisen maalari liikkeen miehiä joiden työn johtaja pyysi minua rupeamaan heille työhön. Sanoin että enhän minä ole maalari. Mutta hän sanoi; "ei puhuta siitä mitä te olette ammatiltanne vaan siitä sopiiko ruveta meidän kanssa huomisaamuna maalaamaan." Sovimme asialla ja maanat. aam. menimme työhön lääkärin asuntoa maalaamaan.

Hyvin on kaikki käynyt. - Tyydyttävän palkankin määräsi työnantaja puolestaan. Toimeentuloni on autettu jos saan terveenä olla j.n.e.

Hyvä on Herra kiitos Hänen nimellensä!

Kerimäki. Laakkolan (Säynään lahti) elok. 22 p. 1914 (illalla)

H.L ja V. N:o 60. Sydämeni tuntee elävänsä Jumalan läheisyydessä! Kesäni Parikkalassa muuttui ihmeen ihanaksi. Työ oli kaunista, luonto ihana, voimani karttuivat, hyvää toveriseuraa syntyi ja ennen muuta oli paljon tilaisuutta heng. seurusteluun Herran ja hänen omiensakin kanssa. Laitoin itseni uusiin pukimiin ulkonaisesti aivan perin pohjin, ostin taskukellon ja herätyskellon - kotituomisiksi j.n.e.

Suloinen kesän vietto oli seuraus kevään tuskaisista taisteluista ja kysymyksistä. -

Mutta tällä ajalla syttyi suuri sota Saksan rajoille josta mainingit käyvät yli maailman. Mitä seurannee siitä leikistä?? - -

Työni loppui P:ssa (Parikkalassa) t.k. puolivälissä, silloin valmistui kappalaispappilan maalaus.

Sitten seurasi kysymys mihin nyt menen? Wastauskin oli selvä.

Nyt kun maailman olot mullistuivat näin pahasti niin ei kutsu mikään asia ulospäin kauemmas. Siksi tulin takaisin ja nyt juuri omaan kotiin.

Oli isoisä syystä kyllä ollut huolestunut poislähdöstäni, mutta oli selvinnyt jotenkuten kuitenkin ja nyt juuri näinä päivinä palasi myöskin oma poikansa Aaro kotiin, joten melkein kaikki on ennallaan. Nyt teemme kotoisia töitä kaikki jos vaan saamme kotona olla ettei sota tahdo meitäkin nielläkseen, josta Jumala meitä varjelkoon!

Savonlinna 23 p:nä huhtik. 1915.

Niin meni aika hiljalleen eteenpäin kotiriisissä lähes tänne asti. Aluksi tein syyskesällä kotiaskareita. Sitten tuli naapurista isoisä jälleen pyytämään työhön - tällä kerralla tuntipalkalla maalaamaan karja y.m. rakennuksiansa. Sovimme siitä ja minä olin heillä taas työssä koko syksyn, talveen asti.

Sitten palasin kotiin ja tein veljieni kanssa vuoron kotitöitä vuoroin metsätöitä saadaksemme raha ansioita. Mutta mitä ulko metsätyöhön tulee, oli se huonoa paljossa lumessa ja huonolla palkalla.

Wiimein sattui, että eräs mies tuli luokseni ja pyysi minua tulemaan tänne S:linnaan laivan rakennukselle rautasepäksi. Sitä pidin Luojan viittauksena ja läksin tänne seuraavana päivänä.

Toista viikkoa olen nyt ollut täällä työssä ja Herra on ollut kanssani. - Waikka supistin kokemukseni noin lyhyisiin piirteihin viime kotona olo ajaltani, on se silti kokemus rikas aika puolelta jos toiseltakin. Oli murheita, - jos vähän iloakin, ja jos missään niin tukkimetsissä mietittiin paljon. - On lähempiä mietteitä ja muisteloita lukuisia sivuja toisissa papereissa ja vihkoloissakin. - -

Laakkolassa heinäk. 10 p:nä 15.

Hauskaa opettavaa aikaa oli laivan rakennusaika S:linnassa. Kaikki kävi hyvin ja laiva valmistui. Laskettiin vesille joku viikko sitten. Wielä tein jälkitöitä siihen jotka se otti mukaansa viime päivinä.

Sitten siirryin pyynnöstä taas isoisän talon sauna y.m. rakennusta rakentamaan, mutta ihmeellistä! aina nyt tulee ulkoapäin pyyntöjä. Tällä kertaa tuli kirjekortti jossa pyydetään kauas Hämeeseen, Kuoreveden pappilan kirkkoh:rra T. Hulkkoselle toveriksi kalastamaan, pitäjillä ajelemaan y.m. rengin tehtäviin. - -

Tämä tuntui vähän oudolta aluksi mutta jokin ääni sanoi, että tämä on nyt selitys siihen tässä talossa 2 v:tta sitten nähtyyn uneeni. Nyt minä olen korjaillut ulkonaisesti niitä asuntoja - taloja "jonkun verran" ja nyt kutsutaan uusille urille. Siihen tuli lisäksi toinenkin pyyntö seur iltana. Eräs laivan päällikkö lähetti äitinsä minua laivaan konemieheksi kysymään. Lupasin toistaiseksi, ja lähtö tulee seur aamuna.

Lavolassa. 28 p. heinäk.´ 15.

Wiime viikot ovat vanhan puisen höyrylotjan parissa vierineet. Ensin hain Lauritsalasta S:linnaan jossa sitä viikonpäivät korjattiin. Sitten Puruvedeltä lastattiin ja kuljetettiin lastineen tänne kanavan alapäähän. Täällä se nyt odottaa suurempaa (p)roomua johon lasti tulee purkaa. Minä olen luvannut Kuorevedelle mennä ja olen kutsun saanut. On myös uusi koneenk. tilalleni tiedossa. Pian lähden Herra tieni tietää. -

Lavolan sulku Saimaan kanavan pohjoispäässä
tekijä:Gösta Sundmans Lith. Atelier (1890-1910)
Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Heinäkuun 30 p:nä jätin laivani, höyryl´ "Suomelan" Lavolaan. Tulin Wiipuriin ja astuin junaan. Tämä kiidätti - pika juna kun sattui olemaan aika pian Riihimäelle. Siinä H:stä tulevaa odotellessani lepäilin ja kylvin pois laivan liat itsestäni. Taas junaan ja aamuyöstä olin Vilppulan asemalla. Siitä Mänttän junalla ja Kuorevesi laivalla pääsin perille mainittuun pappilaan.

Kuvateksti:

Gabriel matkusti Lavolasta Viipuriin laivalla Saimaan kanavan kautta. Viipurista matka jatkui junalla Lahden kautta Riihimäelle, missä oli junan vaihto. Matka jatkui junalla Riihimäeltä Tampereen kautta Vilppulaan, mistä se jatkui edelleen kapearaiteisella teollisuusjunalla Mänttään. Lopun matkan hän meni Kuorevesi-laivalla Kuorevedelle. (karttapohja: Doria - kansalliskirjaston karttakokoelmat)

Siinä hurskaan papin rinnalla ja vaihtelevassa työssä minulta vieri aikaa seuraavaan kesään kesäk. 15 p:vään asti. Olisi vierinyt vieläkin, mutta tällä ajalla nyt oli jo sattunut sillä lailla että ollessamme eräässä lähetyskokouksessa kysyi läh. saarnaaja Aatu Järvinen, tahtoisinko minä tulla käytännöllisenä työmiehenä Lähetysalalle Afrikkaan?

Sitä kysymystä pidin taas Herralta tulleena ja siitä kehittyi niin paljon, että enne(n) Kuorevedeltä lähtöä oli asia virallisesti sovittu S. L. Seuran (Suomen Lähetysseuran, EA) kanssa ja lähetysjohtajan kehoituksesta minä nyt läksin K:vedeltä mennäkseni johonkin oppimaan tiilen tekoa y.m. alaan kuuluvia työtaitoja. Matkani kävi nyt Helsingin kautta Elisenvaaraan. Siellä sain paikan tietoon tiilitehtaalla.

Elisenvaara vanhalla Suomen kartalla, nyk. luovutetulla alueella (karttapohja: Doria - kansalliskirjaston karttakokoelmat)

Wietin Juhannuksen kotona Säynäänlahdessa ja sitten menin ja olin muutaman viikon tiiliruukilla Elis. vaar.ssa.

Wielä olin syyskesän Savonlinnalaisessa laivassa koneenk: joka kulki tuota vanhaa tuttua reittiäni Pietarin välillä.

Mutta samassa kun annoin syksyllä laivan avaimet isännän käteen Sain kutsukirjeen läh-johtaja Tarkkaselta tulla hetimmiten Helsinkiin oppioloja jatkamaan. - Tällä välin oli isäni muuttanut muun joukon kanssa takaisin Puumalaan ja kiireenkaupalla kävin tätä heidän uutta kotiansa katsomassa sekä jatkoin matkani Helsinkiin. -

Gabrielin isän uusi talo Puumalan Kaipaalan kylässä oleva Ilomäki
valokuvan otti Gabrielin poika Matti A. Asikainen vuonna 1956

Talvi 1916-1917 (lisäys, EA)

Helsingissä meni talvi työ ja koulu harjoituksissa ihmeen pian ja hyvin, asuntona oli tuo rakas lähetystalon pieni vinttikamari, työpaikkana Käglundin pieni konepaja ja vesijohtoliike, sekä kouluna osaksi lähetyskoulu ja käsityöläiskoulu.

Suomen Lähetysseuran talot Helsingissä Tähtitorninkadulla
Museoviraston kuvakokoelmat

Helsingistä siirryin Lahdenpohjaan silloiselle Valtion tilalle puutarha ja maan viljelysharjoittelijaksi. Sieltä vähäksi aikaa kesäluvalle Puumalan kotiini ja taas elok. alkupäivinä takaisin Helsinkiin.

Kuvateksti:

Lahdenpohja on nykyisin luovutetulla alueella. Sen vieressä on Jaakkima, josta Gabrielin tuleva vaimo Tilda os. Laakkonen oli kotoisin. Tilda opiskeli talven 1917-1918 samassa lähetyskoulussa kuin Gabriel ja asui sen asuntolassa naisten puolella. He menivät kihloihin 9.7.1918.

Nyt kone ja Siltatehtaan rakennukselle (Wallilassa) rakennustyöhön harjoittelemaan. Se työ sotkeentui syksyn tullen ainaisiin lakkoihin ja pikku kapinoihin jotka olivat tuon suuren kapinan esimakuna mikä seurasi talvella 1918:sta.

Sekin talvi (1917-1918) meni jotenkuten lähellä lähetyskoulua pyörien. Olin siinä osalla ja sain yhdessä ja toisessa pienemmässä työhuoneessa harjoitella erilaisia käsitöitä.

Waiherikas talvi jos sen vaikutelmia voisin tähän piirtää, mutta sivuutan sen, sillä siitä on kylliksi, ehkä muutamien miespolvien veressä ja aivoissa. -

Vuonna 1918 (lisäys, EA)

Toukokuulla 1918. palasin Puumalaan, sillä tiet Afrikkaan olivat monin kerroin tukossa. - Nyt minulla oli m.m. aiottu morsiameni mukanani, Hän oli ollut lähetysseuran naislähettien puolella kursseilla ja kasvatusta saamassa. -

Lokakuun 16 p:nä minut vihittiin rakkaan morsiameni, Tilda Laakkosen Jaakkimasta. kanssa avioliittoon. Seuraavana p:nä matkustimme kotiini Puumalan Kaipaalassa. Siinä jatkoimme isäni perheessä, elämistä yli talven 1919.

Gabrielin ja Tildan hääkuva, otettu Puumalassa 18.10.1918

Noin 9 kuuk olin kevään aikoina taas laivan rakennus seppänä Juvalla. Sieltä palattuani ja kotityöt alettuani sain tiedustelu kortin Oulusta jossa lehtori G. Waenerberg. kyselee työkoulun johtajan toimeen siellä. Tämä asia kehittyi hidastellen ja monien vaiheitten kautta, mutta johti vihdoin siihen, että toisena Joulupäivänä 1919. saimme jättää monien kokemusten ja taistelujen kodin Puumalan Kaipaalan Ilomäen sekä suunnata kulkumme vaimoni ja vähäisten tavaroidemme kanssa Oulua kohden.

- Kulkumme kävi kotoa lähdettyämme suorinta jäämatkaa S:linnaan. Tämä matkanteko sujui paikoin hyvin paikoin huonommin. Oli aika pakkanen (jo Haapaselillä neti vaimoni nenänsyrjän valkoiseksikin). Illalla hiukan eksyimme Lepistön selän rannoilla Sulkavalla. Siinä oli samalla kuuleman mukaan virtaan ajamisen vaara meillä. Yötä olimme Säämingin Mikkolanniemellä eräässä talossa. Siitä jatkoimme seuraavana aamuna matkaamme uusilla voimilla S:linnaan.

Kaupungissa asiamme suoritettuamme sanoimme hyvästit Kallelle ja Pollelle sekä sitten junalle ja Jaakkimaan vaimoni kotipaikalle. Siellä useissa sukulaispaikoissa vierailimme tammik. 3 p:vän iltaan asti. Sillä välin minä kävin myös Sortavalassa.

Kaiken hyvyyden kautta jota ulkonaisessa sain kokea tunsin Herran siunauksia.

Jaakkimasta läksimme pitkälle junamatkalle 3/I k:llo 11 ip:lla.

Savonlinnasta otimme tavaramme mukaan seur. p:nä. ja taas toisella junalla eteenpäin.

Oulussa vuonna 1920 (lisäys, EA)

Hyvin viihdyimme tuon toista v:r:k:ta kestäneen junassa istumisen. Ouluun saavuimme 6/I iltana. Lämmin sydäminen ystävä, meidän tänne hommaajamme lehtori Georg Waenerberg. oli asemalla vastaanottamassa meitä.

Juhlalliselta tuntui ajurin reessä istuessa korvia viiltävässä pakkasessa Oulun korkeita siltoja ajaessa tuiran puolelle sähköjen valaistessa tietä ja merikosken kuohuja.

Hevonen pysähtyi suurehkoa maatalon rakennusta muistuttavan keltaiseksi maalatun talon oven taa (Alalaanilan N:o 70.) Se oli raajarik. koti ja siinä talossa oli saatu meille asuntoa varatuksi.

Raajarikkoisten lastenkoti Oulussa

Sieltä se vinniltä löytyikin suurehko valkoinen kamari, lämmin ja hauska huone kodiksemme.

Ystävällinen oli myös kodin johtajatar N.ti Anna Haagberg. vastaanotossaan ja sittemmin aina. Herra sinua sisko siunatkoon ja vahvistakoon vaikeassa virassasi - raajarikko lapsien kasvatuksessa ja kaikessa elämässäsi.

Seuraavina päivinä alkoi minun työni - kodeissa käymisellä. Siellä koulun avaamisesta ilmoittelin ja asian puolesta puhuin.

Monia muita puuhia oli alkavan koulun eteen, sillä ennen toimitan koulu puutteellisine välineineen oli perin yksin kaksin.

Sopiva talo kyllä - oli Alalaanila N:o 101. mutta sekin kylmillään ilman polttopuitakin y.m. tarpeita ja välineitä. Niitä oli ruvettava hommaamaan. Työkaluja vähän löytyikin yhdistyksellä jotka olivat säilytettävinä Ainolan lastentarhassa. Sieltä ne kelkoilla koululle vedettiin. Lisää ostettiin ja niin saatoimme avata Työkoulun toimettomille pojille tammik. 15 p:vän iltana.

Poikia tuli alkuun tarpeellinen määrä ja siitä sitä alettiin yhdessä työssämme ja käytöksessämme vieläpä kristillisen elämän opettelemisessakin eteenpäin pyrkiä. Herran apua ja siunausta työlle pyydettiin eikä Hän ole meitäkään avuttansa heittänyt.

Monenlaisia huomioita ja kokemuksia sain työssäni viikkojen ja kuukausien edelleen vieriessä.

Poikia tuli ensialussa liiankin paljon, mutta innostus oli monella kovin lyhytikäistä. Welttous työssä ja epäsäännöllisyys kouluun saapumisessa vaivasi useita. Jotkut jäivät hiljaisuudessa vaan koteihinsa ilman enempää ilmoittamista poisjäämisestänsä.

Gabriel ja työkoulun oppilaita Oulussa keväällä 1920

Toiset tulivat säännöllisesti sekä käyttäytyivät sitä mukaa muutenkin hyvin. Talven ajan vakiintui käymään 13-16 poikaa säännöllisemmin ja ilo oli suuri kun toukokuun alussa oli myyjäiset joissa komeili meidän poikien valmisteita useiden satojen markkojen edestä. Niistä tiloista jaettiin pojille osansa sen muk. miten kunkin tavaroita oli myytävänä ja tuli myydyksi.

Niin jäi talvikaudesta aineellisessa suhteessa kaunis muisto ja vaikutus. Käytöskin oli ylipäänsä mukiin menevää - - ottaen huomioon, että tämä joukko oli nykyisen maailman ajan laitakaupungin toimettomia s t s. (se tahtoo sanoa, EA) katupoikia.

Kristillisen opetuksen (mikä koskisi suoranaista hengellistä) tahtoi olla niin ja näin. Kyllä minä koetin Jumalaa rukoillen elää ja toimia kaiken heidän keskellään sekä lukea joskus, laulaa ja rukouksiakin pitää, mutta ne puolet vaan tahtoivat orjuuttaa enimpien oppilaiden mieltä. (Kyllä se aineellisuuden ja - ihminen kaikki kaikessa uskonto on löytänyt arvoperänsä niidenkin lasten sydämissä! Elävä Jumala rakkaudessaan etsiköön niitäkin O(u)lun työmiesten poikia.

Saivathan he sentään yhdessä ja toisessa yhteydessä todistuksen kuulla Jumala uskostakin. Herra siunaa heitä!

Kesä puolella pieneni oppilasmäärä. Kirjoissa tosin oli toistakymmentä, mutta työtunneilta oli yksi ja toinen pois niin, että 4-5-6. vaan oli koulussa päivittäin.

Muutenkin oli olo vapaampaa kesä kuukausien tullen. Tehtiin pikkuretkiä ja uitiin sekä urheiltiin työtuntien lopulla.

Muuten on Oulussa ollut hyvä olla. Kaunis, valoisa ja juhlallinen luonto puistoineen, lahtineen sekä koskineen ympäröipi suorakotoista valkoista kaupunkia. Nimenomaan juuri meidän asuntommekin Raajar. koti on paikan mahtavinta lajia. Tätä ympäröipi korkeat tuuheat hongat joka puolelta. Se luo syvän rauhan ja turvallisuuden tunteen kodin ympärille. - Sitten itse talo muistuttaa vaurasta maataloa joten se on siltäkin puolen katsoen kodikkaampi kuin jylhät kaupunkitalot.

Asuntomme ullakkokamari kun on, on parhaiksi korkealla maasta, että tarjoutuu hyvä alusta näköalalle ulospäin. Akkunaamme näkyykin tuuheiden mäntyjen lomitse kuohuva Merikoski, joka kohisten vyöryy alaspäin 100. m. päässä asunnostamme. Sen ylitse näkyy samalla kertaa Hupisaari rehevine puistoineen ja edelleen kaupungin katot joiden keskeltä ylevän juhlallinen tuomiokirkko kohottaa torninsa kohden avaruutta ja jonka tornikello tuolta läh. kilometrin takaa on usein meidän kellonamme.

Nämä ja monta muuta piirrettä yhtyneinä tekevät sen, että luonto on asuttavaksi viihtyisä ja vaihteleva.

Puhuin jo honkien rauhoittavasta vaikutuksesta. Woisin siirtyä puhumaan tuosta koskitunnelmasta. Sehän saarnaa elämän vakavaa rientoa kohti täyttymätöntä ijäisyyttä. Sitten huvipuisto hetken kestävästä elämän sulosta ja ilosta. Sekä vihdoin kaiken yllä tuo valkea, korkea kirkontorni osoittaa puhtaudellaan, vakavuudellaan ja korkeudellaan Jumalan luo josta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee, ja joka ihmisen, meidänkin pysyväinen kotimme ja kaupunkimme on.

Sinne auta meitä Rakas Jumala!

Hengellisinä harrastuksina meillä oli ainoastaan tavallisen kirkossa käymisest ja kotihartauden harjoitukset. Monta viikkoa emme tarvinneet kuitenkaan olla näin suljetussa piirissä.

Eräänä iltana nimit. tuli Tuiran rukoushuoneen y.m urkuri Gideon Niinimäki meille ja esitteli kaikkia mainitun rukoushuoneen piirissä harrastettavia toimia ruvetaksemme niihin jäseniksi.

Kun ensimmäinen kokoontumisilta tuli, menin vaimoni kanssa sinne. Silloin oli Nuorten Kristil´ Yhdistyksen toveri ilta. Samassa tilaisuudessa kirjoitta(u)d(u)imme jäseniksi tähän yhdistykseen. Siitä sitten tulikin meille varsinainen vapaiden harrastusten paikka ja keskus. Olimme pyhäkoulun opettajina, laulukuoron jäseninä ja kävimme toveri illoissa.

Niin tulimme olemaan alituiseen tekemisissä Jumalan sanan kanssa.

Hyviä ystäviä ilmeni myöskin runsaasti ajan kuluessa. Ensimmäisten joukkoon saan lukea äsken mainitun urkuri Niinimäen rouvineen.

Wielä perustettiin yhdistyksen yhteyteen poikaosasto ja tyttöosasto toukokuun alussa. Niissä osastoissa pikku retkineen ja hommineen oli usein hyvin hauskaa olla lasten parissa. - Siunatkoon Herra niitäkin noin 50 lasta jotka siten Hänen nimeensä kokoontuvat.

Niin olisi olomme Oulussa alkanut tulla yhä rakkaammaksi ja sisältörikkaammaksi mutta Herran aika tuli ja minua kutsuttiin vihdoin varustautumaan kauan suunnitellulle ja odotetulle:

Lähetysmatkalle.

Nyt piti ruveta asioita järjestelemään siten, että olisimme valmiit jättämään Oulun heinäk. 20 päivän tienoissa. Kun minun vaate y.m. varastoni eivät ole vielä koskaan päässeetkään kovin täydellisiksi, niin täytyi nyt ruveta sitäkin puolta ajattelemaan ja hommaamaan. Tilda teki alusvaatteita lisää ja minä rupesin pitämään ensihädässä huolta jalkineistani. Ajelin kaupasta toiseen ympäri kaupungin ja löysin vihdoin sen verran sopivia nahkapaloja, että voin alottaa kaksien varsikenkien teon itse sekä yksien parempien saappaiden tilauksen annoin eräälle suutarille. Niin sitä alkoi yhtä ja toista kokoon tulla matkaa varten.

Heink. 11 (silloin oli kesäkuu, EA) päivänä sain tilaisuuden käydä täkäläisessä lääninvankilassa kk.hrra Nuortimon ja urkuri Niinimäen kanssa Jumalanpalveluksessa. Kyllä on oma vaikutuksensa sillä talolla itse kirkonmenon aikanakin. Herra kuitenkin tietää eikö sieltäkin salakammioista voisi sydän kammiot aueta ja rukoileva usko syttyä vankien sydämissä. - - Herra sen suokoon!

Tämän kuun 15 (se oli 16. päivä, EA) p:vän iltana k:llo 11.30 meille syntyi ensimmäinen lapsi. Terve riski poika. Herran siunaus ja armo on ollut kaiken senkin asian takana. Siunaa nyt Rakas Taivaallinen Isä tätä lahjoittamaasi lasta ja Sinun hyvänhenkesi olla lapsen, äidin ja minunkin päälläni kaikkena olinaikanamme että me Sinulle eläisimme ja Sinun nimeäsi kunnioittaisimme nyt ja ain ijäisesti!

Rak(k)aalle pienellemme annettiin P. kasteessa nimeksi Matti Augusti. Kastaminen tapahtui täällä Tuiran rukoushuoneessa alttarin edessä sunnt. t.k. 4 p:nä. Kastamisen toimitti pastori Heikel´.

Kaikilla tämmöisillä kalliilla perhe tapauksilla ja vaiheilla on niin syvälle vaikuttava ja mieltä hiljentävä tunne. - Kiitä sieluni ja mieleni Herraa!

Heinäk. 13 päivä. (vuonna 1920, EA)

Hauska ja lämmin päivä oli tänään!

Poikani koulussa höyläsivät ja ve(i)stivät oikeen ahkerina. Sitten työtuntien lopulla kävimme yhdessä uimassa -. Oulujoessa - ja sieltä rannalta erosimme koteihimme.

Wielä pyörälläni ajelin iltap. kaupungissa. Etsin ja ostelin tarpeellisia työkaluja Afrikan matkaani varten. - Kun vaan viitsii etsiä niin löytää käytettyjäkin kappaleita ja aivan hyviä joita saa sentään jotain halvemmalla. - Niin tein juuri nytkin ja siinäkin säästää vähäsen lähetyksen hankkimisissa sekä muissa matkavarustuksissa. Kaikessa. Aamen. -

Lähtö Oulusta, otsikon lisäys EA

(Gabriel kirjoitti seuraavat luvut Lontoossa elokuun 31. päivä vuonna 1920, EA)

Oulussa muodostui viimeiset ajat entistäkin herttaisemmaksi. Työkoulussa Poikaosastossa, Toveriliitossa ja kaikessa kanssakäymisessä ystävien kanssa, tunnettiin kaihomieltä. Wiimeinen toveri ilta rakkaassa rukoushuoneessa muodostui hyvästijättöillaksi minua ja perhettäni kohtaan. Se tuntui niin kummalliselta minusta ansaitsemattomasta!

Mutta Herran työ ja osoittamansa tie kutsui ja veti mieltäni kaiken yläpuolella. Niin oli kuitenkin helppo ajatella lähtöä mustien keskuuteen.

Heinäk 21 p:iltana seisoimme ystä(vä)joukon ympäröimänä Oulun asemalla valmiina astuaksemme junaan. Puolisen tuntia siinä hyvästelysanoja kukkia, kirjasia y.m. rakkauden lahjoja tuli vielä osaksemme. Sitten nousimme vaunuun joka alkoi hiljalleen vieryä etelää kohden. Heng. laulun sanat ja sävelet olivat viimeiset jotka Oulun ystävien suusta kuulimme: "Jeesus nimi, ota myötääs murheen la(a)kson matkamies j.n.e." ) Jeesus nimi ja Hänen hengensä olkoon teidänkin omananne sydämissänne, huokasin Ylhäisen puoleen ja niin me erosimme vau(nu)n alkaessa kovemmin juosta. Tuo valkoinen Pohjolan kaupunki oli valoisine ja rohkeine muistoineen takanamme. - - Herra siunatkoon heitä ja meitä!

Suloinen, valoisan hämärä ja tyyni, yö levitti miellyttävän vaikutuksensa ylitsemme kun kuljimme eteenpäin Pohjanmaan tasankoilla sinä yönä.

Sitten seurasi virkistävä ja mielenkiintoinen kiertokulku lähimpien omaistemme luona Savossa ja Karjalassa.

Junalla menimme ensin Mikkeliin. Siinä yövyimme toisen seuraavan yön ja 23 p. jatkoimme matkaamme höyryl´ "Mikkeli" kotikyläni rannoille Puumalassa. Wielä pieni vene matka ja sitten olimme jälleen Ilomäellä. Iloa oli varsinkin vanhan Äidin rinnassa kun hän hyväili ensim(m)äistä lapsen lastansa - meidän pikku poikaamme.

Lepäillen ja asioitamme selvitellen meni viikon päivät siinä kodissa. Olin kuvitellut edellisinä vuosina paljon asioita senkin kodin hyväksi, mutta nyt näin jo selvänä ettei minun sarkani niissä ole. - Nimissäni olevan maapalstan siirsin uudella kauppakirjalla Isälleni.

Heinäk. 30 p. jätimme hyvästit - kenties viimeiset - sille kodille ja kotoisille sukulaisille sekä astuimme laivaan mennäksemme toisiin kyläpaikkoihimme. Savonlinnan kautta matkustimme Jaakkimaan. Sinne saavuimme lauant. iltana 31 p. Seuraavana päivänä olin mukana Oppolassa heng. kokouksessa. Sain siellä pyyntöjä ja lupasin tulla samanlaista kokousta viettämään, saman pitäjän Miklahden sopelle. Siellä olin lankoni Kalle Toron kodissa elok 3 p: iltana.

Seuraavana päivänä kävin Sortavalassa. Kaunis ja ylevä luonto vaikutti hauskasti mieleeni silläkin matkalla, sekä oli se sopiva huvimatka muutenkin.

Wielä oli hengellinen illanvietto seur sunnuntaina Appeni luonna Miklin kylässä. Koetin vointini mukaan puhua minäkin, ja myin lähetys kirjallisuutta.

Seur päivän aamuna läksimme rakkaiden luota sieltä. Wiipurissa olimme yhden yön. Monenlaiset tunteet liikkuivat mielessäni katsellessani tuotakin kaupunkia. Olin jo 10 vuotta sitten, ensin ihaillutkin sitä laivapoikana ollessani. Nyt en oikeen osannut ihailla. Luonnon puolesta nytkin, mutta elämän ja olojen puolesta oli niin paljon tuhoutunut ja tuntui yhä vielä painostavalta, ikävältä.

Helsinkiin tulimme 10 p:n iltana (10.8.1920, EA)

Lähetystalo oli hyvänä kotinamme. Me vaimon kanssa puuhasimme nuo 10 päivän ajan minkä silläkertaa viivyimme, matka varustuksiemme eteen. Siitä riittikin työtä aika lailla, sillä meillä oli niin vähän entisiä varusteita muihin lähetteihin verraten ja saalis oli puutteellista nytkin kun tavaroita ei nyk ollut montakaan lajia samassa kaupassa. Kuitenkin saimme tyydyttävälle kunnolle tarpeemme ennen lähtöämme.

19 päivän iltana oli Lähetyskirkossa juhlatilaisuus jossa minut ja sisar Maria Hottinen Wiipurista eroitettiin Herran sanalla Suuren Mestarin työhön. Kallis toivoakseni pysyvästi mieliimme painava oli sekin ihana ilta. - Me teimme lupauksen Herralle. Herra auta meidän lupauksemme pitämään!

20 päivän iltana jätimme suuren ystäväin joukon Helsingin asemalle, samoin kuin kuukausi aikaisemmin Oulussa. Sekä vakavan kaihoisalta, että toivossa iloiselta tuntui jättää tämä kaikki Helsingistä lähtiessäkin. Sinä iltana tulimme Hankoniemeen yöksi, jossa muutamat lähetysystävät olivat meille asuntoa ja hoitoa varanneet.

21 päivä oli laivaan menopäivä.

Silloin tarkastettiin tavarat ja lastattiin ne s/s "Astreaan". Tämä läksi Hangon satamasta kello 7 illalla. Wielä oli kymmenen lukuinen ystävä joukko kokoontunut rantaan virittääkseen meille viimeiseksi hengellisen virren: "Sun haltuus rakas Isäni, mä aina annan itseni j.n.e." soivat nytkin korvissani muistona siitä hetkestä! -

Hyvästi Europa!
Ambomaalle lähtijät Suoma ja Antti Perheentupa, Nadja ja Eetu Järvinen, Tilda ja Gabriel Asikainen sekä Maria Hottinen
Suomen Lähetyssanomia N:o 11, Marraskuu 1920

Nyt olimme irroitetut rakkaistamme ja rakkaasta isänmaastamme. - Laiva alkoi harvakseen keinahdella kun vähän oli rannasta irroitettu jatuo tahto suureni ja kasvoi sitä mukaa kun rannasta ulkonimme, sillä koillistuuli puhalteli aikalailla ja vyörytti melko isot aallot allamme.

s/s Astraea
Suomen merimuseon kuvakokoelma, FÅA - SILJA LINE

Ylipäänsä suotuisasti sujui merimatkamme päivästä toiseen. Kööpenhaminassa pysähtyi laivamme noin vuorokauden. Pohjanmerellä oli ilma kohtalainen. Hullissa viivyimme torstai iltapäivästä lauantai aamuun. Hullista jäivät noin vaan keskinkert. muistot. Ensin se herrasmies, jonka toivoimme saavamme oppaaksemme oli siinä määrin kateessa, et-emme tavanneet koko aikana. Ensimmäisenä iltana emme ennättäneet saada mitään asuntoa tietoon joten täytyi pyrkiä takaisin laivaan.

laivamatka Hangosta Kööpenhaminan kautta Hulliin

Astrealla olimme sen yön. Toiseksi yöksi saimme monen puuhan jälkeen sijaa, eräässä Centraal´ hotellissa. Siinä tuli jotenkin kallista lystiä huonosta, kylmästä asunnosta ja heikoista ravintoannoksista. Monenlaista näkemistä siinäkin kaupungissa oli. Warsinkin rantapuolilla kovasti likaisia paikkoja, likaisia ja repaleisia lapsiraukkoja y.m. Juomarahan käyttö näytti kaikessa pienissäkin palveluksissa silmiin pistävältä.

Lontooseen (lisäys EA)

28 p. aamuna astuimme junaan joka läksi sieltä Lontooseen k:llo 9,10 minuuttia. Se oli kuulemma pikajuna ja pikajunan nopeudella se kiidättikin meidät 4 tunt 25 minut:ssa Lontooseen. Paljon ja kaunista nähtävää oli koko sen välin, mikäli semmoisessa kyydissä voi seutuja nähdä. -

Kuninkaan ristin asemalla (King's Crossin rautatieasemalla, EA) Lontoossa oli meitä Suomeksi tervehtimässä merimies lähetysseuran palvelia N:ti Elli Saari ja eräs veli Kurola. Heidän ystävällisessä seurassaan saimme lähteä asemalta asuntolaa kohden. Siinä olikin sokkeloita ja polkuja jos minkälaisia. Ensin saimme kävellä pitkän matkan jonkinlaista kapeata tunnelia pitkin. Sen päätyttyä ostettiin uudet rautatieliput ja mentiin jotain kujaa pitkin vähän matkaa kunnes jäleltämme tuli maan alaisesta reijästä sähkörautatiejuna. Siihen sullouduimme sisään ja niin taas kiidettiin eteenp. useita asema väliä näkemättä päivän valoa muuloin kuin asemien kohdilla. Wiimein oppaamme kehoituksesta tultiin ulos vaunusta ja noustiin ylöspäin 2 aika pitkät portaat joiden yläpäässä sivuutimme yhden kapakan ja sitten olimme kadulla. Siinä sai pitää silmät ja korvat auki päästäkseen tavara kantamuksineen eteenpäin, sillä sellainen tunkeilu ja hyrinä käy Lontoon kaduilla, sen sai heti kokea. Jotenkuten pääsimme raitovaunuun jolla kuljimme jonkun matkaa. Siitä päästyämme kävelimme muutaman katuristeyksen ja niin olimme Skandinavian Sailor Home:ssa. Tässä saimme huoneita omaksemme ja ruokaa tietoon samassa talossa. Siten alkoi tuntua taas lähtevän asiat selvenemään.

Sunnuntaina vietimme täkäläisessä Suomalaisessa merimies kappelissa 2 sievää kokousta. Maanantaina puuhasimme raha ja laivalippu asioitamme edelleen. Tänään tiistaina olemme vain kirjoitelleet ja lepäilleet. Kaikki asiat tuntuvat jälleen lupaavilta ja olo tyydyttävältä paitsi sitä, että yksi rakas veljemme matkaseurueemme jäsen Antti Perheentupa on Sunnuntaista asti sairastanut vatsaansa. Herra auta häntä ja suo meille kaikille kallista terveyden lahjaa. Siunaa Herra koko vaelluksemme täällä tielläsi jonka osoittanut olet Aamen.

S/S "Walmers Castle":lla Atlannin valtamerellä 12 p. syyskuuta 1920.

Yhtä ja toista varustettuamme läksimme Lontoosta t.k. 8 p:vän aamuna. Merimies läh. asestenssi Uuro läksi hyväntahtoisesti oppaaksemme Southamptoniin. Hän on tarmokas suora ja toimelias mies. Monta lystiä ja - tappeluleikkiä - hänen kanssansa jo ehdimme pitää. Paljon vaivaa hän näki meidän monista asioistamme. Herra palkitse hänelle siunauksellasi!

Southampton on sievä Sat(a)makaupunki. Kauniskin ulkonäöltänsä. Siinä kaupungissa ostelimme vielä pienempiä matkatarpeitamme kirjoittelimme kirjeitä ja kirjekortteja omaisillemme ym. Kaupunkia katsellessani uudistui minulle tuo ennen niin usein mielessäni ollut ajatus, että mikä nurinkurisuus onkaan kun aina mihin suurempaan kaupunkiin menet, on kapakka kapakan vieressä ja välillä kirkkoja! - - Warsinkin niin on laita Enklannissa. Sen nyt tuli kyllin näkemään Hullissa, Lontoossa ja Southamptonissa. Tätä nähdessä herää ajatus; eikö tule kapakoiden väliset kirkot ylen häväistyiksi kuin juoppopesiä laitetaan tuhkatiheään ympärille? - - - Mutta eikö ole myöskin kirkon oma häpeä - kun ei sen enempää ole tehnyt noitten pesien tukkimiseksi. Niin ne sittenkin näkyvät ohdakkeet ja nisut kaikkialla kasvavan rinnakkain elon aikaan asti.

Muuta ei minunlaiseni katselia lyhyellä kautta kulkuajalla voi sanoa Enklannista, kuin, että kirjava se on. - - -

Southamptonin satama on aika merisatama. Se on syvä ja siinä on tilaa sadoille erilaisille laivoille. Siinä sain nähdä noita maailman suurimpia meriveneitä, kuten Olumbic:in Aanitanian y.m. semmoisia.

He tulivat Suomesta laivalla Hulliin, mistä matka jatkui junalla Lontooseen ja sieltä junalla Southamptoniin,
missä he nousivat Etelä-Afrikkaan menevään laivaan.

Waikka tätä pakana lähetystyötä ei kukaan lähde tekemään siinä mielessä, että saanhan niillä matkoilla nähdä paljon suurta maailmaa, niin tulee se luonnostansa sekin ja avartaa matkamiehen mieltä elämän suurta kokonaisuutta varten.

RMS Walmer Castle
(http://www.bandcstaffregister.com/)

Perjantai t.k. 10 päivä oli se päivä jolloin jätimme Euroopan viimeisen nurkan. Kello 4 i:pllä irtautui rannasta Union Caalle (Union-Castle Line, EA) linjan laiva "Walmer Casttle" johon menin olimme sijoittuneet.

Tämä ei ole suurimpia valtamerilaivoja mutta on aika suuri sentää. Tämän Tonnisto on lähes 13,000 tonnia.

Ilma on ollut hyvin sievä nämä päivät mitkä merellä olemme olleet. Ainoastaan hiljainen tuuli puhaltelee ja harvakseen keinahtelee laivamme ikään kuin jonkun vanhan laineen peruilla.

Monta lajia elämää on tälläkin laivalla. I luokasta kuvastuu olot sellaiset niin kuin ei puutetta, kylmää eikä nälkää olisi maailmassa ensinkään. On hienoutta ruokaa tuhlaten, juomaa ja mukavuutta jos mihin nimeen.

Samaa voi sanoa melkein tästä meidän II:sta luokastamme.

Mutta 3:ssa luokassa se jo on vaatimattomampaa, kenties puutteellista - varsinkin monet mukavuudet puuttuvat. - Ja siirtyessämme laivan miehistöä ajattelemaan, varsinkin lämmittäjiin - ei ole enää puhetta mukavuuksista. Siellä parikymmentä jalkaa - ehkä enemmänkin vesilinjan alapuolella kapeassa kuumassa, pimeässä ja kivihiilen pölyisessä lokerossa laivan pannujen välissä on epämukavaa kylläkin mutta mitenkäs toisilla olisi ylhäällä hauskaa jos puuttuisi noita nokisia ja hikisiä poikia pohjakerroksista? - - -

15 p:vänä syyskuuta (1920).

Erittäin hyvin kuluu matkamme. Tuuli jos käykin toisinaan vähän kovemmin niin on se enemmän tahi vähemmän ollut myötäistä tähän asti. Kiitos Herralle tästä hyvästä säästä suurella merimatkallamme.

Jos olisin oppikykyinen, voisin oppia jotain jokapäivä täällä laivallakin. Täällähän on satoja ihmisiä ja monet hyvin erilaisia. Niistä saa hyväksyttävää jos hylättävääkin luonteenpiirteistä puhuakseni. Yleis vaikutus minuun on kuitenkin se, että en ole omassa ympäristössäni. En koskaan jaksaisi sulaa kaikkeen turhan tarkkaan tapojen orjuuteen, koreilemiseen ja itsen(s)ä näyttelemiseen y.m. Siksi olenkin parhaat hetkeni mitä minulla on täällä ollut, viettänyt tuolla merimiesten luona keula kannella y.m:lla semmoisilla paikoilla missä he työtänsä ahertavat. Heistä minä voin ottaa oppia, niin unohdettuja kuin he ehkä enimmistä ovatkin. Kun siellä hiljaisuutta saan ja tuota reipasta tyytyväistä työväkeä katselen tulee mieleeni ajatus; minä en ikävöi muuta niin kuin työmaatani ja Jeesus ystävääni. Kun sen viimein saavuttanen, sovin silloin paremmin vaikken täydellisesti ympäristöön. Ja Jeesus Hän voi minua auttaa uskollisuuteen, nöyryyteen ja kaikkeen hyvään leiviskääni käyttäissäni.

Anna Herra rakas kaikki syntini ja vikani anteeksi sekä auta ja siunaa minua ja kaikkia tällä laiva matkallakin ja sitten työssämme. Aamen.

S. W. Africassa. Karib:in kaupungissa lokak. 14 p 1920.

Edellinen muistiinpanoni näkyy olevan tehty Atlannilla. Syysk. 27 p:vän aamuhämärässä laski laivamme Cap-kaupungin satamaan. Siinä muodostui aika vilinä ja kohina matkustajain sekä tavarain paljoudesta. Meitä vastaanottamassa oli eräs liikemies Beterson Caapista. Myöskin ennen rannasta lähtöä kohtasimme Kotimaamme konsulin h:rra Mustosen joka tervehti meitä rakkaalla Äidin kielellämme ja lupautui oppaaksemme missä vaan tarvitsisimme. Sitä hän sitten olikin koko siinä kaupungissa olomme ajan.

Niin siitä alettiin Herran johdolla ja avulla selvitä yhdestä jos toisestakin asiastamme. Tulli asiat järjestettiin samoin asunto kysymyksemme, kaupungin ja sen ympäristön kauniita nähtävyyksiä katselliin (katseltiin, EA), tarpeellisia varustuksiamme ostettiin erämaa elämäämme varten j.n.e.

Mikä suurempaa touhuistamme oli, niin ostimme kuorma automopiilin lähetyksen kulkuvälineeksi Hereromaan ja Ambomaan väliselle monta sataa k.m. käsittävälle erämaa taipaleelle.

Cap-kaupunki on monessa suhteessa hyvin merkille pantava kaupunki. Se on luonnon puolesta suurenmoinen Sitä huuhtoo pitkällä alalta aavan Waltameren mahtavat aallot melk. lakkamatta sen suojana etelän myrskyjä vastaan ovat 2,000 - 3,000. jalk. korkeat rarmaan (harmaan, EA) ruskeat 12:sta apostolin vuoret ja leijonan pää vuori y.m kummalliset tunturit. Siinä puhutaan kaikkia maailman kieliä, siinä on ihmisrodut niin edustettuina, että on varsin vaikea sanoa mihin valk. rotu loppuu ja mistä värillinen alkaa. Samoin kuuluu olevan uskontojen ja uskonsuuntien laita.

Lokak. 2 p:vän aamuna varhain läksimme eräällä puolentoista tuhatta ton "Hellapes" nimisellä höyrylaivalla tavaroinemme Valaskalalahtea (Walfish Bay, EA) kohden. Wälillä seisoi laiva yhdessä Lydevispuch (Lüderitzbucht, EA) nimisessä satamassa jättäen siihenkin pieneen ja karun luonnon ympäröimään kaupunkiin elintarpeita y.m. tavaraa. (Sivu mennen mainitun meidänkin Caapista ostamamme sängyn osat vaikka niiden tuli seurata meille Walaskalalahteen!) Wal´ k. lahteen saavuimme torstaina 6 p. lokak. Siinä tavarat taas maihin ja ihmiset junaan ja niin sitä tulla jytyytettiin edelleen pitkin meren rantaa Svakopmundiin samana iltana. Siitä yöjunalla kuljimme tänne Karibibiin joten täällä olimme t.k. 7 päivän aamupuolella.

laivamatka Southamptonista Kapkaupunkiin ja sieltä Lounais-Afrikkaan

Tämä on pikkunen kaupunki täällä Hereromaan ylängöllä. Karut vuoren kukkulat ympäröivät kuin suuret vallitukset näitä muutamaa kymmentä taloa. Muuten talot ovat hauskasti ja siististi rakennetut. Tuolla yhdellä laidalla on sievä kirkko ja sen varrella Reiniläisen lähetysseuran lähetysasemat. Kaikki sieviä tiili rakennuksia.

Me asumme kaupungin ehkä suurimman kauppiaan E. Hälbichi:in luona. Hän on Saksalainen herrasmies ja suuren perheen isä. On myös meidän Suomen Lähetysseuran asia mies täällä.

Automme ja osa muita tavaroitamme tuli tänne toissa iltana. Eilen ja tänään olemme Weli Perheentuvan kanssa laittaneet autoomme kattolaitosta, että jos se muuten aituilla teillä onnistuu voisimme käyttää sitä lähettien kulkumenonakin entisien ikävien ja rasittavien härkävaunujen asemasta.

Tavaroita tarkastellessa huomasimme, että sisar Maikki Hottisen matka tavara säki oli matkan varrella murrettu lukosta auki ja varastettu melkein kaikki tyttö rukan parhaat vaate aineet y.m. perin välttämättömät tavarat! Se ei ollut pakana raukka joka niin teki, se oli niin me luulemme Hellapes laivalla joku Jumalasta luopunut ristitty raukka! - -

Herra anna meille voimia kantamaan kaikki lähetysmatkoilla kohtaavat pettymykset ja vaivat. Aamen.

Joulukuun 31 p:n iltana 1921.

Jopa on muoti muuttunut päiväkirjan kirjoittamiseen nähden!

Ennen ne pienetkin vaiheet paperille tuli piirretyksi, mutta nyt suuretkin sulavat unhoon. Olisihan Ondongaan tuloni ollut suurimpien vaihtelujen joukkoon merkittävä. - Sehän tapahtui viime vuoden marraskuun 6 p:nä. Toista vuotta siis on kulunut täällä varsinaisella työmaalla Ondongassa. Nyt on vaan ensiksi kuvattava, että opettele sydämeni kiittämään Herraa ja kaikki mitä minussa on Hänen hyvyyttänsä!

Niin hyvinhän on kaikki kääntynyt ja mennyt. Minä huono palvelia en olisi ansainnut kaikkea tätä tyydytystä mikä on osalleni Herran armosta tullut.

Ensi alussa näytti tosin vaikeudetkin uhkaavan, mutta pois ne vähitellen häipyivät ja elämä tuntuu saaneen tasaisemman ladun jolle sen voi toivoa vakiintua.

Kotinamme ja työasemanamme on Ontananga Ondongan eteläisellä reunalla. Pienen sievä asema, mutta kuiva ruohosta ja hyvästä vedestä. Vain jotenkuten voi niissä asioissa toimeen tulla. Muuten ololle ja ammatille sopii hyvin.

Työni pääpiirteet muodostaa 3 työhaaraa: I pienen rahtiyhtymän hoito, s.o. tarvittavain tavarain ruuan vaatteen ym. kuljetus liikemaailmasta rautatieltä asti tänne erämaan takaiseen heimoon Ondongaan. II Lähetysautomobiilin hoito ja kuljetus. III kaikenkaltaiset rakentelut ja yleiset korjaustyöt.

Gabriel kivääri kädessään

kuvan takana oleva kirjoitus: Matkantekoa Autolla. Ilta Ombualla. Näillä tynnyreillä ja lankuilla kuljetimme autotkin n. 3m syvän Ekuma-virran poikki.
(valokuvaaja on tuntematon, Museovirasto, Suomen Lähetysseura ry:n kuvakokoelma)

Näitä kaikkia kohtaan tulisi olla aikaa neroa ja voimia enemmän kun on, että ne tulevat paremmin suoritetuiksi.

Lisää työhaaroja olisi minun ja monen muun mielessäni kunhan vaan voisin niin järjestää.

Herra auta ja anna menestyä!

Anna Herra Henkesi voimaa parantamaan sydämeni laatua tästä alkavasta armovuodesta alkain! Puutun niin paljossa, on niin monta vikaa ja taipumusta syntiin. - Sinun turvissasi Herra voin toivoa parempaa ja parempaa. Suo Herra sen tapahtua. Auta etten leiviskääsi kaivaisi maahan, auta että jaksaisin oppia tämän kansan outoa kieltä, auta irti kiivastumisen ja huonojen sanojen kiusauksista ym. ikävistä asioista. Aamen.

Heinäkuun 13:sta p:nä 1922.

(toinen lapsi Eero Ilmari oli syntynyt 30.4.1922, EA)

Yli ½ vuotta on taas täällä elää temmelletty, josta ei ole tämän kaltaista muistelemista paperille tullut. Olisi jotain kuvia jos edes joskus tulisi piirre ja toinen merkityksi. Selvään tämän vaan näkee, että minunkin luontoiseltani ihmiseltä päiväkirjan pito kuului nuoruuden hullutuksiin, kuten 18:sta-vuotisien tyttöjenkin! -

Gabrielin ottama valokuva Onguedivan kirkosta

Jos muuten nyt, myöhemmällä iällä kirjoittaisin päiväkirjaa, niin olisipa tähdättävä jonkinlaisen hyödyn - enemmän kuin huvin tai tyhjänpäiväisen haaveilun perään. - Kumpa olisikin semmoinen taito! Kumpa voisin ajatella ja kirjoittaa elämästäni niin, että luonteeni siitä samalla kasvaisi ja muodostuisi paremmammaksi, rikkaammaksi ja arvokkaammaksi!

Tuntuuhan tosin muutamin hetkin keskellä suurinta arkielämän hyörinää ja melskettä, kuin liikkuisi itsenäisyyden vaatimia tunteita, joilla tulisikin antaa olennossani enemmän oikeutta. Esimerkiksi, kun joudun harrastusten ristituleen, jolloin tuntuu kuin pitäisi revetä suorastaan monia eri aloja edustamaan samalla kertaa, silloin nousee helposti sisällä kysymys: minkä näistä asettaisin etualalle, mitä koettaisin eniten olla sisäiseltä olemukseltani? (Tämä lähetystyö on sellaista, joka erikoisesti vie ihmisen tämmöisen - "vähän kaikkea olemiseen eteen.")

Silloin joskin tulee koettaa antaa apuansa joka puoleen, on kuitenkin parasta, jopa menestymisen ensimmäisiä ehtoja, että on sitä mitä on, eli miksi on luotu. Ketään ei liene luotukaan ilman omintakeista tarkoi(tu)sta. - Itselläni oli aika jolloin sydän itki ikävästä kouluun ja kouluihin - samoihin aikoihin oli muutkin tunteeni lukuisat ja syvän selittämättömät - mutta elämäni todellinen, käytännöllinen puoli sai voiton. Se on ollut johtavana tänne asti, joten nyt on täysi syy ottaa se kutsumuksenani eli luomiseni tarkoituksena varteen. O(l)lakseni siis nyt - ja siten mitä olen ja tullakseni yhä enemmän siksi. - -

Vaikka koulutien olen aikaa sitten pyyhkinyt pois eloni ohjelmasta, siinä mielessä missä lasna (lapsena, EA) sitä toivoin, niin alalleni mikä on jäljellä en olisi kuitenkaan kuollut. Miten halukas olisin par´aikaa astumaan teollisuuskouluun jos vaan olisi mahdollisuus!

Kotimme nykyisin: Kotien sisäisestä hengestä kristillisellä lähetyskentällä ei voi olla kuin yksi yhteinen periaate. - Niiden tulisi olla eläviä kristillisiä koteja. Missä määrin tämä todella toteutuu on vielä eri asia. - -

Sitä vastoin kotien ulkoasusta ja perheen elintavoista yleensä on paljon eri mieliä. Toiset tyytyivät vähempään, kun taas toisille on paljokin vähä. - - Tässäkin nyt tulisi ehdottomasti määrätä oma luonne ja omatunto.

Meidän kotimme on monessa suhteessa erilainen tämän lähetysalan lähettien kodeista. "Ontanangan" asema on ensin pienin ja ikään kuin vahingossa pudonnut valtakunnan reunamalle, joten sillä ei ole täyttä seurakunnallista merkitystä. Se onkin jo vuoden ollut virallisesti tuomittu käsiteollisuus taloksi, vaikka sillä kirkko ja koulutyötäkin on runsaasti käynnissä muualla asuvan lähetyssaarnaajan johdolla. Käsityöl´ veljen asunto siis. Tämmöisenä ollen on ihan luonnollistakin, ettei meidän kotimme ulkoasun sovi kilpailla suuremmissa viroissa olevien lähettien kotien kanssa.

Meillä on seiniemme sisäpuolella miltei kaikkia välttämätöntä, sitä paitsi tästä puuttuu miltei kaikki koru ja vähemmän tärkeät esineet. Tällaisena tämä on hyvin lähellä minun periaatettani. Kun muutamia hyvin tarpeellisia kappaleita jaksaisi tehdä tai hankkia, olisi tämän omantuntoni ääntä vastaava koti jossa tuntisi olevansa kotonansa.

Suhteeni veljiin ja sisariin. (toisiin lähetteihin:)

Kun aina pelkään, ettei sydän raukassani ole kylliksi elävää veljesrakkautta, niin koetan samassa suhteessa myös välttää vakuuttelujani ja rehellisen rakkauden yli viepiä livertelyjä jotta olen mitä olen. Herran kasvojen edessä: olen kaikkein huonoin. Kaikesta hyvän perään pyrkimisestä ja tahallisesta vääryyttä välttämisestä huolimatta tulen aina vajavammaksi ja kehnommaksi.

Rakas Taivaallinen Isä anna kaikki anteeksi ja anna silmieni eteen aina oikeat värit itsestäni ja elämästä yleensä!

Jouluk. 16 p. 22.

Tänään oli lepopäivä. Lepopäiväksi tämä muodostui meille erittäinkin sen tähden, kun parhaan osan päivästä vietimme tuolla Omulongalla (virralla) entisen lähetysaseman raunioilla ja siellä siaitsevalla edesmenneen lähetyssaarnaaja Sgohlund:in (Skoglundin, EA) haudan luona.

Tavallaan kaunis on siinä seutu. Nyt kun on jo ollut pieniä sateita oli virran uoma kauniin vihreä. Vettä (virrassa) tosin ei vielä ollut joten se ansaitsee virran nimen hyvin huonosti. Palmuja, palmupensaita ja muutamia muita lehtipuita joukossa tuuheitakin on virranreunamia kaunistamassa. Niinpä mekin saimme lepopaikaksemme 2:den tuuhean puun välin jotka antoivat aikahyvän varjon. Näiden puiden nimet ovat Omugango ja Omune. (Lue: Omronko ja Omnje.)

Itse lähetysasemasta ei ole muuta jäljellä kun 1 meetrin verran yleneviä savi kumpuja jotka ilmaisevat entisien rakennusten sijoja.

Lähetyssaarnaaja vainajan hautalla taas on vaatimaton valurautainen risti takorautaisine aitauksineen.

Heti kun olimme asettuneet mainittuun varjoon, alkoi mustia kokoontua tapansa mukaan meitä valkoisia tervehtimään. Waikka totta puhuen emme olisi heitä tällä kertaa kaivanneet koko seuraksemme, sillä rauhaahan juuri olimme tulleet etsimään, niin emme heitä silti poiskaan käskeneet. Sitä vastoin otimme esille laulukirjat ja yhdessä lauloimme muutamia lauluja. Vieläpä laulun lomassa luin 2 lukua Uudesta testamendista ja tuollaisen vapauden vallitessa ominsanoinkin lausuin muutamia sanoja sekä luetun että hävinneen lähetysaseman, sekä miehuutensa voimissa sortuneen opettajan muiston johdosta. Miten lienevät kuuliat Osindongani ymmärtäneet? Pari pojista meni kumminkin totisennäköisinä haudalle. Ehkä he muistelivat: "Jumala on rakkaus" kun heillekin omiaan lähetti kärsimään ja raskaan työn, sekä ilman alle sortumaan.

Ondongalaiset harrastavat kovasti turhaa puheenpitoa ja oleskelua. Niinpä sielläkin joukko suureni vain niin kauan kuin olimme.

Iltapäivällä pistimme pikkutavaramme vaunuun ja hyräytimme tänne kotiasemalle. Kulkuneuvonahan meillä oli auto.

Tuollaiset 1 päiväiset levot ne nyt eivät kykene kauas kannustamaan, mutta hyvältä nekin tuntuu aikanaan, joten ne jotain tietysti vaikuttavatkin. Varsinkin ne saa täten kokonaan hyödykseen, kun matka ei ota juuri mitään aikaa kulkiessa ja käy muutenkin helposti.

Nytkin tuo noin pnk matka (noin 10 km, EA) katkesi yhtäännepäin vajaassa 0½ tunnissa. Siksi joitain tämmöisiä pikkuretkiä - vaikkapa pyhäisin - toivoisin voivani vastakin perheelleni ja itselleni antaa.

Toiseksi joulupäiväksi jos Herra suo suunnittelen samanlaista matkaa tuonne heinä aavikolle.

Ontananga helluntai iltana 20/V 23.

Ani harvoin enää tipahtaa mitään tälle pikku muisti kirjalleni, sillä niin koneellisen ruumiillista ja arkista on elämäni päivästä toiseen! Täytyisi olla toisenlainen rakenne ruumiilliselta ja henkiseltä olemukseltaan, täydellinen kielitaito ja ennenkaikkea oikeen levätä Jeesuksensydäntälähellä, olla Hänen Hyvän henkensä läpitunkema, ennenkun jaksaisi tämmöisen ympäristön keskellä elää iloisin mielin, ja valoisin toivein! Ollen sitä mitä olen tahtoo vaan ruumiillinen ja henkinen väsymys painaa leimansa jokaiseen parhaimmillakin toiveilla alotettuun päivääni. Tämän tunnen kyllä itse ja sen näkevät, sekä siitä saavat ikävä kyllä kokea ne usein itse vastuuttomat ihmisolennot, joitten kanssa olen tekemisissä! Mutta enkö ole oikeen rehellinen, kun toiselta puolen itselleni puolustelen, että onhan tämä ilmasto meikäläiselle ankara, ihmiset - mustat - yleensä niin väsyttävän tyhmiä, ilkeämielisiä monine metkuineen ja mutkineen elävässä elämässä, tyhjiä ja köyhiä henkiseksi seuraksi. Samoin oma toimeni tavattoman hajanaista huitomista yli Ambolähetysalan lukuisain tarpeiden, muru sinne toinen tuonne väliin joku matka jne. Tästä seuraa, että sydämelläni lepäävät monet suunnittelut ja halut kärsivät, josta seuraa mielen alaspainumista, eikä tietenkään innostumista ja henken joustavuutta, joka iloisina muistoina joskus paperillekin vuotaisi.

En nyt sano, että kaikki tämä hajallinen jokapäinen olisi tuska, mutta oikeaa siunausta sellaista kun tulisi en siitä jaksa toivoa!

Tänään helluntaipäivänä, ruumiillisesti levättyäni tunnen taas oikeaa rauhaa henkessänikin.

Pyhäpäivistä yleensä ja varsinkin suuremmista olen yhä enemmän koettanut saadakin oikeita lepo, ja pyhäpäiviä omalle olemukselleni. Niinä päivinä, varsinkin iltaisin, pääsee sydämeni hiukan vapautumaan, kohoamaan ja laajenemaan erilaisille elämän kysymyksille. Silloin aina tarkemmin tähystelen ja arvioin käsillä olevan toimeni lähimpiä mahdollisuuksia. Mutta silloin, kuten juuri nytkin, syttyy syvällä sydämessäni pitemmällekin kantavaa elämän halua. Tuleepa joskus eteeni mielikuva semmoinenkin, että, jos Luoja elonpäiviä antaisi jatkua sittenkin, kun järkisyillä katsoen ei voimat enää kannattaisi toimia ruumiillisessa työssä täällä kuumassa Africassa, ehkä Suomessa jotain parempaa kuin ennen nuorena siellä ollessani. Tarkoitan, jospa henki minussa kyp(s)yisi, varttuisi ja valveilla pysyisi, sekä jälleen heräisi eloon ne aatteet jotka 20:nennen ikävuoteni kahden puolen mieltä kohottivat ja merkkejä paperillekin panettivat. Nyt vaan sillä eroituksella, että ajatukset uskaltaisivat julkisuuteenkin tulla tuoduiksi. Silloin heräämiseni aamunahan monisataiset sivut, kokemattomuudessani ja sivistymättömyyttäni arkaillen - tietysti syystä kyllä - hävitin.

Tulee tässä mieleeni muuan "surun lapsen" tunnetun Suomalaisen kirjailian Alexis Kiven toive jonka hän puki sanoihin: "Mutta olisin nyt veloista vapaa ja pieni maja minulla Nurmijärven ahoilla, missä milloin runoilisin, milloin linnustelisin!" "Olisiko tämä aatoksissa liian korkealle tähdätty?" hän lisää ja se oli liian korkealle hänelle poloiselle runoilialle!

Olisin minäkin sitte vanhoilla päivilläni veloista vapaa ja minulla ynnä perheelläni vaatimaton koti, jossain rakkaan kotimamme kolkassa jossa milloin mietteitäni vuodattaisin paperille milloin kalastellen tai muulla sopivalla tavalla työskennellen elin keinon lisää ansaitsisin! Olisiko tämä hiljainen toivoni liian korkealle tähdätty? Herrani Sinä sen tiedät ja siksi jätän tämänkin toiveen itseni ja kaikki mitä minulle olet antanut Sinun käsiisi. - Mutta tuonne kaukaiseen aikaan mennessä minun itsenikin on koetettava kasvattaa itseäni. Ole Herra apuni ja tukeni Amen.

Tilda, Eero, Matti ja Gabriel Ontanangassa vuonna 1923
(valokuvaaja on tuntematon)

Matti ja Eero vuonna 1923 Ontanangassa
(Gabrielin ottama valokuva)

Huhtikuun 3 p:v iltana 1924.

Hyvä on Herra! Viime aikoina on maailma yleensä näyttänyt nurjaa puoltansa. Kun seuraa lehtitietoja ja aikakaus´ kirjallisuutta niin saa sen käsityksen, että maailma S. G. Jumalasta luopuva ihmiskunta tulee päivä päivältä pahemmaksi! Neekeri oppilaani ovat raukkamaisesti ja salaperäisesti valehdelleet, ollen pettävinänsä minua heidän heikkoa opettajaansa, vaikka todellisuudessahan pettävät itsensä. Aineellisuuden henki on surkea sokeuden henki! Aineellisuuden mania se on joka on pilannut minuakin jonkun vuoden seuranneet apumiehet ja oppipojat. Nyt heillä ei ole virkaa juuri mihinkään. Eikä minulla ole muuta lääkettä tuohon yhteiseen suureen haavaan kun heikko ja puutteellinen rukous Elävän Jumalan puoleen heidän puolestansa. Neuvo sanat suoraan heille itselle ovat turhat, sillä ne he ottavat - pimitys puheina - vastaan ja ovat entistä epäluotettavampia. Vaatimuksensa taas ovat siinä mitassa mahdottomia täyttää, ettei siitä tule koulun puolelta mitään. Ja mitä varten tavaralla ruveta yli välttämättömien elin tarpeiden houkuttelemaan, kun tahtonsa siitä enemmän vaan turmeltuu haluttomaksi työhön ja luulemaan suuria itsestään. -

Näin on vaikea kysymys saada mitään tuntuvaa aikaan Ambolaisparkojen johtamiseksi rehellisen työn siunauksiin!

Jätän tämän asian erikoisesti Vapahtajamme Jeesuksen sydämelle. Paitsi apulaisten tuottamaa vaikeutta työssä ja ajan hukkaa, on aivan kun sallimuksesta hakannut vastaan niissäkin ponnisteluissa, joita omin käsin olemme suorittaneet. Semmoinen ilmiö on ennen muuta saha yrityksemme. Kun on yhdestä vaikeudesta päästy on toinen pahempi edessä. Viimeinen vaikeus taitaa olla se ettei täkäläisessä puussa menesty lainkaan sirkkeli saha hyvin. - Työtä ja hikeä olemme V. Perheentuvan kanssa siihen parannushommaan panneet koko joukon mutta lauta sato on edelleen pysynyt niukkana.

Onko peräti niin, että tämän maan ja kansan täytyy pysyä samassa saamattomassa alkuperäisyydessään ikuisesti?

Eikö se saata itse uskoa koskaan edistyvänsä, eikä edes muun rotuisetkaan näyttää heille, että kehitys on mahdollista!

Ei, tätä emme me valko ihoiset saa ajatella, joskin taistelu kokeillessa on vaikeata ja kysyy uhrautumista, niin uhrataan itsemmekin!

Meillä on kuitenkin niin paljon, kun on Elävä Herra kaikkine lahjoinensa! Sillä ihmisellä on elämä ja onni puolellansa jolla on Jumala sielussansa. Olkaamme vaan Kuuliaisia Kristukselle, siinä kaikki. Silloin eivät olosuhteet meitä tuhoa, eipä edes häiritse.

Onandjokue 15 p. huhtik. 1924.

Suruvoittoista oli eloni viime kuukausina. Ulkonainen elämän proosallisuus ja siitä johtuva sisäiselämäni väsymys pienuuden tunto ym ristiriidat ovat painaneet tuntuvasti. Näistä kertoo edelliset muistiinpanonikin tässä vihkossa. Tällä kaikella lienee sentää ollut se vaikutus, että olen ruvennut kaipaamaan enemmän.

Ulkonaiselta puolelta katsoen on elämä ja olot yli malkaan jonkun verran kohentuneet, sisäinen on vaikeampi. - Ulkonaisesta puhuessa on tilaisuus mainita, että meillä tk 12. p:nä oli onnellinen perhe tapahtuma jossa Herra antoi meille terveen pikku tytön. Tämä on 3:s. järjestyksessä edellisten ollessa poikia. Asia tapahtui täällä lähetyksemme sairaala asemalla.

Sisäisestikin olen alkanut saada murenia irti, sekä suoraan Jumalan sanasta, että muitenkin hyvin luettavien kautta. Hiljaisuus puhuisi minulle paljon, jos vaan voisin enemmän ajastani sille omistaa, mutta se on tässä työssä miltei mahdotonta!

Täällä sairaalassa viivymme viikon verran vielä. Äidin toipuessa on minulla muutamia korjaus töitä yms.

Gabrielin ottama valokuva Onandjokuen sairaalan vierastalosta

Kaipauksistani olisi tunnustettava sekin, että oikeen on rukouksinani ollut, etten täällä Africassa niin uupuisi, etten ehkä kotimaahan joskus päästyäni kykenisi nauttimaan Suomemme s uloisesta luonnosta, vaan, että sen voisin vielä tehdä syvästi täysin rinnoin ja perusteellisesti! Samoin kansaamme tutustuminen olisi entisen tuntemiseni lisäksi saatava määräperäisemmäksi. Mene tiedä vaikka henkeni elpyisi niin, että täytyisi vanhoilla päivilläni joku ajatelma kirjaseksi laatia.

Herrahan vain tietää minkälaiseksi on leipähuoleni muodostuvat, mutta niin hartaasti toivoisin, että edes hiukan ajastani voisin viileässä kotimaani ilmastossa omistaa kynän ja paperin pariin. Monen henkeni toiveen soisin jo olevan saatu sille asteelle, mutta saamattomuusko vai ajan puute on estänyt? Ehkä molemmat, mutta siksi juuri molempain täytyisi myöskin poistua enne kun kuolen!

Ontananga 22 p. kesäk. 1924.

Katkerana Luojan luomaa luontoa kohtaan!

Julma ja Jumalaton lause tuommoinen! Mutta ilkeämmäksi vielä asia kävisi, jos en silti rehellisesti tunnustaisi mitä sydämessäni on. Herra auttakoon ja voimaa antakoon välttämään tämmöistä hyödytöntä kapinoimista hänen luomaansa maata kohtaan ja samassa Häntä itseään kohtaan, mutta se minun täytyy paperille panna oman kurjan elämäni historiassa, että monesti olen silmittömästi suuttunut ja väsynyt tähän an luontoon. Se on tapahtunut monilla vaikeilla matkoilla, milloin härkävaunuilla milloin autoilla milloin taas muuten rauhallisissa oloissa kotona. Matkoilla määrättömän hiekan tai liejun vuoksi, kotona ennenkaikkea veden puutteen tähden. - Nykyinen murhe tai katkeruus on juuri tätä viimeistä lajia.

On kaivutettu yksityis kaivoja ja säännöllisesti jokaiseen saatu suolavettä, usein mustan ruskeeta ja haisevaa kun parkkitiinun sisällystä. On lähetetty työmiehiä ja työkaluja maakalaisten kanssa yhteisiin kaivuihin, mutta saatu kun saatu välttävää vettä kilometrien päästä asemalta lukien ja oltu saamatta, kun on niin sattunut!

Siten on ollut laita viime viikot. Loppunut on siedettävä vesi yhteisistä kaivoista useina päivinä. Palvelus väkemme juossut ämpärit päälaella pitkin valtakuntaa mistä milloinkin tilkan saaden. Huonoa se on tämmöinen toimeen tulo.

Kävelin jälleen tänä iltana parin km. kierroksen kaivon paikkoja katselemassa ja siellä sitä oikeen väsyinkin. Kilometriä lähempänä ei näytä toivoa olevan suolattomasta vedestä. Tietkin jo niin sortuvat pelloiksi, ettei vesitynnyrin kanssa ala asemalle päästäkään kun suuresti kierrellen. Ja tuolla kaukanakin uhkaa vesi laskeutua yhä syvemmälle ja tulla niukemmaksi vaikkapa kaivoja olisi enempikin.

Ei herätä toivoa maanviljelys kenttänä tämä maa, etenkään tämä kulma kunta! Mutta pahinta kaikesta on se ja se minut kirjoittamaan ajoikin, että sydämeni ei pehmene vaan paatuu suuren - vasta alku ja täyden - työtaakan alla ja tämmöisen maan perän keskellä, maaperän johon juuri minun olisi työni ja kokeeni sammua!

Ontanangassa 26. heinäkuuta 1925.

Eräs suruinen Sunnuntai ilta.

Tämän tapainen kirjanpito tuntuu turhalta, mutta kun koko elämä ja olemassaolo tuntuu yhtä turhalta niin tekee jotain!

Nykyinen vointini ei ole parhaita. Sekä ruumiillisesti, että ennen kaikkea henkisesti, tunnen tavattomasti voimattomuutta. En jaksa vastustaa vaikeuksia en järjestystä valvoa hajoittavassa ja liian monia kysyvässä arkitehtävässäni! Haluttomuus Jumalan sanan viljelemiseen eli tyytymättömyys siihen vähään mitä saan irti varsinaisesta hengellisestä ravinnosta valtaa alaa sydämessäni! Kun olen kiinteässä touhussa, niin jaksamiseni jonain menee, so. tuppi heiluu, mutta sattuessa näinikään 1 päivä sunnuntain lepo väliin, niin silloin se alkaa tuntua mitä puuttuu hermoilta ja yleisesti voinniltani.

Tänään, tahtoisin sanoa, onkin kohdannut tavallisen runsaasti koetusta. Poikien elämä joita mahdollisuuden mukaan olen koettanut ohjata rehelliseen työhön ja elämään, ei ole kantanut toivottua hedelmää. Se on tänäänkin näkynyt niin selvästi pään eli tukan omituisessa ajelussa, pukeutumisessa, naurussa ym:ssa.

Sitten seuraa todelliset jokapäiväistä elämää koskevat huolet ja vaikeudet: On keittäjä melkein koko Ondongassa oloaikamme talolla ollut nuorimies, tavallisen taitava ja ainakin siisteydessä täkäläiseksi kiitoksella mainittava. Mutta palvelustoimi oikkuja ja röyhkeyttä täysi. Wiimeisessä kuukaudessa vaimoni on saanut hänen työapuansa 1 viikon ja tänään masentavan kanssa puhelun!

Hänellä on tavallista enemmän kyllä huolta lähellä olevasta vanhasta äidistään ja huonosta kotirähjästään jonka me ymmärrämme ja merkitsimme ololla hänen palvelevaisuutensa äitiään kohtaan jos se olisi, niin kuin olla tulisi. Mutta sen paljon kotona olon toinen tarkoitus on saada olla niin kuin itse tahtoo, kannattaa itse asiassa kotia hommillaan, mutta olla aika väliin meilläkin ikään kuin vakinaisen keittäjän nimen piteeksi voidakseen ehta täkäl´ tapaan kuvitella mielessään vakituista palkkaakin oli töitä tehty tai ei.

Eikä vaan kuvitella saaliita mielessään vaan pyytää myöskin! Valaiseva on heidän keskustelunsa vaimoni kanssa:

Vaimoni: "Mites se on "Festus" tämän sinun toimesi laita kun minä en tapaa sinun apuasi keittiössä kuin toisinaan?"

Keittäjä: "Töitä on kotona."

Vaimoni: "Niin sinun kotonasi, mutta eikö minun olekaan?" "Ja kun te olette Hereromaalla työpaikassa niin saatteko te siellä ilman muuta sanoa, että nyt minä menen sinne tai sinne, kuten sinä olet useamman kerran tässä sanont minä menen kotiin nyt?"

Keittäjä: "Ei siellä on iilumbut (so. Valkoihoiset.)"

Niin muille valkoisille ei sovi tehdä sillä tavalla mutta kyllä meille opettajillenne jotka emme käytä ulkonaista valtaa saatte tehdä mitä kiusaa tahanne? Sanoi vaimoni.

Äänettömyys.

- Vaimoni: "Ei kyllä sinä et ole tässä kuussa muistanut olla kun 1 viikon minun apunani kun 3 on mennyt muuanne."

"Yhden tekevä, sanoi Festus."

Vielä lienee vaimoni yrittänyt puhua järkeä pojalle, mutta tämä ehätti sanomaan: "viettäkää päivää hyvin." Kuka selittää senkin hyvästelyn, onko se kokonaisen eron merkki vai täkäläisen huikentelevaisuuden tuotetta, jonka takana saattaa olla joukko hyviäkin päätöksiä, mutta joista ei tulekaan koskaan mitään!

Vietimme iltapäiväämme hiljaisuudessa etsien sanastakin itsellemme tukea. Tytöt ovat kadonneet kysymättä kylille joten saamme itse auttaa itseämme ja muita!

Pimeän tullen istun papereitteni ääreen saadakseni jotain selville pian tulevan tarkastuksen varalle (Suomen Lähetysseuran johtaja Matti Tarkkanen oli tulossa vaimoineen tarkastusmatkalle Ambomaalle elokuussa 1925. EA). Siinä tulee kesken kaiken mieleeni se työn paljous ja hajallisuus joka piirittää kaikilta puolin. Havaitsen unohtaneeni muuankin veljen asian. S.t.s. olin tullut liika aikaisin eilis iltana pois verstaasta, vaikka kappaleen pimeessä siellä olinkin. Nyt saan mennä sinne yöllä maanantaita vastaan ja lähettää ylimäär. lähetin huomeaamuna viemään tilausta määräpaikkaan, mieli pitää sanani!

Juuri kun näin taistelen kesken eräisten työ taakkojeni jonkinlaiseksi selvittämiseksi astuu ensimmäinen oppilaani sisään ja ilmoittaa täkäl´täydellä arvokkuudella: "Isä minä tahdon mennä 1 viikoksi kotiin. Siellä muutetaan taloa." Mites tämä on, sanon? Ne teidän työnne ne ovat pääasia kuten keittiö poika päivällä tunnustikin, mutta meidän saa olla yhdentekevä? "No ei ole poikia kotona täytyy sinne mennä," sanoo hän. Menkää sitten kaikki, kai tästä täytyy karkuun lähteä minunkin, sillö kun koetan ahertaa yötä päivää, tarkastus on edessä ja koko talo on hajalla, että hävettää niin silloin teillä on omat kiireenne ja ei sitten mitään edellä käypää puhetta kun minä tahdon mennä! Menkää tosiaankin kun ette voi ajatella kuitenkaan mitään, niin en minäkään jaksa teitä vetää perässäni ja itseasiassa tehdä itse kaikki!

Alamielisiä ollaan molemmin puolin ja sanaa sanomatta poistuu asiallinen.

Alan selvitellä kirjojani ja kertoa huoliani vaimolleni joka juuri on tullut sisään, kun tulee paimenemme sanoen: "Nola hola nidi je hegango ongula." (Minä tahdoin minä menen kotiini huome aamuna.) Ei meillä riitä aikaa juttuihin teidän kanssanne. Nyt näyttää jo siltä, että te olette liittoutuneet kaikin kiusataksenne meitä. Mene tiehesi! Hän meni. Meneekö aamulla paimentamaan vai onko yöllä kadonnut sen huominen päivä selittää!

Monta neuvoa ja monta selitystä niille on koetettu pitää siitä miten talolla ollaan ja miten meidän työmme ei ole suuressakaan määrässä omaa työtämme edes, sekä kuinka, me jos tahdomme johonkin mennä pois työn äärestä täytyy edeltäpäin ajatella miten saadaan työt järjestymään ja kysyä lupa esimiehiltämme, mutta puhu tuolle kellotapulille tai Ondongalaiselle jos ei maksatus tai tappotuomio tiettävästi seuraa sanan varoitusta yhden verran ne tottelee, ja häpeämisen taitoa ei ole ollenkaan. Ilmankos pakanuuden muurit olisi niin sitkeät!

Mutta minä olen taistellut kuukauden päivät yhtä mittaa, toisen asian kanssa, - joskus ennekin, vaan nyt näin voimalla: Minun täytyy rinnastaa tässä muodossa työn jatkamista ja mahdollista oman liikkeen alkamista toisiinsa! - -

Edellinen muistiinpanonikin selvästi viittaa siihen, että tällä järjestelmällä ei jaksamiseni ole pitkäaikainen. Työskentelyn jättäminen taas tuntuisi enemmän kun vaikealta nyt kun näiden ihmisten luontoa, kieltä ja hiukan Saksaa ja Engl´ kieltäkin olisin toivossa ruveta ymmärtämään.

Jos vaikenen ja olen entisellään, niin lähetysseuran antama ajasta juokseva palkka, alituiset matkojen kysynnät, työavunpyynnöt, mustien monet kiusaamiset ym ym. tekevät varmasti sen etten minä voi kieltäytyä ennenkun joka paikka vapisee valmiina pois vietäväksi! Siinä, on sitten Jumalan valtakunnan työ jota on kiusaantuneella mielellä ehkä väsymyksessä suoritettu, siinä on kielten vaivalloinen oppiminen ja niillä palveleminen, siinä kaikki! Sääntöjen ja selvän inhimillisen järjenkin mukaan saa rakas Suomen Lähetysseura yhden elätettävän perheen entisten lisäksi ja meidän tapauksessa liian vähäpätöisen työn ja työkauden perältä. Lisäksi tuntuvan suuren perheen!

Tämän vuoksi ja monen muun mikä ei ole heti mieleenkään tullut, olen joutunut tämän nykyisen rinnalle asettamaan toista muotoa, tärkeän asian järjestämiseksi, että kaiken varalta olisi mielessäni suuntaviivoja jos sitä joutuisimme todellisuudessakin elämään:

Se olisi pyytää eroa lähetyksestä, mutta silti jäädä toistaiseksi tänne.

Kun ero sekä sitä seuraava taloudellinen järjestely saataisiin rauhan ja rakkauden tietä onnellisesti suoritetuksi rohkenisin toivoa, että ainakin muutamissa suhteissa voisi olla moleminpuolista etua.

Siirryttyäni oman liitteen harjoittamiseen ja palkkamme perustuessa kättemme työhön luulisin paremmin jaksavani pitää yllä järjestystä työajassani. Siitä johtuisi että voisin tehdä työtä rauhallisesti saattaa alkamani työn mahdollisimman hyvin päätökseen jne.
Kun näin itse voisin määrätä työstä ja ajasta kuin palkastakin - luulisin mikäli jokapäiväinen leipämme riittäisi - voivani paremmin kun nyt nauttia aika ajoin tarpeellista lepoakin josta johtuisi, että voisin kauemmin maassa työskennellä.
Kun kokemus on soittanut, että lähetyksen on tavattoman vaikea toimeen panna muutamia Ambokansalle, ehkä mahdollisia ja joka tapauksessa hyvin tarpeellisia elinkeino uudistuksia, niin jos kaipuuni olisi Jumalasta ja hän tahtoisi toimiani siunata, voisi hän minua yksityisenä köyhyyden keskelläkin auttaa jotain sellaista aikaan saamaan.
S L:S:ralle (Suomen Lähetysseuralle, EA) olisi se etu, että säästyisi tämmöisen perheen huoltamisesta toiseksi voisi saada kohtuudella minulta ja pajaltani täällä tarpeisiinsa työapua huolimatta siitä, että toimisin yksityisenä. Ero olisi oikeastaan vaan siinä, että minä paremmin saisin luonnostani toimeksi kieltäytyäkin milloin en jaksaisi tai kerkiäisi pyyntöä heti suorittaa ja mitä jo puhuin muutamien elinkeinomuotojen kokeilusta, ne usein lausuttujen toivomusten mukaankin kuuluisivat paremmin yksityisille kun lähetykselle jne.

Lyhyitä muistiinpanoja omia lapsiamme varten:

Elokuun 25 p:nä 1925.

Me rakastamme teitä lapset Matti Eero ja Aino (Matti oli vasta 5-vuotias, Eero oli 3-vuotias, Aino oli yhden vuoden ja 4 kuukauden ikäinen) niin paljon ettei sitä sanoina voi esittää ollenkaan! Se käy selville siinäkin tosin valitettavalla tavalla, että me emme tahdo hennota teitä kurittaa tarpeeksi, kun sitä tarvitsette. Juuri viime aikoina te olette olleet hyvin tottelemattomia monella tavalla ja siten paljon vaivanneet Äidin sydäntä ja voimia, samoin isänkin. Onhan teitä raaputeltukin monen hyvän sanan jälkeen isän vyöhihnalla ym:lla ja on se tuottanut sanan vahvikkeena tuloksia, mutta paljon huolta meillä teidän kunnollisiksi ihmisiksi saamisestanne silti on. Se tulee olemaan suuri Taivaallisen Isän armotyö, jos teistä ei tule ihan kelvottomia! Hän meitä ja teitä armossaan auttakoon!

Teillä on ollut jo monta hengen vaaraakin, etenkin Matilla ja Ainolla. Eero on ollut tasaisempi ja onnistunut tältä osalta paremmin.

Matti sai noin 2 kk. ikäisenä ensimmäisen ulkonaisen iskun Londoossa, Suomen Merimieslähetyksen kylpyhuoneessa keikkasi penkki ja lapsiraukka putosi suin päin sementti lattiaan! Toisen kerran hän sai vielä kovemman kaikun täällä Ontanangassa n 1 vuoden ikäisenä, kun kivutessaan sänkyn pään päälle, menikin päälleen sänkyn pään yli, kovaan savi lattiaan. Sitten seurasi Hinku yskä joka kovin heikensi Matin pienen olennon. Eräänä p:nä tuo vaikea tauti oli irroittanut limaa kurkkuun niin pahasti, että tukehtuminen oli osaksi jo tapahtunut! Silloin isä otti Matin polvilleen ja sanoi Äidille, että juokse tuolta toisesta huoneesta Kamferi tippoja. Sillä aikaa rukoili isä kiihkeästi Jeesusta tekemään ihmeen lapsen suhteen. Samalla isä asetti Matin suulleen pää alaspäin ja löi hartioihin kädellään, sekä koetti toisella kädellä avata, jo yhteen purtuja hampaita auki. Silloin se ihme tapahtuikin, että suu aukeni hiukan ja kourallinen sitkeää limaa tuli ulos suupielien kautta, sekä henkitys alkoi jälleen. Samassa tuli Äiti ja eräs täti, Agnes Merikoski, tuoden Kamferia. Sitä laskettiin suuhun, huulille ja hiukan kasvoillekin, että sen haju kiihoittaisi ja selvittäisi henkityselimiä. Niin virkosi Matti pikkunen kuin kuolleista jälleen eloon, iloksi meille vanhemmille. Kunhan tuottaisit iloa Jumalalle ja ihmisille, sekä itse saisit kodin Taivaassa!

Tänä iltana Aino-rakas juoksi kuumeen ja yskän pehmettämillä jäsenillään korkeasta sängystä suoraan kovaan savilattiaan josta seurasi pitkähkö tainnuksiin meno. Kyllä oli selvä kuolema hyvin lähellä, vähän toisella vuodella olevaa pikkustamme. Pudistellen ja Jeesusta apuun itkien, palasi henkitys Ainoonkin. Sitten me kaikki miehet polvistuimme riviin sänkyn viereen, kiitimme ja rukoilimme Jumalaa. Aino lepäsi ja valitti kalpeana Äidin sylissä sänkyssä, mutta rauhoittui siitä vähitellen uneen, josta tosin säikähteli silloin tällöin itkemään. Ainolla oli jo aikaisemmin tulenvaara, jossa paloikin isohko arpi päähän.

Eerolla on ollut vaan etupäässä siedettävämpiä vammoja jotka eivät ole niin syvältä ottaneet. Kiitos siitäkin!

Nuo tuommoiset elämän ja kuoleman rajoilla käynnit, ne ovat murtaneet meidän sydämiämme, ja kun olette armosta elon puolelle siinä vaakassa kallistuneet, niin olette tulleet entisestään kalliimmiksi meille.

Jäädään kaikki Jeesuksen armon ja rakkauden turviin.

isänne.

Ontananga 29 p. toukokuuta 1926.

Elämäni karkea arkipäiväisyys, yleinen väsymys ym seikat vaikuttanevat, että sinä vanha uskollinen muistikirjani olet saanut yhä enemmän joutua syrjään.

Tälläkään kertaa ei tilanne ulkonaisesti ole sen parempi, mutta tuntuu virkistävältä keskellä suurinta elämän taistelua saada ikään kuin "takaportin" kautta pistäytyä hetkeksi hiljaisen ystävän luo touhuistaan ja päivän tapahtumistaan jotain kertomaan. Ensin toki paremmista puolista jotain:

Pitkä taival´ lähes vuoden mittainen on siirtynyt menneisyyteen sitten viime muistiinpanoni. Vain pääpiirteittäin on enää mahdollisuutta siitä ajasta kertomaan.

Edellisen kirjoitukseni aikana oli tarkastus käynnissä lähetysalallamme, Lähetysjohtaja Tarkkasen täällä vieraillessa. Monta viikkoa kestäviä kokouksia lukuisine asioineen. Sitten Kirkolliskokous (ensimäinen ambokirkossa) ja ensimäisten ambolaispappien vihkiminen ym. ym. Sitten arvoisien vieraittemme poistuminen. Minun osalleni sattui heidän kyyditsemisensä autolla Hereromaalle.

Gabriel lähdössä kyyditsemään lähetysjohtaja Matti Tarkkasta ja hänen vaimoaan Sigridiä vuonna 1925.

Muistorikkaita aikoja iloineen ja vaivoineen nekin matkat! Paluu matkalla sopimuksestamme oli perheeni minua vastassa "Osana" nimisellä paikalla Tsumebin tiellä. Sieltä käännyimme omalle virkistysmatkallemme Hererom. (Hereromaan, EA) vuoristoon Gaub:iin Saksan Reiniläisen Lähetysseuran kauniille farmille. Puolisen toista k:tta siellä viivyimme. Hiljaisuutta meillä siellä oli mutta ilmanalan kuumuus esti todellisen virkistymisemme. Paluumatka jo oli tavattoman vaikea tarttuvan saven tai avovedessä olevan liejun tähden. Pari viikkoa myöhemmin oli minulla 1 matka Uukuananassa ja toinen Outjossa. Ne sujui helpommin.

Sitten Uudenvuoden lahjana saimme pikkupojan, joka pyhässä kasteessa sai nimen Lauri Gabriel. Hän on 4:ss järjestyksessä. (Matti syntyi 16.6.1920, Eero 30.4.1924, Aino 12.4.1924 ja Lauri 1.1.1926. EA)

Vähän myöhemmin oli vuosijuhlamme Uukuanamassa. Siitä päästyä 2 matkaa lähettien kuljetuksessa Outjoon melk. yhtä perää ja 2 samanlaista Tsumebiin, sekä vielä 1 rahdin hakumatka Outjossa. Viime mainittu harvinaisen vaikea sattuneen kovan sateen vuoksi.

Vielä on ollut näinä kuukausina 1 työmatka Uukuambiin vesisäiliöiden rakentamiseksi ja 2 pikku käyntiä Työopiston paikan katsonnassa. Väliajat taas kotona täpösen täynnä erilaisia korjaus ym kappale työtä.

Lisäksi tulee paljon voimia kysynyt seikka omassa perheessäni, sillä kodin sielu, Äiti, on n. 3 kk. ajan ollut sairaana. Toisinaan terveempi toisinaan heikompi ja 3 eri kertaan kovissa maha kivuissa kaksikin viikkoa sänkyn asukkaana. Nyt on parempaan päin.

Alussa mainitsemastani virkistysmatkasta tulosta asti on asemallamme ollut myös vakituinen seurakunnan hoitaja veli läh. saarn. E. Järvinen.

En juuri koskaan ole antautunut suurempia huomioita tekemään saatikka arvostelemaan henkeä ja harrastuksia työtoveripiirissämme - omassa henkessäni on ollut enemmän kun tarpeeksi hallitsemista - mutta viime aikoina on syrjässäpysyttelevänkin silmään tahtonut ikään kuin entistä enemmän ruveta pistämään eräs seikka, joka on kyllä asiana yhtä vanha kun lähetystyömmekin täällä. Se on pitkin aikaa antanut keskusteluun ja eriäviin mielipiteisiin aihetta. Se on kauppakysymys.

Nykyisin kun vaan useampi työtoveri sattuu koolle sukeltaa hyvin mielellään keskusteluissa esille kuinka vähän minulle onnistuu tuo pienikin kaupanharjoitukseni, kun sen sijaan tuo ja tuo toinen lähetti on edullisemmassa asemassa. Ei ole tarkoitukseni sanoa, että kaupan teko sellaisenansa on pahaa, mutta näissä meidän olosuhteissamme sillä on monta vaaraa muassansa. Ennenkaikkea jos joku lähetti johtuu suuremmassa määrässä tätä tehtävää harjoittamaan on luonnollista, että hänen työaikansa ja voimansakin tulevat vastaavassa suhteessa siihen kulumaan ja tätä työn puolta ei nyt kumminkaan saatane pitää ehdottomasti varsinaisena lähetystyönä, eli sinä työnä josta Lähetysseura periaatteellisesti maksaa esim. lähetillensä palkan.

Toiseksi kaupalla, varsinkin näin toisen palkkaa nauttivalle, on vaara tulla himoksi ja kun tämä on alussakaan kenellä niin silloin ei ole pitkää askelta kateuteen ja vihaan tuota toista ammattitoveria kohtaan. Kun sitten on tähän jouduttu niin tietää sen millaisen kolahduksen silloin saa siunauksellinen yhteistyö veljien ja sisarten keskuudessa.

Tältä puolelta katsellen se on kun muutamissa suhteissa hyvästäkin asiasta tulee paha ja saattaa rehellisesti kysymään onko koko - mustien tarpeita silmällä pitävällä pienellä joka talon kaupallamme sen vertaa hyvää vaikutusta mikä sillä on pahaa työtovereitten välien sotkijana?

Tätä en kuvittele vain mielessäni. Viime perjantai ilta ja koko lauantaipäivä osoitti tämän selvään käytännössä useampien eri lähettien kesken. Olin nimit läsnä pienessä keskustelutilaisuudessa jossa varsinaiset asiat tahtoivat kantautua tuon kaikille muka sivuasian alle. Samasta tilaisuudesta siirtyivät mainingit vielä meidänkin kotiimme.

Pyydän Herralta ja toivon, että tämä vaara ei saisi minua sorretuksi vihoihin tai muuhun pahuuteen lähetystyössä ollessani!

Ontanangassa elokuun 1 p: 1926.

Wiimeisen muistiinpanoni jälkeen on tapahtunut muutamia muistamisen ansaitsevia asioita:

Waimoni vaikea sairaus muutamin eri ottein. Kuume ahdistellut myös lapsia, varsinkin nuorinta 7 kk ikäistä Lauri Gabrielia.

Työohjelmani saanut neuvotteluissa suunnan jonka mukaan tulisimme siirtymään nyt perustettavalle Työopistolle yhdeksi opettajaksi. Parin päivän kuluttua aion mennä sinne ensimmäiselle työmatkalle, pajaa muuraamaan ym perustavaa tekemään.

Kahden v. kuluneen viikon aikana oli vaikeanlaatuinen automatka Outjoon. Kuudentoista kummikorjauksen ym häiriön jälkeen seurasi n 54 km. pituinen jalkamarssi minulle, pehmeä multaisessa mättäsessä heinäarossa (Omkugalla) kuuman auringon paisteessa sievä kantamus selässä. Herra auttoi, että voin sen astella 9,5 tunnissa 2,5 tuntia lepäillen välillä. (Tästä kirjoitettava joskus enempi.) Sitten toisella autolla hain matkustajat ja sen jälkeen härillä tielle jääneen auton kuormineen.

Onguezija 19 p. Elokuuta 1926.

Tänä iltana on kulunut ummelleen kuusi vuotta siitä kun minut yhdessä vaimoni ja viiden muun lähetin kanssa Lähetyskirkossa Helsinkissä eroitettiin Herran työhön Ambomaalla.

Se tilaisuus oli siinämäärin merkkitapaus pienen ihmisen elämälle, että se ei voi olla vuosi vuodelta ja varsinkin näin samana vuoden päivänä mieleen palaamatta. Sen pitäisikin määrätyssä suhteessa olla mielessäni olevalla, sillä se sanoi mullekin, että pidä Herralle lupauksesi!

Muutamia ajatuksia Jumalan hyvyydestä

joita heikko ihminen voi jo tässä ajassa autuudekseen omistaa ja tuntea:

Sielunpelastus Jeesuksessa Kristuksessa uskon ja Pyhän henken kautta.
Terveys. Ruumiin ja henken työkykyinen raitis terveys.
Hyvä hurskas ja uskollinen puoliso ja lapset.
Koti, ruoka ja kohtuulliset vaatteet ym jokapäiväisen elämän tarpeita. Niitäkään ei ole omistettava omien lahjojensa ja varakkuutensa tuotteina vaan Jumalan hyvinä lahjoina ja sellaisina kohtuuteen tyydyttävä sekä kiitoksella ja nöyryydessä nautittava. Niiden puute on monelle rasitus, mutta niiden paljous ja enemmän ahneus ehkä vielä useammalle este päästä Jumalan luo!

Engela 7 p:nä marrask. 1926.

Weli Augusti Hänninen täytti tänään 50 vuotta. Hänen merkkipäiväänsä juhlimaan tulimme tänne eilen Ondongasta 9 henkisellä joukolla. On ollut tavattoman kuumia päiviä viime viikolla joka on muuten ominaista tälle seudulle näinä kuukausina. Väsymys työjännitysten ohessa on sen vuoksi tahtonut lamauttaa minun ehkä monen muunkin olemusta.

Vaikka olisi pitänyt toisten mukana juhliakin, niin olin jo etukäteen päättänyt pyytää nurk(k)austa levätäkseni tämän päivän kokonaan. Tyydyin sen tähden siihen pieneen hartaushetkeen joka oli eilisiltana tuliaisillallisten jälkeen ja sitten olen enimmäkseen painanut vuodetta. Lisäsyynä on ollut sattunut vatsatauti. Vaikka näin on ollutkin tämä juhla ja pyhäpäivänä hiljaista yksinäisyyttä, niin en sitä vaihtaisi moniin muihin päiviin. Olen todellakin - vieläpä tuosta vatsavaivasta huolimatta tuntenut levähtäneeni.

Illan suulla nousi kova ukonilma ja pudotti lyhyessä ajassa 34 m/m vettä. Join ovella seisten tai akkunassa istuen uutta rohkeutta tuosta ilmasta sieluuni. Olen lapsuudestani asti tuntenut virkistyväni myrskystä.

Herra anna sieluuni armosi sateen virtailla, varjele väsynyt ruumiinikin palvelukseesi lyhyellä maisella matkallani.

Onguediva 15. IV. 27. (pitkäperjantai yönnä.)

Muistelen jossain kuulleeni sananparren: "Jokainen viettää joulua, heränneet pitkäperjantaita mutta, vain uskovaiset pääsiäistä."

Missä määrin lienee totta tuo lausunto, mutta jotain yleisesti kuvaavaa siinä on. En tahdo ruveta syventyen tässä sananparsia tutkimaan. Viittaan vaan kuinka helposti ilon ja valonjuhla joulu, sopii kaikille mielialoille. Jumalattomatkin siitä tahtovat itse itselleen muodostaa omalla tavallaan hauskan ja iloisen päivän. Jumalan lapsille ei se ole tietystikään vähemmän arvoinen koska sen ilo tulee Taivaallisessa henkessä jne.

Pitkäperjantai ei sovi suruttomille. Sen sisältöön pyrkivältä tarvitaan synnin ja ennenk. oman turmeluksen näkemistä Wapahtajan kärsimysten valossa. Herännyttä, syntihädän muokkaamaa mieltä edellyttää pitkäperjantain saaminen sydämeensä ja maailman mielelle on se mahdottomuus. On aina arkaa puhua itsestään ja kehitysasteistaan varsinkin juuri hengen ja uskonasioissa, mutta näin kahdenkeskisenä asiassa sinun kanssasi uskollinen päiväkirjani, tahtoisin sanoa, että pitkäperjantai nytkin, kuin usein ennekin, tuntuu minun juhlaltani. Synneillänihän olen koko tähän kaikkeen syyllinen niin Wapahtajan kärsimisen historiaan kuin omiin tuntemiinikin kärsimyksiin! Olen alkanut saada panna merkille, että minulla ei ole unta juuri pitkäperjantaiyönä. Tämä ei olekaan muuten lainkaan paljon, jos edes yhden ainoan yön voisi valvoa vuosittain sielunsa ja koko elämänsä asioita punniten. Ei, se on liian vähän, johon kyllä tarvitaan lisäksi tavallista jokapäiväistä valvomista ja rukousta, niin, tarvittaisiin enemmän ja vakavampaa kun sekään minulla on, mutta aina sentään tällä pitkäperjantaiyön valvomisellani on ollut ja tuntuu nytkin olevan jotain vissimpää luonnetta.

Olihan Sinun tarkoituksesi Rakas Jeesus ensi(m)mäisenä pitkänä perjantaina poistaa meiltä se kärsimys minkä itse kärsit.

Onguediva 6. heinäk. 1927.

Elämämme on löytänyt, mielestäni oikean kohtuullisen, arkikristillisen laadun, koulu ja kotiaskareiden ollessa etualalla. Kiitos kaikesta rukouksia kuulevalle Jumalalle!

Gabriel sahaa itse tekemällään vannesahalla vuonna 1927, Matti seisoo vieressä

Terveytemmekin ja sen mukana työkuntoisuus alkoivat korjautua tyydyttävän hyviksi. Mutta ettemme velttouteen ja uneliaisuuteen nukahtaisi, antoi Herra rakkaan vaimoni kohdata taas tänään vaikean kivistyksen vatsassaan. Pelkäämme umpisuolta?

Herra taivuta mielemme Sinun tahtoosi, ettet tarvitsisi kovin kovasti lyödä.

Kotiin palattua. Onguediva 23 p:nä jouluk. 1927.

Olemme olleet pienemmällä virkistysmatkalla Swakopmundissa. Ylen väsyneille voimillemme antoikin se tyydyttävää apua. Sellaista tarvitaankin suuresti näissä oloissa. Seuraava kertomuskin, kotiintulo tunnelmastamme auttanee vilahdukselta näkemään tuota uusien voimien tarvetta.

Swakopmundiin olimme saaneet ylimalkaisia tietoja hyvistä alkusateista Ambomaalla. Tämä tuuditti meitä kauniisiin mielikuviin kotikunnaan vihreydestä, nuoren kasvitarhan tuoreista taimistoista ja välkkyvistä vesilammikoista laaksoissa jne. - - -

lähetysväen karjaa aitauksessa

Todellisuus kun astui eteemme oli se seuraavan lainen: Kuivan ajan keltaiset ruutikuivat lehdet kahisten peittivät yhdessä muun roskan kanssa kotikunnaan, vieläpä pihamaatkin! Sade oli ollut aivan mitätön, 1 kerran vain ja jo 3 viikkoa sitten.

Kasvitarha melkein kaikki lakastunut kastelun puuttuessa ja hellittämättömän kuumuuden vallitessa. Talon pääisäntä v. Koivu ) oli - väsyneenä ollessaan - mennyt n 50 km. päähän naapuriasemalle hiukan levähtääkseen. Lähtiessään hän oli jättänyt tarpeellisen joukon talon vahteja ja karjan juottajia, mutta ylip. näiden jälet osoittivat kaikkialla aito alkuasukkaisuutta. Mainitsin jo pihamaat ja kasvitarhan kastelun!

On ilta, ja pitkän (matkan) jälkeen, tekee mieli päästä pi(t)käkseenkin enempää tarkastelematta ympäristöään.

Seuraava aamu, jos tuntuu tuoneen uutta elämän halua, niin tuopa tullimiehetkin muassaan. Nyt alkaa rattoisa seurustelu pa(ika)llisten ihmisten kanssa:

Ensin olemme todenneet - tosin jo eilisillasta alkaen - kuinka multaista ja likaista on huoneissa, kyökki ja ruoka astiat miten kolhittuja, mikä ei ole kokonaan poistunut näyttämöltä!

Saapuu uskottu karjapaimenemme, (säästääkseen talolle jäävien huolia olimme lähtiessämme sijoittaneet pienen yksityiskarjamme vieraalle talolliselle naapurissa,) ja kertoo lehmän katoamisesta vasikoiden sairastelemisesta y.m Jopin postia pitkän matkaa. Uskotun uskollisuus tekee niin horjuvan vaikutuksen. Jätän lähemmät selvittelyt tuonnemmaksi - kun hän sanoo lehmääkin etsivänsä vielä ja menen tuttuun työhuoneeseeni, vielä yhdessä ja toisessa suhteessa rakennuksen alaiseen pajaan.

Täällä on paljon rojua hyvää ja huonoa, mutta niin sekaisin heitelty, että n ½ höylän ja kirveen lastuja ei ole löytäneet ennää muualla sijaa kun kaiken muun päällä, viilapenkeillä ja missä ikinä. Työkaluja on käytetty, paljonko vai vähän, mutta sellaisilla käsillä, että uudelleen korjaamatta ei niillä työhön pysty, hyvin monella!

Ei ollut lupaava se nähtävyys! Tällä aikaa oli poistunut uskottu paimen naapuriimme ja tilalle kerennyt Lähetyksen karjan y.m katsastaja. Tämä kertoo, että: "se teidän elokoiden paimen on ottanut hoitoonsa muiden ihmisten karjaa teidän karjan nimissä - saadakseen siten juottaa talon kaivoilla - niin paljon, ettei se ole voinut ei katsoa ei juottaa ja vesi loppui kaivoista! Me olemme saaneet kaivaa kaivoja syvemmiksi ja olla janossa monena päivänä. Ai ai kun minä olen suuttunut!" Ja tällaista jokapuolella kun on vähän aikaa ollut valkoiset opettajat poissa.

Lähe(te)ttiin sanoja kotonansa vieraileville palvelustytöille, että nyt me olemme tulleet kotiin tulkaapa nyt joulu valmistuksia tekemään. "Me tulemme sitten rahtivaunun mukana kun se tulee Hereromaalta." oli vastaus. Tämä tahtoo sanoa, että: sinä valkoinen äiti joka lolet rauhassa ja evästäen tyttösi hyvästellyt, sekä nyt joululahjat y.m mukanasi varannut, tee itse joulusiivouksesi pyykkisi ruokasi hoida 4 omaa lastasi auta naapureitasikin ja jaa sitten joululahjat palvelioillesi! Ne saattavat nimit. vetäytyä hyvin huomaamatta vaikka aattoiltana syömään pyhiksi kunhan kaikki kiire on ohi. - - -

Warsinainen peltotyö. Me olemme koettaneet järjestelmällisesti asettua suojelemaan farmimme nimiin saatua maa ja metsä palstaa. Sen vuoksi ensi(m)mäistä peltoakin avattaessa tahdoin oikeen sydämen asiana säästää kauniin lehtipuuvyöhykkeen pellon ja sadeajan virran rajaa kaunistamaan. Nyt näemme sen kulossa poltettuna ennekun lähellekään tarvitsee mennä. Se on sen näköinen kaunistus kun metsäpalon jäleltä puisto on!

Itse pelto: Siinä ei ole oikea työ juuri mihinkään päin mennyt mutta sen laitaan tuonoin pystytetty suuri karjatarha on saatu poroksi lantoineen päivineen, lanta joka oli aiottu juuri kylvön alle ja jota paitsi ei raakaan metsään kylvää makane lainkaan? Ikävin on jälellä maapalstamme eteläisessä päässä, samaa seutua kun edellä mainittu peltokin. Melkoinen määrä oikeen monia kymmeniä nuoria palmuja on karsittu alastomiksi ruodoiksi ja sama määrä kalakasseja käytetty ottamaan vastaan neste joka palmuparkojen raiskatuista ruokoista on alas vuodatettu!

Viikossa parissa kehittyy asiainhoito näin paljon, kun ei ole valkoinen opettaja joka (on) välissä ohjaamassa ja vaivaa näkemässä. Minkälaisenahan tapaisimme uuden farmimme, jos maakalaiset isannoisivat 1 vuodenkaan sen lehdoissa kaivoilla ja muualla? Päivää myöhemmin kotiutui jälleen työkoulumme johtaja (eli Kalle Koivu, EA). Nämä kuulumiset murehduttavat luonnollisesti hänen mieltään, ja antavat meille kaikille paljon vaivaa koettaissamme päästä pahempien jälille edes.

Vielä hän sent. jaksaa kertoa jotain työkoulun oppilaistakin: Joululomalle hyvästely tilaisuudessa oli ainakin 5 miehinen liittoutuma tullut esille vaatimaan pitempää lomaa samalla haukuskellen julkeasti yhdestä ja toisesta koulua. (Loma oli ilman heitä luvattu jo 1 viikkoa pitemmäksi alkuperäistä suunnitelmaa ja taitaa jatkua toisella viikolla vielä vuosikokouksen tähden.)

Muuten työhalua ei ole koskaan ennenkään ollut noilla herroilla koulussa, mutta puhumishalu sitä pulskempi. Ei kärsine koulu enempää sen k:tta jos koko tuon liiton eroittaa kun senkautta että ehkä sovitellen ottaa ne vielä rettelöimään?

Tämä on edelleen lähetystyötä, ja lähetystyö imee tekijänsä tarkoin joka puolelta.

Vain Jeesuksen nimessä on iäti riittävä voima tähänkin ja niitä voimia me anomme työn menestymiseksi sekä itse kestääksemme.

Koulua koskevia asioita.

Gabriel opettaa härkävaunun akselin tekoa työkoulun oppilaille Ambomaalla

Tämä koulu on joutunut ainakin näin alkuvaiheissaan kokemaan muutamia asioita joita minun olisi koetettava välttää, jos joskus olisin tämäntapaisessa toimessa.

Itsekannatus ajatus heikosti perusteltu ja virheellisesti alettu sovelluttaa käytännössä. Asetettu rasituksia pienten alkuavustuksien ohessa. Suhtauduttu kiristävästi paikallisen hallinnon taholta y.m.s. -
Johtajamme liian löysä, vaatiessansa käytöstä ja täsmällisyyttä kouluajalla.
Mustan kansan petollinen luonne tullut suuressa määrin yhä enemmän näkyviin pukeutuen moniin erilaisiin muotoihin, kuten ennenk. työn kiertäminen, piiloteitä itselleen kokoamisen, ylpeyden j.n.e.

Gabriel niittää heinää vetohärille Onguedivan työkoulun edessä Ambomaalla
(valokuvaaja on tuntematon)

Syyskuun 23. p:nä 1928.

(Neljäs lapsi Yrjö oli syntynyt 7.3.1928, EA)

Täällä Onguedivassa on edelleen elää retuutettu. Menikin tyydyttävän hyvin voimien ja terveyden puolestakin tänne kuuman ajan alkuun. Sitten kuulimme puhuttavan yhä levenevästä influensasta. Lapsemme alkoivat rinnan mustien palvelijoittemme kanssa saada tuon taudin. Tartuntanako, vai muuten. - Ollessani kokousmatkalla Ondongassa saapui vaimoltani kirje, jossa hän ilmoittaa joutuneensa taudin käsiin 7./8. Tällä kertaa vähän pitemmän voimissa olon jälkeen.

Palattuani pari päivää myöhemmin, jatkui vaimoni vaivan tuntu päivästä toiseen yhdessä pienimpien lastemme kanssa, ja osallistuin minäkin jo silloin, tuntuvaan yskään.

Matti, Eero, Aino ja Lauri vuonna 1928 Ambomaalla
(Gabrielin ottama valokuva)

Lapset ja minä vapauduimme myöhemmin, mutta rakas äitimme joutui yhä pitemmälle, vatsa, maksa, malaria vaiko malta(n)kuume vaivoihin. Tämän kuun 9 p:nä katsoin korkeimman ajan tulleen viedäkseni hänet Onandjokuen sairaalaan kokonaan lääkärien hoidon alle. Sinne jäivät myös 3. nuorinta lastamme (Aino oli silloin 4 v. 4 kk, Lauri 2 v 9 kk ja Yrjö 6 kk. Kotiin palvelijoiden hoitoon jäivät 8-vuotias Matti ja 6-vuotias Eero. EA) 2 maakal` hoitajan y.m. "tätien" haltuun.

Gabrielin ottama valokuva Onandjokuen sairaalan portista

Paranemista ei näinä 2 viikkona ole tapahtunut. Heikoksi ja kovin heilahtelevaksi on hänen tilansa käynyt. Vain Hyvä Jumala yksin tietää tuleeko vielä toipuminen tapahtumaan ja milloin? Kysyvänä, melkein uupuneina me odotamme ja rukoilemme sitä. Uupuneina senkin vuoksi, kun minut otti kuume ja kurkun kipeys eräällä matkallani kiinni v. maanantaina, eikä tässä viikossa ole täysin jättänyt joskin olen parempaan päin.

Gabrielin ottama valokuva Onandjokuen sairaalan sairasmajoista

Moni rakas työsuunnitelmani on näin joutunut kokonaan syrjään ja kokko kotimme on samaa mukaa rempallaan. Eilen toin kolmannen pikku poikamme (Laurin, EA) myös kotiin joten äitille jäi vain pienin, sekä pikku sisko sinne läheiseen naapuriin. Herra suo meille Sinun apusi, ajallasi.

Onguedivassa Joulu.iltana 1928.

Kun tarkkaan kirjoitushaluani ja kykyäni, niin tämmöiset suurimmat juhlat enää vain saavat jonkun sanan irti paperille.

Herralle kiitos, että tämä joulupyhä on taas jälleen suonut jonkin verran lepoa ruumiilleni ja virikettä uupuneelle henkelleni. Olemme kokoontuneet säännöllisesti kirkkoaikoina kouluhuoneeseemme talolla olevien ja ympäristön mustan joukon kanssa. Samoin luvuin lauluin ja rukouksin harjoittaneet kotihartautta omassa perheessä. Siitä se on sisäinen tuki ja ravinto saatu.

Muuten olisimmekin varmaan hukassa, sillä viimeajat ovat olleet monella tavalla koettelevia.

Kuivuus muodostuu näillä kurjilla Ambomailla jo huutavaksi. Eläin parat kuolevat jo aika kyytiä tauteihin ja nälkään. Kansa lamaantuu ja uupuu siinä sivussa. Ikävää on luonto katseltavaksi, kun ruohoa ei ole tuskin hiukkaa, muuta kuin 2 vuotta vanhaa lahoa vähän kuin kuin roskien asemasta! Eikä ihmekään jos näin on, sillä kuukauden kuluttua on täysi 2 v:tta siitä kun viimeksi kun nämä kulmakunnat viimeksi kunnollisesti olivat sadetta saaneet! Auttakoon tätä seutua ja niin laajalta kun tarpeen on, laupias Jumala, etteivät tyyden nääntyisi.

Työnteko aseman piirissä on kokenut esteitä tuolta yleisestä väsymyksestä. Rahtitavaroitamme me, senparemmin kuin monet muutkaan emme enää eläinten voimilla ala saada kaukaisesta Outjosta millään kotiin. Esim. lähetimme aasi vaunun 20 p:nä marraskuuta joulutarpeita noutamaan, joka 3 k:tta levänneillä aaseilla kulkikin 3:ssa viikossa tuon matkansa loppupuolelleen. Mutta sitten janon tähden olivat pakotetut ensin vajauttamaan kuorman sitten jättämään koko vaunun ja tuomaan aasit n 50 k.m. päähän vedelle. Hain sitten autolla tärkeimmät tavaramme pois ja hommasin härät noutamaan jälelle jäänyttä vaunuamme rahteineen. Ne epäonnistuivat täydellisesti, härkien huonouden ja miesparkojen tyhmyyden vuoksi. (Tästä, ja yleensä neekeriemme härkien pitelystä olisi minun monen muun asian kanssa erikseen muistelmia kirjoitettava.) Matka yhtäänne päin 95 k.m.! Täytyi ottaa turva uudelleen aaseihin jotka nyt olivat saaneet muutaman päivän tilaisuutta juoda ja levähtää. Neljäs yritys siis, yhden asemasta, samoin kustannukset ja harmit. Vielä en tiedä miten käy lähipäivinä vaunun kotiin saapumisen, sen vaan tiedän, että raskasta se on jo, että yksi aasi oli jo ennen alkuaan vedelle pääsyä heittänyt henkensä. Raskaaksi käy koko työ luonnonvoimien ja 8:san vuotisen voimain kulutuksen ollessa vastaan!

Suomeen lähtö tosin läheneekin. Se voi tulla vähän vähän vähemmin, tai viipyä jonkun kuukauden. Riippuu Herran Johdosta ja Hänen suomastaan terveydestä.

Loppiais iltana.

Kurjuutta kurjuutta kaikialla! Kaksi vuotinen pouta, viimeisine harvinaisesti polttavine kuukausineen on syönyt melkein kaiken elinvoiman kasvullisuudesta, puistakin, ruohosta enää pitkään puhumattakaan! Samaa eläimistä. Niistä on tuntuva osa jo kuollut nälkään ja tauteihin. Ihmiset, monet jo nälästäkin, mutta kaikki kuumuudesta uupuneita raukeita raukkoja.

Ilma vallan viheliäinen. Meillä on parhaat huoneet säilyttämään sen vähän viileydestä mikä siinä on, mutta sittenkin on sisällä 33 ° - 36. ja varjoisalla verannalla tuulessa 41 °C. Aurinkoisella ja tyynessä paikassa ei ota meidän mittarit päälleen lainkaan!

Kun tällaisen ilman rasittaessa katselee seutuja eikä muuta näe kun ruohon ja pensaan kuoleman harmaana lakanneena karreksi palaneena (meillä on läntinen sivusta, tuuhea osikeke korkeampi metsä hiekkamaalla, joskus metsäpalon tuhoama jossa nyt korkeat alastomat rankat törröttävät kun haamut) jota tässä helteessä kuumat hiekkapyryt syleilee, niin kysyy kovaa luontoa joka ei tyyten masennu!

Tänään nousi muutama pilven möhkäle suurella ukkosen kohinalla. Luuli sen tuovan sateenrivauksen tullessaan, mutta toikin vimmatun hiekka ja roska pyörteen 2 teen erään, sekä juuri sen verran vesipisaroita, että sai ilman tuon kuumuuden keskellä ilkeästi haisemaan.

Ei Afrikka on aina Afrikka ja Ambomaat Ambomaina pysyy. Ei kiinnosta tavallisen ihmisen mieli tyytyväisyyden kanssa tämän arvosta näennäisten parempien vuosienkaan vuoksi kun määräävä taso on jatkuva köyhyys, kuivuus ja kurjuus.

Tähän nähden pysynee tämä kansakin sellaisena, että se ei pysty muuhun kun olemaan orjuudessa ulkovaltojen alla jotka ottavat siltä ainoan millä on arvoa, raan ruumiillisen työn, antamatta muuta kun ihan välttämättömän ruuan ja vähän palkkaa vaatetta tms. varten. Tai jos aika valmistaa ilmaisen tilaisuuden niin on näistäkin Komunisteiksi hävittämään ja särkemään mitä ympärillä on jotakin arvoista. Mutta sillä nämä taas syöksisivät itsensä pahojen hallitsemattomien vaistojen orjuuteen joka olisi nykyistä pahempi.

Kerjäläisten näkeminen seinuksilla tylsinä sanattomina anovina omien ruokavarojen huvetessa melkein olemattomiin, vaimon riutuessa sairaana ja 5 lapsen käydessä yhä kalpeammaksi tunnen, että Afrikka tahtoo näyttää oikean karvansa hyvästiksi.

Hyvästi Afrikka!

Vaivan aika kävi koko maassa yhä vaikeammaksi. Nälkä ja oikeammin jano, ahdisti eläimiä ja ihmisiä. Minun vaimoni heikkeni heikkenemistään niin, että täytyi katsoa aikaa milloin saattaisi kulettaa toiseen ilmanalaan rannikolle. Herra saikin sellaisen päivän ja minä vein perheeni ja tavaramme S.mundiin (Swakopmundiin, EA) kotimaan matkaa varten. Itse palasin vielä takaisin ja olin työmaalla 2 k:tta. Nyt lähdemme pian Suomea kohden. Herra johtakoon.

Erkki Asikaisen kirjoittamaa tekstiä seuraavaan otsikkoon asti

s/s Toledo

Walfish Bayn satamassa he astuivat Hamburg-Amerika-Linien Toledo-nimiseen laivaan, jonka kuva on yllä. Laiva kävi Las Palmasissa sekä Southamptonissa, mistä se meni määränpäähänsä Hampuriin. (valokuvaaja on tuntematon)

Naamiaiset s/s Toledolla, kun se ylitti päiväntasaajan 16.5.1929, Matti on vasemmalla intiaanipäähine päässään, Lauri on hänen ja kameran välissä ja Eero seisoo kolmantena oikealta keskirivissä tumma paita päällään (valokuvaaja on tuntematon)

Hampurin eläintarhassa toukokuussa 1929.
Vasemmalta Aino, Eero, Matti, Lauri, Gabriel, Tilda ja Yrjö (valokuvaaja on tuntematon)

s/s Ilmatar
(Suomen merimuseon kuvakokoelma, valokuvaaja on tuntematon)

Hampurista Lyypekiin he menivät junalla. Siellä he nousivat suomalaiseen Ilmatar-laivaan (kuva yllä). Se saapui Helsinkiin 10.6.1929. Se oli laivan neitsytmatka. Ilmatar rakennettiin 1929 A/S Burmeister & Wain's Maskin og Skibsbyggerin telakalla Kööpenhaminassa.

Paluujuhla vietettiin Lähetystalolla 27.6.1929, jossa he asuivat ainakin reilut pari viikkoa. Tänä aikana Gabriel kävi Oulun kautta Muhoksella kyselemässä töitä Pohjolan Poikakodista. Lähetystalolta he siirtyivät Sörnäisten Kristillisen Kansanopiston taloon Vaasankatu 9:ään muutamaksi päiväksi. Näissä molemmissa taloissa oli tuolloin tilaa, kun opiskelijat olivat lomillaan. Helsingistä he matkustivat Jaakkimaan ja Puumalaan sukuloimaan.

Pohjanmerellä 5 p:nä toukokuuta 1935.

Miten lienee selitettävissä, että lähes 6 v:tta kestäneellä Suomessa olo ajalleni ei tämä päiväkirjani saanut mitään huomiota osakseen?

Sen vuoksi täytyy edes nyt myöhemmin jotain mainita:

Saavuimme Helsinkiin 10 p. kesäk. 29. Jo kolmantena p:nä siitä lukien matkustin Ouluun ja Muhokselle uutta työpaikkaa katsomaan. Katsoin P. Poikakotia (Pohjolan Poikakotia, EA) palveluspaikakseni, mutta oli tavattoman vaikeaa saada ratkaistuksi tullako vai ei? Vasta heinäkuulla jotenkuten lupauduimme. Syysk. 5 p:stä aloin toimeni siellä seppänä ja metallityön ammattiopettajana. Mutta laitoksen sisäinen elämä ja henki oli niin rikkinäinen, että olomme siellä kesti vain 5 k:tta.

Oulu, Muhos ja Utajärvi kartalla

Sitten Herra osoitti meille uuden kodin. Pienen asutustilan Utajärvellä. Siinä aloimme kaipauksen innolla asua ja työskennellä. Terveytemme taseni ja oloihimme totuimme, niin, että tunsimme viettävämme suhteellisen onnellista pieneläjän maalaiselämää.

Gabrielin ottama valokuva Laurista ja Tildasta heinäsuojan edessä kesällä 1934

Gabrielin ottama valokuva omasta perheestään Koivulan pihalla keväällä 1935

Kuvateksti:

He jäivät selviämään keskenään Gabrielin lähdön jälkeen. Gabriel oli poissa 11 vuotta suunnitellun 5 vuoden sijaan sotien takia.
Matkan aikana kuolivat vasemmassa reunassa olava Lauri, kolmantena vasemmalta oleva Aino ja oikeassa reunassa oleva Eero.

Unohtaa ei silti saa, että meitä jos ketään koskivat taloudellisesti vaikeat vuodet 1931:stä - aina näihin asti. Kyllä siellä kärsittiin hengistä kidutusta, kun ei suunniteltuja rahallisia maksuja voitu kuin osalta suorittaa. Pitkät ajat myös tunnettiin suoranaista ravinnon heikkoutta ja vaatteet kuluivat melkein loppuun. Siellä painojen alla kuitenkin tunnettiin auttajan tarvetta ja auttaja Jeesus antoi aina apuansa.

Siellä painojen alla tuli uudelleen ja uudelleen mieleen se armolahja mikä meille on uskottu lähetyskutsumuksemme muodossa. Se painoi minua rukouksiin. Sain armon rukoilla ainakin sanoakseni kesäkauden joka vuorokausi v:na 1933 ja usein muuloinkin. Herra rupesi myös näkyvästi ovia aukomaan päästäkseni takaisin Afrikkaan lähtemään.

Mainitsematta en tahdo jättää sitä, että lähetysasiaa muistuttaen ja yleensä henkellisiä harrastaen sain tilaisuuksia liikkua isänmaassamme eri seutuilla.

Samoin myös harjoitellaita sanaa julistamaan kotikylien seuroissa ja kirkoissakin.

Nuo lähetyskokoukset etenkin lähdön edellä tulivat erikoisen rakkaiksi. Myöskin lähtiäis seurusteluissa ja juhlissa Helsinkissä ilmeni kristillinen rakkaus kukkuraisena! Levätköön Lähetyksen Herran armo ja siunaus tuon kaiken ja heidän kaikkien yllänsä!

Täällä me nyt olemme suurella matkallamme. Meiltä s.o. minun kotoani, ei tällä kertaa muita kun minä yksin. Matka tovereita sentään on Diakonissa sisar Lyyli Mantere ja maisteri neiti Fanni Norström.

Gabriel, diakonissa Lyyli Mantere ja fil. kand. Fanny Nordström lähtötunnelmissa
(valokuvaaja on tuntematon)

Kaunista on matkamme ollut kaikin puolin. Keväinen luonto. Merikin melkein vain lepäilee. Tällainen matka sinänsä tarjoaa pienelle ihmiselle suurta vaihtelua ja nähtävää. Nytkin on saatu katsella Tallinnaa Stettiniä, Hamburgia ja Breemeniä, sekä saadaan vielä jos Herra suo monen moista.

Mutta, nämä älkööt edustako paljoa matkamme tarkoitukseen nähden. Se on oleva aivan toinen; Herran Jeesuksen läheisyys ja seuraaminen, sielujen etsimiseksi Hänen luokseen.

Herra ole aina sydämellämme ja vie meitä tahtosi tietä sinun tarkoituksiisi.

Atlannilla 16 p:nä toukokuuta 1935.

Elämä on peräti erilaista eri paikoissa. Yksi vain on yhteistä kaikkialla ja kaikille: Se on työn ja vaivan alaista. -

Tulen tätä ajatelleeksi pistäytyessämme esim Southamptonissa. Southampton, itsessään leppoisalla, myrskyillä suojatulla rantamalla sijaitseva keskikokoinen sievä kaupunki. Mutta liikkumi(n)en, asuminen, asioiminen miten ahtaan ja vastustelevan tuntuista se onkaan, varsinkin näin muukalaiselle. Tämän koimme heti ensi kerralla, kauttakulkiessamme vuonna 1920, vaikka meillä silloin oli hyvin Englantia puhuva opaskin.

Vuonna 1929 Afrikasta palatessani minä pistäydyin vain 2 pienen poikani (Matti oli silloin 8-vuotias ja Eero 6-vuotias. EA) kanssa siellä, vähän ajelulla. Tuo kerta oli paras. Silloin ymmärtääkseni sattui meille erikoisesti hyvä ihminen auton kuljettajaksemme. Mahtoiko hän olla kenties persoonallisesti Jeesukseen uskova joita kaikesta huolimatta toivon Englannissa löytyvän paljon.

Sitä ei todistanut tällä viimeisellä käynnillämme saamamme autoilija itsestään. Hänen kontrolli mittarinsa löi ensim(m)äisillä auton pituuksilla I:sen Schillingin, hän ajeli tavalla jolla tulee paljon matkaa pienellä alalla ja hän sai vähän lisää nousemaan mittariinsa ajon lopulla. Ei välittänyt mitään mistä me tulemme tai minne mene(mme), niin mihin jäämme silloin, kun ajelun lopulla toi meidät, ehkä etukäteen sopimaansa rahanvaihto paikan eteen, missä meidän rahamme olisi tahdottu polkea puoleen hintaan. Parempi vaihtopaikka olisi ollut aikaisemmin mutta hän toi sen ohi. Sitten me jonkun verran vikaan vietyinä, läksimme jalan selvimään sataman portille ja laivallemme.

Las Palmas. Tuo ymmärtääkseni hyvin kirjavan kansan kirjava satama paikka, vaiko satama kaupunki. Sekin tarjoaa tilaisuuden, ja muutamissa tunneissa, silmätä levottomaan ihmissielujen elämään. Nuo nuoret puolitummat pojat, jotka vehkeillänsä rientävät jokaista satamaan saapuvaa laivaa vastaan ja huutavat: heittäkää raha mereen. Ne jo olennollaan tuovat katselijan mieleen, että heillä ei ole mitään erikoisen turvallisen näköistä elämän taistelussansa.

He sukeltavat täydellä ammatti taidolla ylös, mereen heitetyn kolikon ja polvet kylmästä hytkättäen huutavat uutta sukeltamista. Auringon laskettua he kääriytyvät onkin purjekappaleen väliin veneensä pohjalle levähtämään. Vaatimukset näyttävät olevan pienet. Mutta he voisivat olla ulkonaisessa olossaan, vielä noinkin suuren suuressa vaatimattomuudessaan suhteellisen terveitä ja onnellisia. Onhan heillä Luojan luoma ilmanala, tunnetusti suotuisa. Mutta suotuisan ilmanalan houkuttelemina sinne on ahtautunut ihmisiä hyvin paljon ja tahtoopa niin olla, mihin kaikenlaisista oloista tulee yhteen ihmisiä, nimenomaan paljon, lisääntyy heidän pahuutensakin.

Nyt me näemme nämä satamakaupungin rihkamakauppiaat. Siinä on petos mielellä ja kielellä, jos vaan se saisi sijaa tapahtuakseen kaupassa. Näin silloinkin kun on rehellisestä käyttö tavarasta puhe. Mutta vielä enemmän ne tupakin ja kuvakorttien kaupustelijat joilla tuo luvallinen tavaransa on usein melkein vain silmäinlumeeksi olemassa ja jotka tosiasiassa vaanivat tilaisuutta tunkea luvatonta; Riettautta, kuvattuna kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissaan! Keitä he poloiset ovat? Nyt he ovat joka tapauksessa rappiolle joutuneita tai, ainakin ennen pitkää joutuvia, miesparkoja. Näin vaan toteutuu, että ompa Luoja luonut miten hyvää ja kaunista tahansa, kuten omassa lajissaan Las Palmaskin on, sen synti turmelee.

Jumalan luomana onkin kaikki hyvää, mutta annettuna vapaasti meidän ihmisten käsiimme, se turmeltuu. Me turmelemme sen. Siinä syntiinlankeemuksen suuri salaisuus onkin. Päin vastaisessa tapauksessa me yksinomaan seuraisimme Hänen vanhurskaita elämän lakejansa ja Hänen apulaisinaan palvelisimme ja auttaisimme luotua maailmaa, ja niin tehden tulisimme todellisiksi helmiksi luotujen joukossa.

Ondongassa 8 p:nä kesäkuuta 1935.

Ylimalkaan onnistuneen matkan jälkeen saavuimme tänne Ambomaalle t.k. 1 päivän iltana. Ensimmäiseksi yösijaksemme tuli Olukonda:n asema. Tuo tunnettu lähetysvanhuksen M. Rautasen (Martti Rautasen, EA) viimeinen kotitalo. Tällä kertaa siellä asuu ja toimii ainoastaan 3 valkoista lähetys työn tekijää. Rautasen rouva tyttärensä kanssa ja nuorempi naislähetti Saima Teittinen.

Hyvin ystävällinen oli vastaanotto ja virkistävä aamuyön lepo. Olimme tulleet taloon puolen yön rinnassa.

Sitten seur. aamuna jatkoimme matkaamme keski Ondongaan, Oniipaan. Oli melkein parhailleen kirkkoon lähdön aika. Siellä mustan seurakunnan kera sanaa kuuntelimme ja kävimme Herran pöydässä. Tervehdyksiä vaihdettiin. Vanhat muistot ja elävä Lähetyksen Herran johto siinä, että jälleen olimme täällä, täytti mieleni. Varmaan muidenkin mielen.

Alkupäivät, pari kolme, meni tutustuessa työmaahan ja jotain töitä alotellessa. Sitten seurasi eräs auton kuljetus matka länsi asemillemme. Onguedivaan, Eelimiin ja Rehopot:iin (Ambomaalla Ongandjeran heimon alueella oleva Rehoboth, EA).

Gabriel lähdössä lähetysasemalta toiselle
(valokuvaaja on tuntematon)

Olen ollut suuren sisäisen tunnelman vallassa, liikkuessani näillä Herramme pelastavan työn vainioilla.

Asunto järjestely täällä sairaala asemalla on koetettu saada niin sopivaksi kuin suinkin minunkin kohdalleni ja pidän tästä majasta aika paljon.

Onandjokuella 26/6 35.

Lähemmä kuukausi on kulunut jo taas näillä main. Matkatoverini ovat sijoittuneet määrätyille asemilleen. Sisar Nor(d)s(t)röm Ongan(d)jeeran ja s. Mantere Uukuanaman (Oukuanjaman, EA) heimoon.

Työoloni osoittavat riittävää vaihtelua ja monipuolisuutta päivittäin. Kuitenkin yksinäinen asemani ihmisenä tuntuu tarjoavan monta todella yksinäistä ja hiljaista hetkeä. Tämä ei koske edes yksinäisessä huoneessani viipymistä lepohetkinäni. On päinvastoin merkillistä, että täysi yksinäisyys voi vallata sisällisen ihmiseni keskellä ihmisvilinää, tai - pöydän äärellä - missä lukuisa ihmisjoukko vilkkaasti juttelee ja - tavallisemmin nauraa. Uudelleen ja uudelleen liukuu oma arvosteluni läpi elämänkokemukseni ja katsomukseni.

Silloin tunnen kuin kaiken yhteisenä summana olisin päässyt aavistamaan minkälaista suunnilleen syvällisemmän ja samalla vastaavasti onnellisen ihmiselämän tilisi olla. Mutta samalla saakin havaita omat ahtaat rajansa ja vikansa. Ja vielä niinkin, että edes sitä vähää, mitä itsellä tuntisi olevan halua ja mahdollisuuksia muodostamaan elämää rikkaammaksi tosi mielessä, ei voi toteuttaa pitkällekään monien muitten ihmisten vuoksi. Se on outoa heille.

Tästä taas johtuu, että kun tapaa joitakuita joilla on sydämen maaperää, saman suuntaiseen elämän otteeseen, tulevat he tuntuvasti läheisemmiksi. Tällaisia henkisiä sukulaisiakin tapaa sentään, joskus ja niitä pitää suorastaan kalliina.

2 p. heinäk. 1935.

Heräsin melko varhain. Mietin vuoteellani ihmiselämän kysymyksiä yleensä ja erityisesti Jumalan valtakunnan kannalta, valtakunnan joka meidän tulisi tuntea, mieli voida työskennellä sen hyväksi ja siinä onnellisina ollen.

Tässä olin tapaavinani varsin vissejä lakeja, ennenkun voimme puhua syvällisemmästä ja todellisemmasta elämän yhteydestä Parhaimman kanssa. P.raamatun ilmestyshistoria ja P.Jumalan pelastus tahto kokonaisena otettuna ilmaisee nämä lait.

Mutta mikäli tämä ihana ilmoituksen maailma kirkastuu ihmistajunnallemme ja Jumalan pelastava rakkaus vuotaa sydämiimme, sitä suurempana näemme epäuskon turmeluksen omassa sydämessämme ja kaikissa vallitsevissa oloissa.

Esim. nykyinen ihminen aina parantaa olojansa lisäämällä alituiseen uusia velvollisuuksia ja rasituksia itselleen. Rasituksia joiden alla on niin monen yksityisen, yhteisön ja jopa yhteiskuntien luonnollinen kantokyky katkennut. Ei tule onni ihmissuvulle sillä, oma aikaisuuden ja Luojan lakien syrjäytymisen tiellä!

Vai emmekö tunne esim. yksityisiä maan viljelmiä jotka sakeassa parannus innostuksessa on rasitettu antoisiksi, epätodellisiksi, kodittomiksi, kolkoiksi, koneellisiksi kuvatuksiksi. Eikö kidu niin moni hyvää tarkoittava yhdistys muotoasian asemassa vailla elämää ja luonnollisia aineellisia edellytyksiä? Eikö niin ole viimeaikaisten yhteiskuntien ylikuormituksen laita? Varsinkin mielettömän sota fanaattisuuden tähden?

Entä, jos ihminen löytäisikin Luojansa osoittamat lait ja elämän tien. Entä, jos havaittaisiin näkemään missä ollaan ja mitä ollaan! Jos nöyrryttäisiin ottamaan vastaan se mitä Iankaikkinen elävä Jumala tahtoisi antaa. Silloin tapaisimme toisemme nykyoloissa ja havaitsisimme, että me emme olekaan köyhiä ja onnettomia vaan meillä on kaikkea jopa liikaakin. Jumalan varastoissa. Tarvitsemme vain Hänen valtakuntansa henkeä ja se muuttaa järjestystä ilman verta, rakkauden kaikki voittavalla voimalla.

Kun Jumala saa sytyttää hengensä tulen ihmisen rinnassa ja kun tuo tuli löytää ohjauksen raamatun sanan kokonaishengen mukaan, niin ihmisen olento tapaa siten Jumalan. Ja Jumalassa eläen on ihminen onnellinen, kaikissa vaiheissaan. Eli tai kuoli. Hän oppii oloihinsa tyytymään. Hänestä tulee yhä henkevämpi ja voimakkaampi olio. Elävä kristillisyys on kasvamista suurempaan siveellisyyteen, rakkauteen ja vähimpään tyytyväisyyteen. Se on rehellisyyttä ja rauhaa P.hengen valaistessa elämän kaikkia aloja ja johdattaessa kaikkeen totuuteen. Se on täyteläistä, onnellista elämää!

9/8. 1935.

Kaikkien ihmisten henkessä asuu elämänjano ja kasvamisen kaipuu. Lapsen elämä on etupäässä hetkellistä. Mutta nuoruuden ikään tultua saa, ainakin useimmat, tuntea oikeen elämän janon tuskaa. Ihanaa on silloin, jos tunteet ovat puhtaita ja toiveet tähtäävät sekä avaralle että korkealle. Lopulta koko elämän rikkaus onkin niiden tunteitten ja ajatusten puhtaudessa ja syvyydessä joita olemme ryhtyneet tuntemaan. - Ei se ole niin paljon siinä, miten paljon rahoja t.m.s. aineellista olemme omistaneet, tai, miten paljon yleensä remunneet maailman rauhattomassa virrassa.

Muutamat heittäytyvät hillittömästi riehumaan himoissa ja haluissa, koettaen kaikin keinoin ikäänkun sammuttaa elämän kaipuunsa ennen aikojaan. Surkeita tilanteita sillä tiellä tulee ehtimiseen.

Löytyy sentää toisiakin jotka janoavat elämää sanoaksemme, puhtaammin ja syvemmin. Tähän linjan perustuukin myöskin ylöspäin kasvamisen edellytys. Terve nuori omaa aina jonkun verran omintakeista ajattelua. Ne ovat usein ylimalkaisia, mutta ne ovat voimistavia selvemmälle ja syvemmälle totuudelle. Jolla kulla nuorella ja niin sitten pitkin ikää, on paljon tällaisia kuin kasvamaan pyrkiviä suurten ja syvien totuuksien aavisteluja. Sitten hän saa kypsyneempien hengenmiesten tai naisten kirjoituksista tai puheista suuremman sysäyksen eteenpäin. Hänestä tuntuu, että tuota minäkin olen jo tavoitellut ennenkin, mutta tuossa se sanotaan nyt vain selvemmin. Siten edistyy välillisesti kasvaminen kaikkien syvällisimmissäkin periaatteissa.

Mutta on niinkin, että se jolla on elävänä tuollainen kehittymisen kaipuu, voi suorastaan välittömästi iskeä jolloin kysymyksen alalla kauemmas ja syvemmälle kun mitä parhaat edeltäjänsä ovat nähneet tai rohjenneet tehdä. Tämä tapahtuu - jos ei suoranaista hengen ilmestystä ole - yleensä siten, että kypsynyt henki tutkii tarpeeksi kauan ja paljon entisiä alaan kuuluvia saavutuksia ja huomaa, että ne ovat kylläkin suuressa määrin arvollisia ja oikeaa ne ajavat takaa, mutta niiden rajat näkyvät liian lähellä, niiltä puuttuu edelleen enemmän tai vähemmän siitä, mitä minä toivoisin niiden vakuuttavan. Ja nyt hän ikään kuin kokoaa yhteen edellisten arvailun ja lausuu uudelleen entistä selvemmän ja syvällisemmän totuuden julki.

Näin pakanallisen taikauskoisuuden ja samalla kehittymättömän ajattelun, sekä siitä johtuvan kurjan elämänkatsomuksen läheisyydessä kun tätäkin kirjoitetaan, tulee erikoisesti mieleeni sellainen mahdollisuus, että ilmenisi kirjoittaja joka pystyisi lyhyesti lausumaan totuuden kaikesta uskonnollisesta, arvoista, koskisi se sitten alkukantaista pakanallista hapuilua tai kristinuskon alalla ilmeneviä typeriä erimielisyyksiä, sekä samalla osoittamaan suorimman, elämän tien sieluille.

Kun ilmestys edistyi vanhan liiton aikana niin, että luvatun Lunastajan henkiset ja hengelliset piirteet eroitettavasti, näkyivät, hän tuli ja esitti totuuden elämällään, kärsimisellään kuolemallaan ja ylösnousemisen ihmeellään suunnattomasti suuremmalla ja kirkkaammalla tavalla kun mitä siihen asti oli tapahtunut. Kun tuon vanhan ilmoituksen ja yleisen armotalouden yhtenäinen luonne on kuitenkin hyvin vaikea monelle käsittää niin, että sekä sydän, että järki sopusoinnussa siihen mielistyisi, täytyisi olla niin tyhjentävästi esittäjä jotta jokainen ajattelukykyinen ihminen siinä näkisi seuraavaa: Tämä elämänkatsomus, on ainoa luonnon mukainen ja oikea. Puhe Jumalan olemattomuudesta on syvintä pimeyttä silloin kun Jumalaksi tunnustettava kaikkeuden johtava voima ja sielu. Sehän on luomisen ja jatkuvan johdatuksen ilmiössä aina edessämme nähtävänä. Ilmoitus hänestä kirjoitetussa sanassa ei ole niin ja näin, vaan vajavaisesta esitystavasta huolimatta, niin. Se on niin riittävä ja todellinen, että se ei yritäkkään viemään etsijää muualle kuin yhteen päämäärään Kristukseen.

Kristus itse. Sekä luojana, että lunastajana täydellinen. Täydellinen siihen nähden, että on pystynyt täydellisesti vapahtamaan jokaisen hänelle täydellisesti antautuneen. Tämä on näihin asti ollut yksilöllistä laatua pelastumista. Historiallisesti katsoen on tapahtunut niin, että uskosta tullut maailman katsomus on nostattanut kehityksen joko tietoisesti tai kuin huomaamatta niissäkin jotka eivät varsinaisesti ole uskoneet. Jumala on historiankin takana vaikka, minä keskeinen uskottomuus yrittää ummistaa silmänsä tosiasialle. Kaikki kuitenkin odottavat ja minäkin odotan. Historia saa sellaisen käänteen, että samalla tavalla, kun elämän katsomus melkein kokonaan muuttui ilmestyksen saaneessakin kansassa Kristuksen tullessa ensikerran, pakanoista puhumattakaan, samoin kehittyneempi kristillisyys merkittävästi koroitetaan uuteen elämään ja olo tilaan Herran ilmestyessä toisen kerran. Käy jotenkin samoin kuin ensim. opetuslapsille Emmauksen tiellä: Heillä oli ollut kirjoituksia ja Herraa. Mutta nyt he eivät kirjoituksia ymmärtäneet ennen kun Herra selitti ne heille itse ylösnousemus muodossaan. Nytkin on kirjoitukset olemassa ja sanomattomasti kirkkaampina kuin silloin. Mutta nyt epäillään onkohan Jumalaa olemassakaan?!

Uusi Emmaus ilmestys ja nyt koko maailmalle, sillä pian koko maailmalla on kirjainen ilmoitus ja silloin he uskovat. Tapahtuman, tai tapahtumien, muoto ei ole pää asia eikä vuosi luku tai vuosi luvut. Vaikutus on todellisin ja tärkein.

On merkillistä miten pitkälle epäusko on kehittynyt sivistyneemmissä maissa & kansoissa joskin se lienee laajemmalle levinnyt itsenäisesti ajattelemattomissa kansanaineksissa - joukko sieluissa - , että koetetaan todistella Jumalan olemassaoloakin. Sokeimmat, ettei häntä ollenkaan ole, toiset, että hän on. Epäuskon hapatusta kumpainenkin. Usko, eläväusko antaa Jumalan itsensä todistaa uskovan elämän kautta, niin, että se tulee tosiasian epäilijän silmien eteen kuten joka aamuinen auringon nousu tai ainakin edes päivän valkeneminen joka selvään eroaa yöstä.

Jumala täytyy tuntea, ennenkun hänestä voi todistaa tai häntä kiittää.

25/8 1935.

Kun Hebrealais-seurakunta horjui ja apostoli tahtoi sitä kohentaa, niin hän heti alunpitäen osoittaa heille ilmestystä jonka Jumala muinoin, monin tavoin oli antanut. Ja sitten Kristusta, jonka suhteen epäilys juuri olikin. Kristusta hän osoittaa sanan pohjalla kaiken yli. Luomisen tarkoituksessa, kaiken perillisenä, pappeudessa ja kuninkuudessa ylimmäisenä!

Siinä Jumalan lääke epäuskon ja synnin tuottamaan kurjuuteen. Siitä alkaa totuudensanasta uudesti syntyminen aina. Siinä saa ymmärrys ja mieli selvän tien, käsittääkseen Jumalallisen asiainkulun. Vahingollinen ristiriitaisuus ajatusmaailmasta laukeaa ja häviää. Epäilijä näkee ajatuksen joka on hänen ajatuksiansa niin paljon korkeampi kuin taivas on maasta. Isän ajatuksen, huomaten omansa pienen lapsen ajatuksiksi. Voiman, omia - luuloteltuja - voimiansa sanomattomasti ihmeteltävän ja kunnioitettavan. Kirkkauden, Kristuksen kirkkaudessa sellaisen, että silmäys vain omaan sydämeen ja elämään, tekee siveellisemmästäkin (ankaran siveellisemmästä) maan lapsesta suuren syntisen. Mutta nämä, Kristuksen avaama kirkkaus Isän luona, ja suurinkin syntinen jotka pyrkivät toistensa luo, eivät ole vastakohdat jotka eivät voisi saavuttaa toisiaan!

Uskon kädellä yltää entinen epäilijä kirkastet(tu)un Herra(a)n, ja kokonaan uusi elämä alkaa ajassakin. Tämä kastuu sitten kotikunniaan, sellaiseen mikä ei täällä ole yhdenkään ihmisen sydämeen mahtunut.

Nykyaikamme laajassa kristikunnassa, ei eheydy, eikä tosiasiassa usko Herraan Jeesukseen, ellei tiedollisesti ja sydämeltä ja hengeltä valistuneen ensikristityn, raamatunselitys saa ratkaisevaa asemaa kristillisessä julistuksessa.

Uskonnollisuutta on ja julistusta, mutta ijankaikkinen totuus kokoraamatullisena, ei suinkaan ole aina ensimmäinen. Silloin ne ovatkin, ei Jumalan pelastusajatuksia vaan ihmisten.

Synneistä pääseminen on katsottava tapahtuvaksi ylhäältä alaspäin yksin Kristuksen kautta. Missä opissa tai omaksumissa tällainen raamatullisuus ei tunke läpi, siinä ihmiset pysyvät "syntisinä" syntyneensä ja silloin heillä on huono toveri.

Jokaisen yksilön on katsottava, että hän rakentaa perustukselle, ettei hänellä olisi ainoastaan Jumalallisuuden muoto, vaan myöskin sen voima. - Ryhmät suunnat ja erilaiset oppien vivahdukset ovat toisarvoisia jopa niillä on vaaransa estää kasvamasta Kristuksen täydellisyyteen. Ne ovat usein enemmän tai vähemmän yksipuolisuuden ja epäterveen rajoittuneisuuden turmelemia. Mutta ilmestys ja ilmestyksen täydellinen Herra ovat se perustus mikä takaa raamatun mukaisen, Jumalan lapsen vapauden ja elinaikaisen armoistuimelle käymisen.

Elämänkäsitystä ei pystytetä kiireesti, se syntyy hitaasti elimellisen kasvun kautta. -
Hyvin monet ihmiset muuttuvat luonteeltaan kodittoman ja nälkäisen maankiertäjän näköisiksi siitä syystä, että syvällä heidän sydämessään kalvaa oikeuttaan vailla oleva kaipuu joka on rakkauden kaikua ja sukupuolivoimaa yhdistyneenä. Sillä, että koetetaan olla toisenlaisia kuin mitä todellisuudessa ollaan, ei toimiteta kiusausta pois maailmasta. Päinvastoin, luonnollisuus ja totuus tekee vapaaksi. -
Parhaita iloja ei voida ostaa rahoilla; ja se elämän tapa jossa onnellisuus ja terveys paraiten viihtyy on samalla halpa, yksinkertainen ja vähätöinen.
Yhteiskunta on niin kierosti rakennettu, että toiset eivät saa välttämättömintä tarvettaan täytetyksi, vaikka he sen puolesta ponnistavat kaikki voimansa, kun taas toiset istuvat tylsinä kun heidän koko vastaanottokykynsä on yli-kyllästetty! -

8/9 (1935, EA)

Ulkonainen nimi tai tapa, mikäli sitä ei sisältäpäin elähytä totuus ja Jumalan Henki, ei synnytä itsessään mitään elämää. - Esim. vaikka kuinka syvällinen ja puhdistavaa laatua oleva Evankeliumin sana luetaan siksi, että ollaan yhteisessä seurakunnan kokouksessa ja sellaista on tapa lukea, ei auta ihmismieltä tästä tuohon, jos lukijalla ei ole P.henkeä ja kuulla on samoin luonnollisessa tilassaan. Päinvastoin tilos muodostuu hyvin helposti tällaiseksi: Tuo on tuttua, sen olen kuullut niin monta kertaa, olenpa siitä opettanutkin. Voi kun olisi jotain "uutta."

Mutta asia muuttuu kuin uudeksi ja heti senkin kautta, että lukijaa elävöittää Jumalan henki. Ja uutena se tulee kuulialle kun P.henki selittäjän k:tta alkaa selittää mistä syystä Herran täytyi tällainen sanan paikka antaa ja kuinka elämän ulko muodot ei ole pääasia muuttaa jonkun yhteisen kaavan mukaan, vaan sydämenlaatu suhteessa Jumalaan olisi tultava sellaiseksi kun sanan, eli Raamatun henki sitä odottaa ja pyytää ohjata.

Esim. Eläimet ja rahat temppelissä. Jos sydämet olisivat olleet sitä mitä Herralle uhraaminen edellytti, niin ei Jeesuksen viha olisi eläinten vuoksi syttynyt. Mutta se syttyi sydänten väärän asenteen tähden. Samoin me viemme vieläkin maallisen rahamme ja tavaramme sydämessämme kirkkoihimme vaikka emme taluta karjaamme luonnossa sinne. Ja voi muoto jumalallisuuttamme monessa muussa suhteessa!

Jos olisi P.henki näyttämässä synnin synniksi armon armoksi ja tuomion tuomioksi, kunkin selvänä asemassaan, eikä kuten ihmismieli sekotettuna, niin sen rakuunat huokuisivat toisenlaisia voimia, näkyväisissä l. muoto asioissakin. Päättelen, että Henki antaa nimet ja muodot, muoto ja nimi ei ei ylläpidä Henkeä ja elämää.

22/9 (1935, EA)

Jumalan rikkaudet ovat sanomattoman suuret. Kun ihmiselämässä, yksityisessä tai yhteisöissä, vallitsee köyhyys ja kurjuus, tulee se ainakin suurelta osalta siitä, että sydämissämme ei ole tilaa suuremmille rikkauksille. Kun suuria totuuksia julistetaan yhtäällä voitaisi niitä julistaa, esim. varoitushuutoja erin´ turmelusten ilmetessä. toisaallakin, mutta sydämet ovat turrat ja ahtaat sulattaakseen sellaista. Tästä johtuu osittain sekin ilmiö, ettei profeetta ole pidetty kotipaikoillaan.

Kun Jumalan valtakunnan palvelusta suoritetaan voimallisesti yhtäällä, voitaisi siihen antautua samalla tavoin toisaallakin, mutta sydämet ovat sopimattomia siihen.

Kun herätys leviää ihanasti yhtäällä, voisi se syttyä ja levitä samoin toisaalla, ja siten jouduttaa Jumalan valtakunnan elämää maan päällä, mutta sydämet ovat lukossa, liassa ja sairaita antaakseen tilaa uuden elämän virroille. Syyn tunto on lähtökohta todelliseen parannukseen ja siunauksien saantiin.

26/9 (1935, EA)

Eilen vietin armosta 45:nen syntymä päiväni.

- Ei ole vaarallista olla pieni ja vähäpätöinen. Päinvastoin: Mark. 9:35.

27/(9 1935, EA)

- Mun voimani on Herrassa, siks´ kestän ajan vaiheita.

Mua kuolokaan ei paina. Jo lasna välkkyi usko tää. Se vielä kaiken elämän on turvanani aina.

28/9 (1935, EA)

Suuret periaatteet, uudistukset, ihmisten väliset suhteet yhteiskuntarakennelmat y.m. ollakseen tosia ja luotettavia törmäävät pitemmälle tarkasteltaessa uskonnolliseen kysymykseen. Jumalan kieltäjä, aineellisuuden ahdas ja kääpiömäinen palvoja sanoo, ettei Jumala ketään ole auttanut eikä auta; ihmiset tekevät kaiken, jos autetaan.

Kuitenkin on niin, että ihmisluonto mieluummin on auttamatta kun auttaa. Jumalan luonto on mieluummin auttaa kuin olla auttamatta. Tarvitaan siis heti Jumalaa siinäkin, että ihminen saa halua auttaa.

Tuon halun saatua auttaisaan ja autettuaan, ei auttajakaan jää tuntematta, että hän nyt elää yhtä puhtaimmista ja rikkaimmista hetkistänsä. Autettavalle, eli autetulle, tämä taas on ilmeinen tosiasia joka pidetäänkin luonnollisena. Tämä molemin puolin johtuu siitä, että ovat nyt lähempänä Jumalaa niin, että Hänen luontonsa ulottuu heihin.

Auttaja on Kristus.

1/X/35.

Eivät useimmiten rikkaat ja mahtavat ole lähinnä Jumalaa, vaan köyhät ja sorretut. Heidän auttajansa Hän on. Kuningas Kristus ei tullut mahtavuudessa palatsissa, siksi häntä ei mahtavat tunteneet heti syntymästänsä. Huonojen auttajana Hän eli, siksi hyvinvoivat huusivat: "ota pois, ota pois, Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari." Israel´ ei tuntenut omaa ja maan ja taivaan kuningasta, koska hän alkoi työnsä ja hallituksensa köyhien ja sorrettujen parissa.

4/10 (1935, EA)

Herätykset jotka eivät ole ytimeltään totuuden sanaa, jäävät helposti hetkelliseksi tunneleimahteluiksi. Varsinkin toimettomuuden vaara on niiltä suuri.

Sitä vastoin, jos Jumala saa jossakussa lujan otteen tunteeseen, ja kaikessa siinä suuressa ja vakavassa on keskustana totuuden sanan ydin, tulee pysyväisemmäksi ja toimivaksi. Kristityksi joka ei häpeä olla kristitty.

6/10/35.

Joka pyytäisi saada ihanteelle todellisuudessa muotoa ja vakauttaa sitä elämässä, hän on piankin huomaava miten ajattelusta köyhää yleinen menettely on.

Se jolla on taipumus sekaantua keskusteluun tai asioihin jotka eivät ole hänelle tarkoitetut, menettelee tavallisesti samalla siten, että ikään kuin pahoin pitelee itse asiaa hetkisen ja nakkaa sen menemään kehaisten ehkä, että se on juuri niin kuin hän on sen sanonut! Mutta tässä on totuus usein mitä suurimmassa vaarassa, sillä se on juuri niin kuin hän on sen sanonut! Mutta tässä on totuus usein mitä suuremmassa vaarassa, sillä se ei ollut saanut silloin sille kuuluvia edellytyksiä, mielenrauhaa ja vapaata, puolueetonta harkintaa.

- Sille jolle pikkuvastukset ovat aina kamaloita, kauheita ja hirmuisia ei laajempi kokonaisuus juuri pääse avautumaan.

13/10 (1935, EA) Kiireen vaaroja:

Tällaisissa oloissa kun meidän on mielialalla ja hermovoiman kulutuksella suuret vaaransa. Kun kaikki on alkeellista ja puutteellista näkee ihminen niin paljon tekemisen tarvetta, että millään hän ei puoleenkaan niistä tekemisellään pääse.

Sitten kun tähän liittyy esteeksi epälukuinen joukko ihmisiä, asiakkaita joiden keskustelut ovat mahdollisimman maallista ja vähäpätöistä syvennyttäväksi on suuri kiusaus nähdä vain omat tärkeänä pitämänsä tehtävät odottamassa. Silloin on lähellä sellainen tilanne, että työinto tulee suorastaan sairaalloiseksi. Ensin on tavattoman kiire, sitten alkaa haluttaa kolmea - 4 5.ttä työtä yht´ aikaa, eikä kuitenkaan ole oikeen halua raikkaasti yhteenkään. - Silloin on meneteltävä näin: paneuduttava pitkäkseen ja jäätävä levolle, kunnes tuo väärä tarmo on myös laskenut lepoon ja taas voi lähteä eteenpäin ja tyytyä siihen yhteen minkä kerrallaan voi suorittaa.

Ja kun on huomannut, että jokapäiväisellä suorituskyvyllä on luonnolliset rajansa, olisi opittava sanomaan ei enää! Monet ihmisen omat haihtuvat halut ja innostumat eivät ole enemmän arvoisia ja monet niistä ehdotuksista ja "tärkeistä" kehoituksista, joita lähimmäisemme itsekkyydessään tai ajattelemattomuudessaan esittävät, eivät nekään ansaitse ylenmääräistä ponnistelua.

Ei´llä on oikeutensa kuten Jaa´llakin, mutta on paljon vaikeampi sanoa torjuvaa "ei" kun suvaitsevainen "jaa" tai "kyllä". Tämä kaipaa arvostelun ja totuttautumisen harjoitusta.

Yksinäinen.

Ei ihmisen oo hyvä yksinänsä, tään totuuden jo tunsi alku-kansa.

Voi koetella moni, puolin, toisin, yksinäni josko onnellinen olla voisin.

On paljon sellaista mi antaa arvoa, rauhaa vaan syvimmällään yksinäisen sydämellä pauhaa.

Tätä kielletään ja ulkomaalataan, se monenlaisiin kuoriin puetaan, vaan min´ kokenut ol´ alku-kansa se vieläkin on yksinäinen ansa.

Kuin ken nälissään ja koditonna kiertää maailmalla, hän tietää; ei totuudessa onnellinen tää olo voine olla.

Niin ompi sen, jok yksinään jos kuinka hyvää etsii ja sydämensä lämmölläkin palvelemaan ehtii.

Jouluna 1935.

Näkyväiset ja näkymättömät yhtyvät ehkä valtavammin jouluna.

Näkyväinen koetetaan pukea niin paljon kun suinkin loistamaan. Miten ja miten se on meille tuttua ja nähtävänä. Mutta näkymätön josta joulu oikeutuu, kenelle on se tuttua, läheistä ja elinehtona?

Kun Kristusta ennustettiin niin valtaavasti siinä ja silloin nähtiin muutoksen tekevä vaikutus.

Kun Hän tulee, joutuvat aseet ja veriset vaatteet tulen ruuaksi. Todellakin, missä Kristus ei ole syntynyt sydämmiin, siellä on aseita ja vikaa ja sotaa. Siellä on pimeät sydämet täynnä saastaa ja pimeitä pimeyden töitä. Ei vain ylen määrin kiusauksia kuoleman poluille, vaan teko syntejä.

Kun Herra Jeesus saa pääsyn ennen kehnoon sydämeen, tapahtuu muutos. Ikuinen luopuu entisestä vihan asennosta rakkauden asentoon yleensä, mutta eniten rakkauden asenteeseen Herraan. Rakkauden sitein Kristuksessa, ja silloin tapahtuu näkymättömästä vaikutuksesta näkyväisiä ihmeitä. Ihmisen ei tarvitse kaunistella itseänsä valheella. Hän saa voiman tulla rehelliseksi ja sanoa mikä hän on, syntinen ihminen. Hän ei tarvitse maalata luonnollista ruumistaan eikä turhuudella vaatetuksessa koristella, sillä sisäinen kauneus korvaa tuon valhe ja petoskauneuden ylen määrin.

Verenhimo, murhamieli ja sota aseineen ja verisine vaatteineen joutavat vaikka tulen ruuaksi sen mielestä jonka sydämeen on Kristus saanut pääsyn.

Moni maallinen viisas ja väkevä, on perustanut valtansa vihan, aseiden ja veren pohjalle ja ollut surkean lyhytaikainen ja kehno. Caesar, Napoleon, Aleksander ja moni muu. - - Hänen valtakunnallansa ei ole loppua joka syntyi seimeen, perusti valtansa rakkaudelle ja verelle Hänkin, mutta omalle verelleen ja rakkaudesta vuodatetulle.

Raamatun kristillisyys ja kristilliset suunnat.

Pyhän raamatun tarkoitus on tuoda julki ilmoitus täydellisestä pelastuksesta. Tämä pelastus on ilmoituksen ytimessä, Herrassa Jeesuksessa. Mutta se on samalla myös elämän pysyvyydessä, siinä, että Kristuksen mieli ja henki asettuu ihmiseen asumaan. Ajallinen, pelastuminen ja voittoisuus synnin yli riippuu nimenomaan tästä.

Raamatun kokonaishenki on täydellinen mitä Jumalallisuuden ja pelastukseen tarvitaan. Mikäli tämän suunnan pystyisimme omaksumaan ehyenä ja P.henki saisi tämän opin tehdä meille eläväksi elämäksi, emme me tarvitsisi mitään vähemmän tai enemmän yksipuolisia opinkäsityksiä eli suunta uskoja. Raamattu on ilmoituksessaan niin rikas ja monipuolinen, kuitenkin kaikessa osoitteen, ja kaikki yhtyy Kristukseen, että siinä saa jokainen luomaan luotu ja jokainen käsitys kyky riittävän hengellisen vastauksen.

Suunnat syntyvätkin tämän suuren kokonaisuuden käsittämisen puutteesta. Toiset johtuvat ottamaan totuuden raskaammin toiset keveämmin, toiset, laveammin toiset suppeammin. Kukin omaksumansa mitan mukaan, tai vaikutuksen eripuolen.

Se totuus mikä. minut suurimman syntiskurjan auttoi Ristiinnaulitun armoille, oli vain vapaasti raamatullinen. Se ei tiennyt tämänlaisista eikä tuonlaisista uskovaisista, se vain valaisi synnin synniksi ja avoi tietä sovittajan armoille. Saattoi uskon käsittämään ja toivomaan vanhurskauttumiseen uskosta.

Elämän vanhurskaus. Etten puhuisi muuttuneesta elämästäni tässä kohden, voin vakuuttaa, että missä koko raamatullinen opinsuunta saisi tulla elämää opettamaan ja Herran henkessä synnyttämään se voittaisi kaikki suunnat sekä syvällisyydessä että puhtaudessa, pyhyydessä ja kauneudessa.

Kristus ja raamattu on minun tunnusteeni. Siksi en tunne tarvetta vihkiytyä minkäänlaiseksi myöhemmin ilmenneisiin virtauksiin. Jos niin tekisin, että nimittäytyisin joksikin kymmenenkunnasta tuntemistani ryhmistä kristillisyyksiä aavistan pukeutuvani vastaavasti sen ryhmän pakkopaitaan ja medooteihin joissa on ilmeisiä ihmistöitä ja ponnistuksia Herran voiman vastikkeina.

Mutta mitä tarvitsen, se on koko raamatun Kristuksesta ja koko raamatun mukaista täyspainoista elämän opetusta edelleen. En voi suuntia karttaissani silti nousta hengellisen ylpeyden korkeuksiin. En ylistys vain Herralle Jeesukselle joka on tehnyt henkeni ja ajatteluni vapaaksi lapseudessaan. Tämä on Jumalan lapsen vapautta.

Tulkaat ne eksyneet lampaat ja tuhlaajapojat ryhmien kautta kotitielle jotka tarvitsevat sellaisia. Ei kuollut oikea oppineisuus, ei kaavamainen virallinen kirkko ole mikään herättäjä eikä pelastus. Tarvitaan Kristuksen lupaama ja lähettämä elävä voima yhdessä totuuden sanan kanssa ja silloin syntyy uusia luomuksia Jumalan tahdon mukaan Hengestä ja totuuden sanasta.

Tapahtuipa näin missä ryhmässä tahansa siellä pelastutaan. Siellä tulee Jumalan valtakunta. Mutta aina on jäävä voimaan totuus; kaikkinainen herätys täydellisen sanan raiteille, ja Kristukseen, muuten se ei kestä.

Uuden vuoden päivän iltana 1936.

Ilma on tuoreemmillaan ja ihanimmillaan mitä Ondongassa ja yleensä lounais Afrikassa tapaa olla. Sateet alkoivat niin suotuisina tälle sadekaudelle. Kasvullisuus on niin väkivahvaa ja tuuheaa, eloisaa. Ilma kuin hygieenisesti puhdistettua juhlallisen kaunista. Lämpö mieluinen.

Tässä olisi tavallaan opetusta ja taustaa ajatusmaailmallemme vuoden vaiheessa. Liat ja roskat joissa henkemme siivet, varsinkin minun ovat ryvettyneet jääkööt sinne taakse. Uusi puhtaampi ja eloisempi, kerrassaan ylevämpi ja todempi saakoon nousta armon kautta sijaan.

Tunnelma rikkaaksi on tämä vuorokausi pyytänyt virittää laiskaa mieltäni. Viittasin jo luonnon juhlallisuuteen ja ikuisuuteen. Sekin varmasti osaltaan vaikuttaa herkistävästi. Kuulin jonkun lausuvan: "joka näkee edessään jotain kaunista eikä katso, se on synti." Olen koettanut katsoa ja olen saanut syvästi iloita.

Muutamat luettavani ovat loihtineet riviin menneistä muistojen kätköistä. Siinä pari kirjettä jotka ovat mitä luonnollisimpia ja oikeita, mutta silti sytyttävät syvällä sydämelläni "siniset kaikut" eletyltä puoleltani ja uudet saman luonteiset eteenpäin.

Rakkaat, perhe, omaiset ja ystävät ja yksinäisyys vieraalla maalla ovat voimia jotka kykenevät antamaan aiheen rakkauteen ja kaihomieleen. Ajatellako nyt mennyttä todellisuutta vai tulevaa tuntematonta. Kristittyinä meillä, minullakin, on oikeus kuitenkin ankkuroita sisällinen henkemme turvaan ja lepoon Herraan.

Herra, eläköön sanasi ja elä itse sanasi ja Henkesi kautta meissä. Minussakin.

26/I. (1936, EA)

Nimeä vai elämää? Ihminen voi saada luonnonlahjana komean vartalon ja läpeensä terveen ruumiin. Tähän voi tulla lisäksi huomattava asema, nimi ja ulkonaisia koristeita. Hyvä näin, niin kauan kun kaikki on näin hyvin. Jeesus Kristus nähdessään rikkaan nuorokaisen, rakasti häntä.

Mutta kuinka usein lehti muuttuu ja tuollaisen jalon ihmisen elämään hiipii tai äkkiä tulee tartunta. Sisällinen synnin spitaali kaivaa vahvan miehen tai naisen voimia ja omantunnon pistokset ja sanat väsyttävät kuin koi söisi kaiken. Tämä, yhtä hyvin kun äskeinen voima ja kauneus, ei jää huomaamatta ihmisiltäkään. Nimi on vielä, mutta elämä on poissa. Mitä auttaa nyt nimi, mitä asema ja mitä koristeet, kun ihminen niiden keskellä on voimaton sairas? Vertauksen vuoksi on aivan toista, jos on terve, voimakas ja elävä ihminen, vaikka nimeä, asemaa ja varoja ja koruja vaillakin. Hän on arvokas sinänsä, hän voi saada vielä, mitä ehkä puuttuu.

Elämän vesi ja lähde on Herrassa, Elävässä Vapahtajassa ja parantajassa. Tuo sairas, jolla on vain nimi enää jäljellä, voi mennä elämän virralle, puhdistaa ja saada uudet voimat. Synnin syömät jäsenetkin voivat muuttua ja kirkastua kuin nuorukaisen ruumis. Mutta johdatusta on toteltava. Virrassa on peseydyttävä. Synti ja liat tunnustettavat, pois heitettävät armoalttarin juureen. Vain sieltä voi sairas lähteä terveenä, likainen puhtaana.

Helmikuun lopulla ´36.

Jumalan ilmestys sanassansa on ihana kokonaisuus, huolimatta sen eri vivahteisista lausumista. Sen tähden olisi suuri onni ja rikkaus voida niin avartaa sydämiltämme ja hengeltämme, että tämä ilmoituksen sanan runko voisi olla uskon elämämme järkähtämätön perustus sekä ojennus.

Vaikka ilmoitus ja ilmoituksen Herra onkin näin yhtäläinen, niin ei se maku ja tapa ole aina yhtäläinen millä meitä tästä suuresta leivästä ruokitaan. Eikä ole pidettävä samantekevänä minkä luonteisena se meille tarjotaan.

Esim. yhden julistajan suuntana on etup. tai yksin omaankin, murheellinen mieli. Jos olet ja pysyt kyllin murheellisena, olet oikealla tiellä ja pelastut.
Vastakkaisella suunnalla tavoitellaan iloa. Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne, tunnustetaan siellä, niin kuin onkin kuka vain pysyy Herrassa niin, että ilokin säilyy rikkumattomana. Nämä ovat äärimmäisyys piirteitä joilla on oma sijansa ihmisen hengellisen elämän rakennuksessa, usein hyvin ratkaiseva merkityksensä. Mutta jokaisella yksipuolisella herätyksellä on epäterveytensä ja vaaransa myös.
Sanoimme olevan suuren merkityksen minkälaisella mitalla tai tavalla meille tuosta suuresta leivästä jaetaan. Astian tai lusikan maku merkitsee helposti myös. Olla niin ja niin alaspainettu ja murheellinen voi niin leimata koko sisällisen kehityksen, että enemmän ajattelee, olenko kyllin murheellinen, kun sitä, mitä varten Jumala antoi sanansa, lupauksensa ja lähetti aina syntyisen poikansa. Samoin vaikka mistä liiaksi yksipuoliselta suunnalta tulee eteemme epäterve ristiriita verrattuna Jumalan ääneen mikä kuuluu läpi raamatun.
Niinpä tahtoisin sanoa itselleni ja jokaiselle uskon kilvoittelijalle: Ole murheellinen, jos sinun sisällinen tilasi totuuden tähden on sellainen ja niin vaatii. Ole iloinen jos totuus kirkkaudessaan sinut siihen auttaa. Älä tee tilaasi minkään muunlaiseksi kun mikä se on. Ole rehellinen Jumalan edessä ja ihmisten edessä myös.

Rehellinen Jumalan edessä sen synnin kanssa joka on tekona takanasi, vaikka se olisi miten kiusallinen ja hävettävä sellaisena Herralle viedä ja tunnustaa. Vain totuus tekee vapaaksi.

Muutamia piirtoja kodista.

Kun näkee matkoillaan pienen kodin jossa on todellista kodin tuntua ja silminnähtävää kodikkuutta, on kuin jokin lämmin laine liikahtaisi rinnassamme. Se ei tarvitse olla tosiaankaan iso talo, eikä laajat lattiat kun se meille tuo rakastettavan ja lämpimän tuulahduksen mieleemme ja olentoomme.

Siinä on matala kunnas maantien sivulla. Tie vähän kaartuu vasemmalle, ikään kuin säälien tuota multavaa selännettä, oikealla hyvää viljelysmaata joutumasta kaiken maailman jalkoihin, maantieksi.

Siinä on vielä nuorta koivikkoa suoraan edessämme ennenkun tie on tehnyt mutkan vasemmalle. Mutta astelet vähäisen matkan ja juuri siinä missä tie kääntyy, aukenee ensin pienempi rakennus aukea. Sitten on vielä muutamia samea puuryhmiä ja niistä edelleen sievoiset pellot. Ranta-niitty ja lakea lammen selkä jonka takana taas kohoaa tuuheaa havumetsää ylenevän mäen tai vuoren rinteillä. Siinä hyvin tutut isänmaamme kasvot maaseudulta.

Kotipolku maantiellä kiertää sekin hiukan, hipoen nuoren koivikon laitaa, antaakseen tarkemmin tilaa päivään päin kaltevalle pieneläjän kasvitarhamaalle. Kesäseen aikaan, suora ja valkea vartinen raudas-koivikko lehdessään vasemmalla, kasvitarha oikealla, antaa ihmiselle tuoreen viihtyisän ja elinvoimaisen tervehdyksen jo ennen taloon saapumista.

Odotamme vielä sitä aikaa jolloin nuoret omenapuun taimet ovat ovat saaneet täyden varren tuolla puutarhan kosteammalla alareunalla ja tämä puolikasvuinen koivikko tässä toisella puolella varttunut suureksi. Silloin on tämän talon kotitie suorastaan mahtava näky aloilleen.

Tämä on vielä uudisasukkaan pikkutila.

Nyt on tarve kun ensikerran menemme tähän taloon. On leuto pilvinen lauantai iltapäivä. Saunan savu nousta leppoisena siitä erityisesti meille kertoo.

Rakennukset on sijoitetut rattoisaan hiukan vielä vanhanmalliseen järjestykseen, mutta rauhalliselta ne kaikki vaikuttavat.

Tupaan tullen pienemmän sisäeteisen kautta. Akkunat tuvassa ovat kahdella seinällä, yhden seinämän antaessa erikoista turvallisuuden ja hiljaisuuden tuntua uuneineen ja sänkyineen. Sillä tyynellä seinällä raksuttelee myös yhtä lempeä-kasvoinen kun pehmeä ääninen seinäkello. Siistiä on tuvassa tässä. Ei räikeitä värejä, ei levottomuutta. Keveät puoli uutimet somistavat akkunain pieliä.

Kotosalla on vain keski-ikäinen hauskan näköinen emäntä nuorimpansa kanssa joka tepastelee pöydän edessä olevaa pitkää tuolia vasten seistessä. Äiti siirriisee sivupenkillä pienensä lähelle antaakseen tulijalle tilan. Hän on kotoinen puinen kiulu polvellaan ja koivun varpun vispilä kädessään vispailemassa pienestä kermaerästä nuorta voita joukolleen illalliseksi.

Tervehdystemme vaihto on ystävällinen ja luonnollinen. Sitä ikään kuin odottaakin jo, kun on saanut näin edullisen vaikutelman maantien käänteeltä alkaen.

Lapset kotiutuivat. Toinen heistä, tyttöjä molemmat, oli ollutkin vain (epäselvä sana) ja palatessaan lehmille jotain antamassa. Toinen taas jostain kylemmiltä postia noitamassa. Isä ja vanhin poika kuuluvat olevan soranajo urakkaansa lopettelemassa.

Hyvin kasvatettuja lapsia, saan ensikäsityksen lapsista. Niin tyyninä joskin ahkerina ja sievä sanaisina he tupaan tulivat ja siinä liikkuivat.

Puhuin asioistani emännälle. Suurella ymmärtämyksellään hän seurasi esitystäni. Huomasin että aivan vaille kansan alkeissivistystäkään hän ei ole jäänyt. Ainakin kansakoulun, kansanopiston ja mitä muita kursseja lienee hyväkseen käyttänyt.

Kaunis paikka luonnon puolesta, kaunis pikku-talo ja miellyttävää väkeä asukkaat. Näin liikkui mielessäni koko ajan.

Siinä kotiutui isä ja poika, karin ajosta. Hillitysti, ilman mitään liikaa ääntä tai tohinaa he kaikki tulojärjestelynsä järjestelivät. Tuotakin poikaa on oikeen ilo katsella. Terve ja tanakka varreltaan, siivo äänen sävyltään ja sanoiltaan.

Siinäpä jo iltakin hämärtyi. Minun olisi ollut määrä seuraavalle suurelle kylälle saakka mutta kysyinkin yösijaa tässä.

Hiukan he ensin valittivat tilojensa ahtautta ja monta yksinkertaisuutta, "mutta," sanoivat he "jos te tämmöisessä mökissä viihdytte, niin olkaa vaan."

Ilta kului rattoisasti. Puhe alkoi luistaa kohtalaisesti, saipa tuolloin tällöin vakavan tunnunkin.

Isännän ja pojan kanssa yhdessä kylvimme. Siellä saunamatkalla vapaammin selveni, että elämän haltuu tietä tahdottaisii olla taivaltamassa. Kerrottiin herätyksemme merkeistä ja Jumalan suurista vetämisistä puoleensa. Kuin siitäkin, miten jo oli ehditty maailmaan ja synnin poluille ja kuinka sieltä kuitenkin oli pois pääsyäkin alkanut ilmetä.

Illan kuluessa tuvassa luimme muutamia valittuja hyviä lukukappaleita ja keskustelimme. Läpeensä hyvä henki tuntui vallitsevan.

Samoin seuraava aamu oli hiljainen ja rattoisa. Kuten vuoteellani jo olin ajatellut, samoin nyt lähdettyäni jäi soimaan mielessäni Kristillinen elämänkäsitys, johon eläväusko tuo eloa, rehellinen suhde yhteiskuntaan ja ahkera kotoinen työteliäisyys, siinä perusteita joilla tämmöiset esikuvakodit lepäävät. Ilman noita hiljaisia mutta niin todellisia voimia, ei tällaisia koteja synnykään.

Siunatkoon Jumala tätä tien käänteen kotia ja tulkoot yhä useammat sellaisiksi.

Miten maata viljelen?

Ja maa oli autio ja tyhjä.

Autio ja tyhjä on vielä tänä päivänä sellainen talo, mihin on rakennettu miltei tarpeettoman suuret ja ylelliset rakennukset, mutta mistä samalla puuttuu vastaava elävä elämä ja voima.

Sellaiseen tilanteeseen kyllä helposti joudutaan monellakin tavalla, mutta mainitsemme vain muutamia: Hyvässä tarkoituksessa innostutaan rakentamaan, jos vähäsen sattuu olemaan varoja, uskalletaanpa velan turvinkin. Pannaan päärakennus suuremmoiseen kuntoon, rakennetaan valtaisan pitkät tai muuten mahtavat kuurit, saranit (tarkoittaa heinälatoa, EA) ja ladot, komeat portit ja tiet y.m.s. Jos vielä uskalletaan lyödään paikkakunnan suurin navettakin pystyyn. Tai miten nyt onkin, niin rakennusten puoli koetetaan saada sekä tilavaksi, että näyttäväksi.

Mutta miten onttoa tämän maatilan elämä ja perustekijät voivat samalla kertaa olla, sen selvittää meille seuraava tosiseikka samasta talosta. Ja niitä pakkaa jo olemaan monia:

Samalla aikaa kun muuta ulkokuorta rakennettiin kuten edellä, ja hankittiin koneita, ostettiin apulantoja jne kului metsä. Omat moninaiset rakennukset jo vetivät paljon puutavaraa ja täytyi myydäkin, kun asioita kertyi niin monia. Hakkaamine ei tapahtunut metsänhoidollisesti vaan muitten vaatimusten mukaan. Nyt se on risukkona tai susipuumetsänä mikä sitä vielä vähän on. Nipin napin voidaan lausua: "metsää omiksi tarpeiksi."

Maan kamara, peltomaa, se ei saanut siinä kiireessä sitä hyvitystä työtä s.o. muokkausta ja eläinlantaa kun se elävänä viljelysmaana olisi tarvinnut. Sitä koetettiin kiihoittaa melkein vain apulannoilla.

Nyt siitä on bakteerielämä melkein kadonnut. Se on sitkasta, kiinteää, kylmää, kulunutta ja kuollutta peltoa. Sattuapa yleisempikin "pulaaika" niin missä ollaan tällaisten kuolleiden komeuksien kanssa! Vasara markkiain jaloissa. Ja se "rahamies" joka nyt osti tämän maatilan, aikooko hän sitä ruveta lämmittämään ja sen viljelystä syventämään, vai, tähtäsikö vain tilaisuuskauppaa. Kun tuon tuntui saavan halvalla, niin ehkä sillä omansa aina saa ja kenties enemmänkin?

Mutta, se on erikoisesti juuri näinä kauppa vuosina kun saimme nähdä monen entisenä itsessään sievän ja elävän, pientilan romuttavan tällä tavoin pahoinpideltynä. Ne ovat niin kovin aution ja tyhjän tuntuisia. Sanoimme kuin sivumennen pientila. Niin, olisikos sitä uskonutkaan kun nämä rakennukset näki, ettei tilan koko pinta ala ole sen suurempi kuin xo:stä siinä 100, tai 130 ha.

Jos nyt uusi isäntä sattuisikin olemaan tosi mielessä kuinkas (epäselvä sana) pitämään sopivalla hinnalla ostamaansa nykyaikaisesti rakennettavaa taloa, niin tosi siinä on edessä nykyaikaisten verojen ja tuon pienenlaisen ja laihdutetun viljelysmaan kanssa.

Täytyy lähteä aivan toisenlaisesta näköalasta (epäselvä sana) elävöittämään ja lämmittämään maatilaa. Sille pitää saada heti alusta pitäen ensinnäkin kodin luonnetta. Se ei saa olla enää "kartano", eikä liikepaikka jota se kerran luonteensa puolesta ei ole.

Metsä otetaan nyt mahdollisemman mukaan suojelukseen ja hoitoon. Sieltä liikenevät risut ja (epäselvä sana) - ei tosin kaikkia sillä metsäkin tarvitsee jotain lannakseen, käytetään tunkioihin lannan lisäksi, korkeammat polttopuiksi. Uusiin elin voimiin onkin pystyttävä melkein vain lantaa ja karjaa hyvin hoitamalla ja lisäämällä. Lyömättä muitakaan mahdollisuuksia laimin. Ja vielä on lisättävä, että liika suuremmoisista elämään ja kuin jostakin yliluonnollisesta tulevaa rikastumista ei ole otettava vakavasti, suhteellisen pienillä Suomen maatiloilla. Varsinkaan kerrotunlaisilla, mistä metsän ja maan bakteerielämä on laihdutettu pois, liiemmaisen nykyaikaisuuden innostuksessa.

Muutamia maanviljelyselämän etuja.

Maan viljelyselämän yksi ivan luonnostaanlankeava etu nuoriin ihmisiin nähden on siinä, että se antaa runsaasti ja monipuolista ruumiinliikuntaa. Ruumis kaikinpuolisesti kehittyy voimakkaaksi ja usein sopusuhtaiseksi. Erikoisesti tahtoisin mainita sen edun mikä on runsas ja raitis ulkoilma. Rintakehän laajenemiskykyä lisäksi auttaa liikuntatyöt sellaiset, kuin heinien ja elojen hankovamiset, soutaminen järvellä, hiihtäminen, halon sahuu ja aivan erikoisesti laudan sahuu.

Kaikki hevosmiehen työhön on kuin yhtä ainutta voimain kehittämistä. Talossa on tavallisesti myös paja ja työ siellä hiilen pölyn ja raudan hajussa on vastamyrkkyä monille taudeille. Raudan lyönti kehittää käsi ja hartia voimia, henkityselimiä ja laajentaa rintaa.

- Vertailun vuoksi mainiten, näitä ruumiillista kehitystä edistäviä tekijöitä suurelta osalta puuttuu siltä nuorison osalta joka on joutunut korkeille lukuteille. Siellä onkin tunnetusti suuret henkityselin vaarat, Tuberkkelivaara, naimisiin meno vaikeudet ym. yksilön ja yhteiskunnan elämää vakavasti vaarantavia pulmia.

Käytännöllinen maa, metsä ja monet käsityötkin ovat lisäksi helppoja järjelle ja siten vähemmän hermoja ja koko hengistä puolta jännittävää ja kuluttavaa.

- Ei niin korkeammilla opinteillä. Siellä on kulumisen, liikarasituksen ja hermostumisen vaara suuri.

Katkelmia:

Tietää tietämällä suurestakin ja korkeasta opista, ei hyödytä ellei se ole omaksuttuna omakohtaiseksi elämän ojennukseksi.

- Totuuden täytyy tulla elämäämme, lihaksi ja vereksi meissä, silloin ne osoittavat arvonsa.

- Miksi muutamat vastustavat kristinuskoa. Eiköhän monet sentähden, etteivät ole nähneet saati kokeneet sitä elävänä. Tekopyhyys ja nimikristillisyys kylläkin antavat väärän kuvan Jumalallisuudesta, vaikka niillä on nimi ja ne saadaan suuresta määrin näyttämäänkin kristillisyydeltä, mutta elämää niillä ei ole.

- Oikea Jumalan usko on tie suurimpaan viisauteen tieteen alalakin. Se auttaa oikein käsittämään elämän lakeja elottomalta näyttävästä kideestä alkaen äärettömyyteen saakka. Näin luonnontieteen kohdalla. Sielutieteestä puhumattakaan. Käytännöllisen elämän alalla se on myöskin parhainta Sosilismiä ja Solitäärisyyttä kuinka se vain toteutuu elämässä. Pelkissä puheissa se ei ole mitään. Se synnyttää harmia ja riitaa, kun se toisella kädellä näyttää ihannetta mutta toisella peittää ja kieltää sen.

- Jumala ei ole antanut kirjoittaa 10 nen käskyn lakiansa vain tauluilta ja lehdiltä katseltavaksi. Niillä on täysin käytännöllinen tarkoitus. Lähteäkkö käsky käskyltä kyllin laveasti selittämään, niin sekin järki, että sydän näkisi ihmeellisiä näköaloja.

Hipaisemme vain III:tta: Mikä viisaus ja elämän lujuus selittyykään lepopäivään, jos se pyhitetään. -

Pyhitettäissä sitä todella ensinnäkin levätään. Ruumis ja sielu lepäävät silloin. Ja molemmat saavat siunausta. Ruumis, kulutettu lihas ja hermovoima uudistuvat, voimat kohentuvat uudelleen.

Mutta erikoisesti se on sielun ja hengen päivä.

Sielu saa aikaa kuunnella hiljaisuuden ääntä. Henki saa aikaa ja tilaisuutta kuunnella Jumalan puhuvan sille. Jumala puhuu, jos vain kuunnellaan. Niin totta kun elämä ilmenee kide aineksista alkaen siinä, että ne eivät viihdy irrallisina vaan sisällisen voiman vaikutuksesta liittyvät yhteen muodostaen siten suurempaa täydellisyyttä, hoitaa elävän Jumalan tahto kaikkea. Jumala puhuu luonnon kautta. Hän puhuu historian kautta. Hän on antanut yhtänäisen ilmoituksen itsestään kirjoitetussa sanassaan. Kirkkaimmillaan on Hänen ilmestyksensä Jeesuksessa Kristuksessa. Ihmisellä on mitä kuunnella ja katsella.

Lepopäivä on eroitettu päivä ihmisen hoitaa sieluansa. Käytännössä ilmenee esteitä tuon päivän oikein käyttämiselle. On matka kesken, on jonkun verran talouspuuhia kuten ruokaa ihmisille ja eläimille. Näitä ei ole sikseen jätettävä. Mutta asia muuttuu suuresti jos ei tarpeettomia puuhata vaan harjoitutaan siihen mitä suurin tarve ja kristillinen rakkaus vaatii.

Ei lähdetä suotta syyttä matkalle lepopäiviksi. Ei juosta metsästelemässä, ei teeksennellä keveimpiä aren töitä. Vielä niinkin, että ei huhkita kristillisissä harrastuksissa, aamusta myöhään iltaan, niin että ollaan sekä ruumiiltaan, että sielultaan väsyksissä. Siitä tuskin on suurtakaan siunausta. Eihän ole edes sanottu, että Herra johti, tai sai ylimmän kunnian tuossa kaikessa? Eihän vain ihminen järjestänyt ja toiminut ja odottanut hituisen omiksi kunnioikseen?

Aikaa kuunnella Herran puhuvan. Aika olemaan hiljaisuudessa aloillaan ja odottamaan Herran siunausta. Se tulee. Ja lepopäivä on pyhäpäivä erikoisesti saadaksemme Jumalan siunausta.

Synnistä.

Luonteeltaan on synti sydämen kääntymistä poispäin Jumalasta. Mitä tässä seuraa ensimmäisenä, on epäilystä ja epäuskoa Jumalaa kohtaan. Se on siirtymistä oikeasta rehellisestä ja luonnollisesta olotilasta väärään, epärehelliseen ja luonnottomaan tilaan. Siellä pimeällä ja kylmällä puolella ne sitten ilmenevät ja tapahtuvat kaikenlaiset synnilliset teot, mutta on uskottavaa, että suurimmistakin synnillisistä teoista on helpompi päästä kun tuosta henkisestä lankeemuksesta epäuskosta, Siis Jumalan silmissä vaikein, ja Hänen luojan, Isän ja Lunastajan sydämellensä kipeän synti on se, ettemme usko Häneen niin kuin hän odottaisi.

Jos uskoisimme niin kuin hän odottaa, olisi koko olotilanne toinen ja me alituiseen näkisimme Jumalan kirkkauden. Hänen johdatuksensa näkyisi elämässämme rakastavan isän johdatuksena. Sielumme ja henkemme saisi kokea sellaista lepoa ja rauhaa jota maailma ei millään pysty antamaan. Siitä saisi välittömästi ruumiskin valaistusta ja voimaa. Sellainen on vaikutukseltaan elävä uskon yhteys Jumalaan.

Kun apostoli tekee tutkivan kysymyksen, miksi Israelin, Egyptistä lähtenyt sukupolvi ei päässyt lepoon, vastaa Jumalan Henki: Sentähden etteivät uskoneet.

Hän ei erityisesti mainitse syyksi kultaisen vasikan tekemisen ja palvelemisen syntiä, eikä niitä törkeitä rikoksia, joihin he Baal Peor´ssa lankesivat. Monesta muusta meidän mielestämme huomattavammasta ja kammottavammasta synnistä olisi voitu huomauttaa; mutta Jumalan silmissä on epäuskon ainoa synti suurempi kaikkia muita.

Miten ratkaiseva uskon merkitys on, ja miten vaikea seurauksiltaan epäusko on huomaamme kun vertailemme niitä toisiinsa: Me tulemme autuaiksi uskon kautta; me hukumme epäuskon kautta. Sydän puhdistuu uskon kautta; sydän saastuu ja maatuu epäuskon kautta. Usko saattaa meidät lähelle Jumalaa; epäusko on eroa Jumalasta. Uskon kautta lähestymme ja palvelemme Jumalaa; epäuskon kautta otamme vastaan Jumalan rakkauden; uskon kautta annetaan meille Pyhä Henki; uskon kautta tottelemme ja seuraamme Kristusta.

On niin luonnollista ja Jumalan hyvyyden mukaista, että kaikki tapahtuu uskon kautta. Sillä Hän Herra meidän Jumalamme on kaikki kaikessa. Hän tahtoo olla, antaa, tehdä kaikki, olla Jumala meidän edestämme, Jumala meille ja Jumala meissä.

Miten vain saisi meidät ymmärtämään ja uskomaan tämän! Tässä kaikki, mitä hän pyytää meiltä, että luottaisimme Häneen, vastaanottaisimme hänet, että avaisimme tyhjän sydämemme ja kätemme hänen rakastavalle sydämelleen ja runsaalle kädelleen. Hän ei säästänyt ainoaa Poikaansakaan kun koetti saada ihmiset tuntemaan ja uskomaan itseensä, vaan antoi hänet meidän edestämme ja silmiemme edessä kuolemaan.

Emmekä ole armosta pelastetut, ja tämäkin uskalluksemme armoon on hänen siunatun Henkensä lahja (Ef 2 l).

Muutamia Kärsimys ajatuksia Pitkänä Perjantaina 1936

(silloin huhtikuun 10. päivä vuonna 1936, EA)

Monenlaisissa kiistoissa, riidoissa ja julki tappeluissa ja kapinoissa sivullisina olevat näkevät helpommin kun asianomaiset itse, millä kohdalla totuus ja oikeus on. Samalla tuollaiset murhe ja kärsimysnäytännöt valaisevat meille mitenkä kurjan väärää, rumaa ja mieletöntä voi vika olla joka ikään kuin pakoittaa tuollaisiin tekoihin. Mutta niin räikeänä viattomuuden ja viallisuuden yhteen iskemistä emme löydä muualla kun siinä tapahtumassa jolloin väärä jumalalisuus yhdessä kaiken mahdollisen muun saastan ja perkelellisyyden kanssa iskivät yhteen kun kaksi korkeajännitysvirtaa ja raastoivat viattoman miehen tuskallisempaan kuolemaan mitä keksiä voivat.

Luulisi pysähtyvän ajattelemaan näiden kahdenlaisen käytöksen eli hengen välistä eroa jokaisen jolla on kykyä ajatella, olipa uskova tai uskomaton. On kaikintavoin saatanallisen raakuuden huippu, ensin kiertää selvä totuus tutkintapaikoissa asiaa tutkittaessa ja sitten sulloa sellaiseen teloitustapaan mies, joka ei tehnyt pienintäkään vastarintaa aina tähän asti. Sanoisin vielä itselleni ja muille oletteko uskossa tai vastaan uskomista, että ei ole leikin paikka sille ihmiselle jonka jäsenet vedetään ristikon puun päälle ja hakataan nauloilla kiinni kädet ja jalat. Sitten nostetaan miesvoimalla pystyyn jolloin, vielä ruumis koko painollaan riippuu naulojen varassa. Vain useiden pitkän pitkien tuntien kuluessa riutuu elinvoima ja sammuu viimein. -

Me, kuoleman synnin tehneet, olisimmeko edes rikoksemme ja syntimme tunnossakaan valmiit väkisin vietäväksi ja tuolla tavalla lopetettaviksi. Saati sellaiset meistä jotka eivät luule mitään erittäin huonoja olevansakaan.

Mutta Hän meni kaikintavoin syyttömänä vapaaehtoisesti tuohon. Getsemanen yön, sielun ja hengen tuskan ja tutkinnon ja ruoskinnan, ristin kantamisen alle uupumisen sekä kaiken huippuna naulojen repimisen ja niiden varassa ristillä riippumisen tuskan pitäisi puhua kyllin selvästi jokaiselle millainen on synnin palkka. Se oli tässä näkyvissä syyttömässä joskin se näkyy myös muualla järkyttävällä tavalla syyllisien elämässä ja heidän kuolemassaan. Sen että kärsimys on niin syvä ja että kärsijä on syytön ja vapaaehtoinen pitäisi opettaa paljon ja pysäyttää jopa murtaa jokaisen omantunnon niin, ettei ajattelisi elämänsä olevan samantekevän oli miten oli. Kuitenkaan emme tarpeeksi tätä arvioi Jumalan edessä edes me, jotka uskon tunnustamme, saati (epäselvä sana) huoleton ihmispaljous ei sitä ajattele, niin, että tämä mitään vaikuttaisi heidän sisäiselämäänsä ja sen kautta myös ulkonaiseen elämään.

Pelkään vielä, että kristillinen kirkkokaan varsinkin eräinä aikakausina ei ole julistanut suhteellisesti Raamatullista Kristusta. Jotain kaunista ulkokohtaista, kuolleen kirjaimen oppia Jeesuksesta ja Jumalasta. Totena kuitenkin pysyy, että ellei syntimme tule suoraan verrannolliseksi Kristuksen syvän kärsimyksen kanssa, ellemme sen vakavuutta siinä näe, ei herätys ole tosi herätys eikä kristillisyys syvää ja vakavaa. Oi Herra Kristus, saata meitä tämän ilmeisen totuuden sisälle!

----------------

Vielä erikoinen puoli Herran kuolemasta: Jos myönnämmekin, että Juutalaisten johtomiesten mielipiteessä ja teoissa tuli, sekä väärän jumalisuuden petos, että muu kääntymättömän sydämen ilkeys ja petollisuus ilmi, emme saa ajatella ei niiden olisi pitänyt noin tehdä. Maailma oli niin avuton synnin kahleissa että se ei olisi voinut elää ja kehittyä ilman tuota voima uhrin tapausta. Se oli edeltä määrätty vaihe historialle. Eikä heistä kukaan olisi sen tekonsa tähden joutunut helvetin vaivoihin, jos olisivat myöhemmin antaneet totuuden pelastaa itsensä. Ei siis juutalaiset sen tähden joutuneet hyljetyksi että surmasivat Jeesuksen, vaan heidän pääerheensä tapahtui pääsiäisaamuna. Silloin heillä oli silmiensä edessä elävä itsensä sanassaan ja teoissaan ilmoittanut Jumala, mutta he turvasivat valheeseen. Jokainen joka tunnusti ja uskoi siinä uskoon, pelastui. Jokainen joka jää valheeseen jää syntiinsä ja kuolemaan.

Edelleen eräs persoonaton piirre kärsimyksen salaisuudesta. Historian alku lehdiltä asti on ollut niin, että syytön saa kärsiä ja syyllinen pitelee puoliansa aikaansa asti. Aapel´ vain kateuden ja vihan kohteena, Aapraham luopui mieluummin ensin kodin mukavuuksista ja turvallisuudesta, sitten paremmista laitumista ja hedelmällisimmistä paikoista kuin rupesi väkivaltaa käyttämään.

Niin alituiseen ihmisten kesken, ja Herrassa Jeesuksessa tämäkin totuus on kirkkaimmillaan. Vanhurskas väärään edestä. Pane miekkasi tuppeen Hän sanoi silloin kun olisi voinut antaa sen heilua ja lisäksi kutsua (epäselvä sana) taivaallisesta sotaväestä joista yksikin olisi riittänyt kukistamaan tuon kapinan. Totuus ja viattomuus joutuu aina kärsimään täällä synnin ympäröimänä. Mutta viattomalla kärsimisellä on se ihmeellinen salaisuus, että iankaikkinen totuuden ja rakkauden Jumala ilmaiseksi (epäselvä sana) ennemmin tai myöhemmin. Syytön kärsijä turvaakin jo Jumalaan. Jumala on lähellä häntä tukemassa ja auttamassa. Kärsijän on helpompi löytää Jumala kun sen joka kärsimystä aiheuttaa. Jumala hyväksyi Jeesuksen kärsimyksen ja palkitsi Hänet ensin jo lähettämällä, sitten herättämällä kuolleista. Vihdoin asettamalla Hänet kunniansa kirkkauteen ja antamalla pakanat hänen omikseen ja vallan ylikaiken taivaassa ja maan päällä.

Pääsiäisajatuksia.

Nuorina pysymisestä.

Jokainen halunnee pysyä mahdollisimman mukaan ja kauan nuorena. Mutta tällainen elämän asenne kaipaa vissiä perustusta. Pyrkimällä täydellisyyttä kohti, katsellen Kristusta taivaassa ja opetellen Häntä tuntemaan, pysymme siinä mielen yksinkertaisuudessa mikä on terveellinen aikaa ja ijäisyyttä varten. Joka on kääntynyt Jumalan armon kautta, on siinä tullut pieneksi lapseksi, nöyräksi, oppivaksi, Jumalan laupeudesta ilolla riippuvaksi ja vastaan ottaa riemuiten hänen lahjansa.

Kun ei ollut viisautta, ei vanhurskautta tai voimaa omasta takaa, tuli hän halukkaaksi vastaanottamaan Kristusta Jeesusta. Hänen kauttaan kuin pieni lapsi meidät alati talutetaan Isän tykö. Pysymällä uskossa ja rakkaudessa Herrassa, on nuoren sekä vanhan elämällä terve perustus. Vaikkakin ymmärrystä karttuu kuin miehelle, jäi sellainen ihminen pahuudessa lapsemmaksi ja se on voitto terveelle nuoruuselämälle. Elämän puhtaus, nöyrä mieli, luottavaisuus, iloisuus, kuuliaisuus ja taipuvainen luonne Juma(la)llisuuteen, siinä nuoruutemme kastehelmet. Ja näin voidaan sisällisinä aikoina säilyttää lisääntyvä voima vanhoiksi ja harmaiksi tulemiseemme asti jos Herrassa pysymme.

Milloin luotettavimmin käsitän uskon?

Silloin kun suuret päätotuudet kristinuskosta johdon mukaisesti, saman ilmoituksen mukaan ovat tutut ja omaksutut sydämessäni ja ajatuksissani. Kun itsessäni olen syntisraukoista suurin ja kun kaikki se mitä vielä olen ja omistan tulee käsitykseni mukaan Jumalan armosta, niin, että armo on tehnyt kaiken ja on tekevä kaiken loppuun asti. Silloin olen en itseni pettävässä vaarassa, vaan Jumalan ja hänen armonsa varassa. Silloin pysyn ja sillä tiellä käsitän mitä herättää taidan.

Sanoin suuret päätotuudet, Niin juuri, ne estävät eksymästä oppi riitoihin ja sana kiistoihin. Päätotuuden varassa Jeesuksen Kristuksen sovinto veren kautta, on jokaisen pelastumisen käytävä. Siitä ei voida olla eri mieltä. Pieniä valistavia asioita taas on vanhassa ja uudessa testamentissa niin paljon, että valistumattomat ja valistuneetkin rajoitetut ihmiset helposti niihin takertuvat. Tuntuu kuin ne silloin tahtonsa koko uskon olemusta tahtoisivat horjutella ja tuomita, noiden eri vivahteiden vuoksi.

Sille jolla on uskon vanhurskaus ja ainainen armoistuimelle käynti, ei pienet seikat tule niin suuriksi, että hän menettäisi hengellisen itsenäisyytensä. -

Saatuamme Kristuksessa syntimme anteeksi, näemme me Jumalan.

Kun oppi syntein.anteeksisaamisesta täysinäisyydessään ja vapaasti opistettavana raamatullisesti esitetään, niin se ei tarvitse täydentäviä välikäsiä tai varo keinoja, lisäyksiä tai supistuksia; sillä se on keskeinen totuus, josta kaikki muut opinkappaleet säteilevät. Uusi kuuliaisuus, Jumalanpalvelus hengessä, uskon kilvoitus ja voitto, Jumalan tunteminen, pelko ja rakkaus alkavat siitä että ihminen on saanut syntinsä anteeksi.

Helluntai Afrikan erämaissa.

(silloin oli 31. päivä toukokuuta vuonna 1936, EA)

Jo kauemman aikaa olin kaivannut suuren luonnon keskelle "tuulettumaan." Erikoisesti kasvoi tuo kaipuuni viime päivinä, sattuneen kiireellisen ja jossain määrin kiusallisen työn, moottorinkorjauksen y.m. aikaan. Nyt tulikin otollinen tilaisuus. Esimiehemme oli sopinut erään liikemiehen kanssa siten, että minä menisin hänen tavarakuormansa noutamaan noin 60 km päästä erämaan virralta, missä tulvavesi oli katkaissut yli pääsyn. Määrä päivä oli helluntaita seuraava ensim. arkip. aamu. Ajattelin, kun nyt näinkin sain autoni valmiiksi lauantai ip:llä, niin lähden vielä tänä iltana muutamain peninkulmien päähän ja vietän siellä erämaan sylissä helluntaini.

Mukaani otin vain yhden Ambo miehen, Lasaruksen Danielin pojan. Kuutamon juhlallisesti valaistessa saavuimme keskelle suurta ruohon ja hieta aavikkoa tänä lauantai iltana. Siihen laittauduimme kuin pienelle erämaaleirille konsanaan. Vaikka olim. työstä väsyneitä tunsimme hyvin suurta rauhaa ja viihdytystä tässä laittautuissamme yö sijallemme.

Vaatimattoman ilta aterian jälkeen otimme virsikirjamme ja lauloimme yhdessä laulun: Helluntai Herramme ja hengestuulahdus Sitten rukoilimme, ja sen jälkeen kauan keskustelimme uskon asioista. Sanoimme siinä näinkin: Jos näkisivät uskovaiset kristityt ja lähettäjämme Suomessa meidänkin pienen "kokouksemme" täällä erämaassa helluntai aattoiltana, niin ehkä iloitsivat. Siellä Jumalan sanassahan on sellainen todistus, että kaikki kielet tulevat tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen olevan Herran. Lähetyspuheissa usein erityisesti kuulemme tällaisia tekstejä tai lausuntoja käytettävän. Niinhän nytkin kaksi kieltä, Suomi ja Osindonga samassa hengessä yhtyivät kiittämään ja tunnustamaan Jeesus Kristusta Herra isän Jumalan kunniaksi ja meidän erämaan matkamiesten autuudeksi.

Kuinka ihana olikaan rauhamme ja rikkautemme Jumalassa tänäkin iltana!

Sitten seurasi virkistävä lepo Suomelaisessa "Sopu" teltassa minkä tohtori Anni Melander oli ystävällisesti minulle mukaan tarjonnut. Aamulla taas alotimme päivämme, erämaa helluntaimme, hengellisellä laululla. Sitten luin Heprealaiskirjeestä kohtia missä kerrotaan Jeesuksesta (epäselvä sana) taivaassa ja kuinka Hän on oman verensä kautta sinne taivaalliseen pyhäkköön edellämme käynyt ja antanut sieltä luvatun P.henkensä seurakunnalleen. Kuinka todellista onkaan P.raamatun ajatus, että Jumala on kaikkialla läsnä oleva ja, että Jeesuksessa kaikki tulevat yhdeksi ja ovat yhtä Isän ja pojan kanssa joilla vaan on sama, Pyhä henki. Kuin uutena sen käsitimme taas täällä erämaan helmassa.

Ihmisen Jumala-suhde

oli yksinkertaisimmillaan Jeesuksessa Kristuksessa. Samoin myös voimakkaimmillaan ja selvemmillään ja kirkkaimmillaan. Evankelisen (valkeuden) kirkkaus saattaa meidät Kristuksessa Jeesuksessa olevaan yksinkertaisuuteen. Tämä on välittömyyttä, voimaa, rakkautta kaikkea kaikeksi.

______________

Turmeltuneen luontonsa tähden on ihminen taipuvainen vain koroittamaan itseänsä. Tuota kedon ruohoa tai vielä lähemmin maan (epäselvä sana) ja sellaisena turhana ihmisenä hänellä on määrätyn epämääräisen lainen vastenmielisyys Jumalaa ja J.sanaa kohtaan. Sen tähden ei tee syvää vaikutusta kun tällaiselle summassa saarnataan: usko Jumalan sana, usko Jumalan sana. Siitä se vaan turtuu.

Pikemmin pitäisi hänelle voida opettaa Jumalan sanaa niin, että hän sen elävyyden ilmestysluonnollisuuden ja ehtymättömän tuoreuden ja Jumalalle sen rikkauden niin alkaisi nähdä, että siihen mielistyisi. Sitä mukaa hän myöskin sitten uskoisi.

______________

Jeesus, sydänten tunti(j)a ihmisiä lähestyissään koetti saada heissä heräämään eloon sen mitä heissä vielä oli jäljellä parasta. Ihmeellistä onkin yhä vielä, että, jos tuota Herran luontoa ilmenee jossain halvassa ihmisessä - opetus lapsessa - niin raakana pidetty työläinen, rantajätkä tai tukkijätkä, kun tulee henkilökohtaiseen keskusteluun tällaisen kanssa, on sillä hetkellä kuin "toinen ihminen." Se mitä hänessä on parasta, ikään kuin pyytää päästä heräämään eloon.

"Hän ei ole inhoittava sekä pelättävä lapsen herkälle mielellekään. Toisin on ns. kehittynyt ja muka sivistynyt, mutta silti Jumalan sanalle vasten mielinen herra tämän maailman mies, silloin, jos hengellisistä aletaan puhella, lapset kaikkoavat loitommas." (P. H. P:n muisto.)

Muodollisuuteensa tottunut, myöntelevä, mutta sydämeltänsä kiintymätön kristillisyys on petollisempana ja suurempana esteenä herätyksille kuin julki syntisyys. Ne ovat useimmin niitä rikkaita ja rikastuneita jotka eivät mitään tunne tarvitsevansa.

Vain Jumalan erityiset toimenpiteet voivat sellaista saada liikkeelle elämän tiellä oman sielunsa eteen ja Herran asian eteen.

- Nuorena ja uskon elämän alkuaikoina, ihminen tuntee olevan tekimistä etupäässä ulkonaisten syntien kanssa. Kasvettuaan pitemmälle Hengen ja sanan koulussa, muuttuu taistelu sisällisemmäksi, huolehtimiseksi sydämen, s.o elämän sisemmän keskuksen laadusta. Se onkin edullisempaa sillä, jos astiamme puhdistuu sisältä päin, kaunistuu ulkopuolinenkin kuin itsestään.

Jos ihminen on syntien ahdistama, ja on ihmisiinkin nähden vaikeita, epäselviä suhteita, niin on oikeampi järjestys, että saa selvän suhteen Jumalan edessä. Sitten suhteet ihmisiin selviävät kuin itsestään. Ihmisistä on aina helpompi selvitä kun Jumalasta. Kun Israelin kansa Egypdissä selvisi Jumalasta karitsan veren kautta - tullen siten uskon tielle elävään Jumalaan, kuinka ihmeellisen helposti selvisi se sitten vaivaajistansa ihmisistä!

Kääntymistä ajatteleva nuori tai vanhempi ihminen tulee pelänneeksi m.m. sitä, mitähän tuttavani ja yleensä ihmiset siitä ajattelevat? Miten selviydyn heitä? Omasta kohdastani voin vakuuttaa; se oli maailman helpoin asia. Muutamat vetäytyivät itse läheisyydestäni, kun heidän aikansa ei vielä ollut kääntyä, eivätkä niin ollen täysin ymmärtäneet muuttunutta käytöstäni. Toiset taas tulivat iloisiksi siitä, että jonkunkin silmät joukostamme alkavat avautua, sekä alkoivat enemmän huokailla uutta mieltä itselleenkin. Sittemmin heitä on useita tullut uskoon.

- Pitkä ja lyhyt matka.

Vaikka yhdeltä puolen Jumala tunnetaan niin läheisenä, että voidaan sanoa: "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme" on toisaalta niin ehdottoman kovaa ja totta, että on jokin joka tekee saman välimatkan saavuttamattoman pitkäksi. Ja tuo kielteinen tekijä voidaan lausua kahdella tavulla; syn >> ti.

Kun vaan synti on eroittamassa ihmisen Jumalasta on se matka pitkä! Se on niin pitkä ja vaikea, että sitä ei voi saapua Isän luo ja elämän tosilähteelle, ennen kun tuo este on poistettu.

Antaessaan tuhlaajapojan kertomuksen, Jeesus oikeen tahtoo sanoa, että kaukana oli poika isästä, ollessaan synnin tiellä.

Kun Herra taas tahtoo todistaa, miten lähelle isän mieli paloi kärsivää poikaraukkaansa, niin sanoo hän, että isä näki hänet jo kaukaa, juoksi vastaan, syleili ja suuteli häntä.

Joku on sanonut, että me jotka uskomme Herraan jeesukseen olemme hänessä niin Jumaluuteen suljetut, että Jumala on todellisuudessa lähempänä meitä kuin ilma jota henkitämme.

- Jumala on elävä, kaikkialla oleva ja armoansa alati vuodattava, mutta, vain uskovainen käsittää Hänet tällaiseksi. Ei Jumala ole heräämättömällekään toisenlainen, tai olematon, salaisuus on vain siinä, ettei tuollainen ihminen tunne häntä.

- Heräämättömyydessään ihminen pitää syntiänsä kuin toverinansa jopa epäjumalanansa, mutta voi kun siitä jumalasta tuleekin ikuinen vaiva ja huvista voittamaton kuorma.

- Puoli herännyt koettaa puhdistaa itse omaatuntoansa ja ruveta elämään uutta siveää elämää. Nämä ovat rakastettavia sieluja. Mutta ei sillä tein voida saavuttaa, ei rauhallista omaatuntoa, eikä Jumalaa rakastavaa sydäntä. Poista ensin synti omastatunnosta ja silloin sen valta luhistuu myös sydämestä. Kristus on Jumalan vanhurskaus ihmiselle. Muuta vanhurskautta ei olekaan.

- Askel´ aineesta järkeen on todellisella tavalla mahdoton ilman uskoa, sillä uskoton sanoo, että nähtävät oliot ovat näkyväisistä kehittyneet, mutta usko kysyy: mistä sitten tuli ensimmäinen näkyväinen? Ja vastaa Jumalasta Luojasta. Hänen luomistahdostansa eli luovasta sanastansa.

- Lankeemuksen surullisimpia ilmiöitä on se, että sivistyneimmät lahjakkaimmat ja terävä-älyisimmät nerot kansat voivat lyhyessä ajassa tulla vasten mielisiksi uskomaan ja samalla kaduttavat käsityksen ja tiedonkin Jumalasta maailman luojana. Pakanuuteen on varsin lyhyt matka takaisin.

Uskonnollisen kirjallisuuden merkityksestä sitä tarvitsevalle lukijalle.

Gabriel sai Suomen Lähetysseuran entiseltä johtajalta Matti Tarkkaselta kirjeen.

Ollessani väsynyt monen moisista väsyttävistä päivän puuhista ja ponnisteluista, en saanut mistä "hyvistä kirjoista" tahansa sitä iltaruokaa hengelleni mitä kaipasin. Yksi vanha kirja oli suuressa määrin sellainen mistä sain. Kirje Heprealaisille, selittänyt A. Saphir. Tämä raamatun kirjehän on itsessäänkin sellainen, että se tuo raamatun päätotuudet niin lyhyesti ja todella raamatullisesti eteemme.

Tätä lukiessani tunsin eniten oleskelevani ijäisyyskotini, Isän kotini esikartanoilla. Täällä oli selvemmillään näköala Jumalan antamaan ilmestykseen, kautta pyhän raamatun. Jos täällä lähimmin näkyi heikon uskomme silmille oikea ylim(m)äinen pappimme Jeesus Kristus isän oikealla puolella. Rohkaisua antavaa oli myös havaita se yksityinen pappeus joka tulee suoraan Jumalalta. Se ei ole ihmisistä otettua vaan Jumalan antamaa ja sitä tarvitsemme kaikin viipymisemme aikana täällä.

- En ole oppien ja suuntien edessä arka omalta kohdaltani, siihen nähden voin lukea melkeen mitä ihmisajatusten tuotteita tahansa, mutta oppi on minullekin tärkeä. Op(p)ina pidän eniten sellaisesta mikä on eniten ymmärtääkseni raamatullinen ja kun siihen suo ja antaa Jumala P.henkensä. Tästä seuraakin, että ei mikä tahansa nerokas ajattelu ristillisyydestä joka on ihmisten ajattelema voi ravita sisintä tarvettani.

Mitä saan silloin sellaisista laverteluista jotka kantavat leimaa, kun niin ja niin teet ja pinnistät olet elämän tiellä ja pelastut. Miten minä niin ja niin teen jolla ei ole mitään itsellä millä tekisi? Toista on kun jokin s.o. Jumalan sana auttaa näkemään mitä ylhäällä on ja mikä Kristus on, silloin alan voida jotain toivoa saavani minäkin.

Voin väsyneenä löytää lepoa joka täydellisen levon Hänessä ja levättyäni Hänen täytetyssä työssään yöni, lepo hetkeni t.m.s. saan uusia voimia alkaa uutta elämääkin. Mutta näin tuleekin kaikkeen mikä tällä alalla jotain on, Herra kaikeksi, enkä minä, Hänen tekonsa, eikä minun.

__________________

On suuremmoista, jos jokukin seisoo yksin, elävässä uskossa Elävään Jumalaan silloin, kun hänen ympäristönsä tuntomerkkinä on synti.

Uskomme perustuksena tulisi olla mitä selvemmin ja kirkkaammin ja elävämmin ilmestys. Joltain osalta tai aikajaksolta tunnettuna, voisi järkiviisastelijat horjuttaa uskonnollista kantaamme, mutta tuntiessamme ilmestyksen kulun ja olennon, lepää uskomme sillä, Pyhän hengen valistamana ja vahvistamana.

Mietiskelevä ja henkellismielinen uskovainen on myöskin elävä todistaja.

Kansakuntain synty ja epäjumalan palvelus näyttävät alkaneen yhden aikaisesti. Mutta Jumala joka tuomioissaankin on ihmeellinen, edeltä määräisi tuonkin pahan takaa löytymään suurimman hyvän. Kansakunnat paitsi se jonka kantaisiksi (epäselvä sana) valitsi, vaikka ajaksi hyljätyt, saatetaan myöhemmin tämän kansan todistuksen kautta tuntemaan Jeesus Kristus, maailman valon ja ijankaikkinen elämä.

Lupaukset täyttyvät, kun kaikki maan kansat Israelin kanssa ja ympärillä pelkäävät Herraa ja tunnustavat häntä kuin yhdellä suulla hengen yhteydessä.

- Ne ihmiset, jotka tietoisesti uhrautuvat lähimmäisilleen, tavallisesti luopuvat paljon omista mukavuuksistansa. He elävät usein mitä yksinkertaisimmin ja vaatimattomimmin. Siten he ovatkin "lähtövalmiimpia" kun sellaiset joilla koti on kuin epäjumala, täynnä sälyä ja helyä. He ovat ahkeria ja säästeliäitä, mutta heidän ansionsa ja varansa joutuvat lähimmäistensä tosi tarpeisiin, ei tarpeettomiin, omiin koristeluihinsa. -

Hupaisia kirjoittelu aiheita.

Uskon asiasta. Tästä aineesta niin lyhyesti ja samalla totuudellisesti, kuin vain ajatus tulee ehyttä, sekä sellaisena hyvin ymmärrettävää.

Siinä on ensin asetettava ihminen sellaiseen asemaan, että hänellä on todellinen vapaus ajatella kaikkia mihin vain pystyy. Sitten tuntemansa totuus on myönnettävä mahdolliseksi ja olevaiseksi. Koko ajatukselle on annettava johdonmukainen selvä luonne ja on sen samalla muodostettava kokonaisuus. - -

Lähempää aineistoa varten: Luomakunta. Ijankaikkisuus. Aika. Ihminen. Jumala j.n.e. myös ero hyvään elämän tapaan pyrkimisen ja välinpitämättömän, huonon elämän välillä.

Työmiesten keskusteluja. Elämän katsomuksellista. Yhteiskunnallista. Taloudellista. Yksityiselämää koskevaa. Jospa aika ja voimat riittäisivät näistäkin kirjoittelemaan.

Aamuvarhaisella. 37. (vuonna 1937, EA)

Tämä elämä on ihmeellistä! Ihminen sikiää ja syntyy tähän elämään, ei hän voi yhtään määrätä kuka ja millainen hänen isänsä tai äitinsä on. Ei myöskään sitä millaisiin oloihin hän syntyy. Hänet sanan mukaisesti luodaan tänne yhä vielä kuten alussakin. Näin ei ole ihmisellä varsinaisesti mitään omaa jonka hän olisi tuonut tullessaan tänne. Hän on saanut tullessaan vain elämänsä, ruumiin ja sielun, hyvine ja huonoine ominaisuuksineen, mutta nekin hän on vain saanut, ei hän ole niitäkään tehnyt ei millään hinnalla ostanut. Hän elää, on aivan näkymättömän voiman valosta ja tahdosta. Siksi ei ihmisellä ole mitään oikeaa syytä ylpeyteen siitä mitä hän on, sillä hän on vain saanut kaikki mitä hän on ja omistaa, tuo korkeampi näkymätön käsi on kaikki antanut. Syy epäuskoonkin on oikeuteton, oikeastaan rikosten alku ja syntien synti. Mutta niin alaspainuneita ja lankeemukseen tottuneita ovat ihmiset, että kuka suree epäuskoaan syntinä?

Miten toisen lainen, miten terveellinen puhtaan luontoinen valoisa voimakas ja onnellinen olisikaan vielä nykyisenkin ihmisen elämä, sekä sisimmältään että käytännössäkin, jos se olisi luonnollinen ja vastustelematon uskomisessa! Uskon luomisajatus sen ihmeellisessä rikkaudessa ja ihanuudessa, uskon ihmisen pienuus ja heikkous kaikkeuden luojan ja johtajan edessä, mitä hävettävää siinä selvässä asiassa olisi? Ja tällainen yleis-uskonnollisuus todistaisi vain kaikkien edessä, että ihminen on tai ainakin tahtoo olla tältä osaltaan totuudellinen. Ja vain siinä missä totuudella on vapaus siinä muukin todellinen vapaus voi elää ja säilyä. Emmekö kaikki tahtoisi olla onnemme nimessä vapaita, mahdollisimman vapaita ihmisiä!

Seuraa vapautemme esteitä: Epäusko joka tekee epävapaaksi, langettaa heikkouteen ja erehdyksiin ja syntiin. Siellä missä tällainen "juurimato" säilyy eli säilytetään, ei voi säilyä vapaus ja onnellisuus. Tämä tunnetaan kautta ihmissukukunnan ja ehkä valtaisimpana kaikista ajoista tuntee sen nykyaikamme, tämä kaikista ajoista kehittynein aikamme. Käymättä kuvailemaan, mitä on odotettavissa nykyiseltä kehityssuunnalta voimme vain huudahtaa: Olisi tartuttava terveelliseen uskoon, alettava hävetä ja surra epäuskoa kaikkien syntien äitinä ja silloin saisi vapaus oikeutensa sisällisenä vapautena, sekä sisältä päin siunaisi elämää ulkonaisena rauhana rehellisyytenä ilona ja onnellisuutena.

Esimerkkinä mainiten elämästä yhden ainoan alan, nuoruuden ja rakkauden: Miten luonnollinen ja miten puhdas ja miten ihmeellisen ihana itse asiassa onkaan se järjestys minkä luonto ja Henki yhdessä ovat järjestäneet käytännöllisemmäksi. Ei tarpeetonta jännitystä, ei pahaa omaa tuntoa siinä missä nähdään Luojan ruvenneen poistamaan ja poistaneen sen ristiriidan mikä piti ihmisen yksinäistä elämää niin mahdottoman ristiriitaisena.

Se luo eloa, se on puhdasta ja se on kaunista, yht aikaa tätä kaikkea silloin kun mikään synnillinen kieroilu tai matalamielinen ja epäsiveellinen teeskentely eivät ole myrkyttämässä rakastuvien välistä suhdetta. Eipä sitä sen ihanampaa kokemusta maallisessa merkityksessä taida ollakaan! -

Jokunen esimerkki suoraan elämästä: On isonlainen maanviljelystila, osaksi herraskartano, koko luontokin vaikuttaa voimakkaasti tällä kohden. Ollaan lauantai illassa varhais keväällä. On jo niin myöhä, että suurin osa talon väestä ovat vuoteissansa. Vain talon toimelias tytär ja hänen ja kaikkien muitten hyvä työtoveri palvelija neitonen kiljuin palaavat rannasta missä ovat olleet viimeisinä. He ovat niin kuulakat ja kauniit nuo terveen maal´ elämän kasvattamat neitoset, nuoret kehittyneet naiset väljissä viitoissaan.

Olisiko synnillistä katsoa heitä molempia rinnan ihastuksella myötätunnolla ja vapain puhtain mielin? He saapuvat kauniin piha aidan viereen peräkkäin, harppivat laudan pätkältä toiselle joita on heitetty polulle sen tähden kun ip:llä oli satanut runsaasti pehmyttä lunta sulalle maalle joka oli nyt sohjona siinä sauna tiellä.

Nurkan takaa tulee nuorimies samaa aitoviertä. Hänkin vain viitan hartioilleen heittäneenä, mutta hänen tiellään ei ollut laudoitusta ei muuta. Hän sen sijaan pitkävarsisaappaissaan painelee suoraan reimoin askelin eteenpäin. Talon isäntärenki, työnjohtaja, mekaanikko miten vain halutaan kutsua siinä asteli tallille. Nuoret tervehtivät kohteliaasti.: " No mitä se Paavo vielä näin myöhillä herrastelee ulkona," talon tytär virkkoi ollen hyvin reipas luonteeltaan. "Herrastelen nuorta tammaa katsomaan kun pojat sanoivat ettei se vielä oikeen hyvin syö, se kun on ollut sairaana viime aikoina," sanoi pehtoori. "Tule sitten istumaan meidän kanssa kun tulet tallista, onhan nyt vielä iltaa ja saamme levätä huome aamuna vähän kauemmin." Näin reilusti ja rehellisesti puhutteli talon tytär isäntä renkiä asioissa joissa voi monilla epävakailla nuorilla olla sopimaton ja vaarallinen mielen laatu. Mutta tässä tiedettiin mitä oltiin ja mitä puhuttiin, vaikka alkajana olikin tyttö. Olivathan he ennekin kolmin istuneet ja jutelleet. Miten jalon näköinen kaunis ja reipas tuo neito olikaan siinä matalaa porttia jälkeensä sulkiessaan ja niin ystävälliset sanat Paavoon katsoessaan. "Kiitos, minä tulen, voinkin käydä sitten lähtiessäni vielä hevosta katsomassa, jos näyttää että on tarpeen."

Tytöt painuivat rappuja ylös huoneeseensa, Paavo talliin missä katsasti toipilashevosta. Se oli parempaan päin, söi jo hiljakseen ja katseli virkeämmin. P. lisäsi kaurajauhoja appeeseen, vireytti ja hämmenti hyvin Vapun ruuan, taputti kaulalle ja puheli lempeästi puoliääneen eläimelle.

Laski apehangon paikalleen ja viskasi turvepehkua alusiksi. Sitten silmäsi yleisesti tallin oloja ja poistui reippain askelin karjapihan poikki samasta matalasta portista mistä tytöt äsken olivat menneet.

Kaikki oli kunnossa ja siistiä tyttöjen kamarissa. Lämminkin niin sopivammalleen, näin ulkoa raasta yöilmasta tultua. Piika miina valitti tosin olevan vähän liian lämpimän tämän heidän huoneensa, mutta hänhän oli juuri saunasta tullut.

Siinä sitä järjestyivät, nuoret pöydän ympärille istumaan ja hyvän tuulen vallitessa kertoivat ensin päivän tapahtumistansa. kaikesta huomasi, että tuolla nuorella ryhmällä oli kotoinen talon elämä kutsumuksellisena mieluisena, tulevaisuuden toivojen elähyttämänä velvollisuutena sydämillänsä. Näkihän sen jo Paavon huolehtimisesta ja tarkasta toimimisesta tallissa ja tyttöjen ahertelusta viimeisiksi lauantai illan askareissa. Mutta sittenpä heillä olikin noin hyvä mieli ja huone lämmin ja kodikas. Mitä lie muuta ajatelleet ja hiljakseen puhelleet, ei P. saanut mielestään kuvaa siitä tytöstä joka äsken saunalta palatessaan sulki pihan porttia selkä tupaan ja rehelliset leikin höystämät silmät sinne karjapihaan seisahtaneeseen päin kääntyneenä lausahti: "tule istumaan meille kun tallista palaat."

Sinun tuntemisessasi oi Jumala,

on minun ajallinen ja iankaikkinen onneni! Tulla tuntemaan korkeinta, kaikkivaltaisinta ja suurinta tunnettua hyvää, tämänhän luulisi jokaiselle ajattelemaan pystyvälle luodulle olevan jo järkensäkin parhaiten käyttämiseksi tärkeintä.

Jos tutustun luonnoksen suuriin asioihin ja siinä hämmästyttämään asti suurta ja ihmeellistä enkö teekin oikein, kun hengessäni kunnioitan sitä minkä jo tunnen ja vielä enemmän pyydän antaa kunnian korkeimmalle. - Ei minua kenenkään pitäisi voida syyttää tai edes halveksia tästä.

Tulla tuntemaan yhä laveammin Jumalaa, sen pitäisi olla syvimmän syyni ja apuni koettaissamme yhdessä oikeamielisten ihmisten kanssa suunnitella ja järjestää ajallisia yhteiskunnallisia olojamme. Täten ei luulisi olevan ristiriitaa raamatullisen uskonnon ja sosialismin välillä. Kun kuitenkin ristiriitaa esiintyy, täytyy sen nousta jostain epäterveistä lähteistä puolella kuin toisellakin. Me tarvitsemme vain suurempaa selvyyttä suurten asiain tuntemisessamme, ja suurempaa ennakkoluulottomuutta, s.o. ehdottomampaa totuuden rakkautta elämänkatsantoamme muodostaissamme, sitä mukaa pystymme myös pienempiin ja käytännöllisiin periaatteellisiin ratkaisuihin, sekä tehtäviin.

Köyhä on sen ihmisen elämä joka ei ole päässyt tuntemaan Jumalan elävän hengen johdatusta elämänsä kulussa.

Gabriel sai Suomen Lähetysseuran johtajalta Uno Paunulta kirjeen.

Uskosta.

"Uskonsanalla on laajempikin merkitys kuin vain tuo, että uskoa Kristus sielunsa pelastamiseksi. Tuo on tosin ajankohta, mutta uskon katse on tähdätty niihin, jotka eivät ole näkyväisiä ja ajallisia; se pitää hengelliset ja iankaikkiset todellisuudet parempina niitä, kuin aika, hekuma ja synti tarjoo; se perustaikse Jumalaan ja toteuttaa Hänen sanansa; se on toivomain tosiolemus, näkymättömäin tekojen epäilemättömyys."

Kirjeistä Heprealaisille

1940 Minun asenteestani nyky tilanteeseen.

Silloin kun sota alkoi Puolassa, tuntui minusta siltä, ettei tuo verileikki asettuisi sen maan alueelle. Tämä sitäkin suuremmalla syyllä sitten kun kuulimme Venäjän kiiruhtaneen mukaan. - - Silloin rukouksessani kiitin Jumalaa siitä, että hän oli antanut Pohjoismaille aikojen kuluessa "pylväs-miehiä" hengellisen valon ja elämän esille auttamiseksi. Kiitän siitä, että niitten maitten syntisestä tilasta huolimatta, niille oli suotu herätysarmoa niin suuressa määrässä, jopa armo viedä kristinusko syvemmälle - opissa ainakin - kuin ehkä missään muualla. Kuinka kuvaavaa tässä historian taitteessa, että kaikkien kolmen maan valtakuntien lipuissa on vielä selvä risti.

Rukoilin, että Herra säästäisi näistä kansoista nimellensä, elävän muiston. Pelastaisi ne kansat uutta, ennen näkymätöntä palvelustehtäväänsä varten. Sellaistakin, että Venäjällä huokaava uskonnollinen kansanaines, ja uskottomat n.s. "Jumalattomatkin" vast edes saisivat virikettä ja apua elämällensä Pohjustusta. Vain sillä tein voisimme tulevaisuudessa puhua todellisesta turvallisuudestakin.

Ei mennyt kauan ennekun edesvastuuttomat pimeät johtajat ajoivat suuret itse tiedottomat laumansa, valheellisen sotakiihoituksen sokaisemina Suomen kimppuun. - -

Nyt on kulunut kaksi kuukautta mitä epätasaisinta voimien mittelyä, 3,5 milj. kansan pitäessä puoliaan 170 milj. kansaa ja sen ylivoimaista nykyaik. aseistusta vastaan! Ylpeyteensä seonneet johtajat idässä, toden näk. myös Saksassa sanoivat: "20 päivää Suomelle ja se on silloin murrettu." Jumala on sanellut jo kaksi kuukautta, ompa toivoa, että hänen kätensä johdattaa elämän ja pelastuksen noille olemassa oloaan ja vapauttaan puolustaville kansoille, joista kuumimmassa tulessa on ollut ja edelleen on pieni Suomemme.

Ainoa aseemme on täällä rukous huokauksemme. Muuta emme voi emmekä tarvitse voidakaan, sillä se on luotettavampi Jumalan, isän rakkauden tähden, kun vahvinkaan ulkonainen varmistus.

Kaikkivaltias laupias Herra, sinä joka suuren alentuvaisuutesi kautta ilmoitit itsesi ihmiskunnalle ja olet tullut pelastamaan sitä joka kadonnut oli, alennu Herra vielä nykyisen rosvoilu-sodan tapauksiin ja johdata oikeus, hyvä tahto ja rakkaus voitolle. Me emme kyllä läheskään aina ymmärrä, että ainoa todellinen tappio ja menetys on vain se, mikä sisällämme tapahtuu. Sentähden jos sinä Herra armossasi kuuulet ne avunhuudot joita nousee puoleesi maamme ja naapureittemme puolesta ja suot heikoille voiton, niin auta ettemme siitä mitään tahtoisi itsellemme, vaan kaiken kunnian ja kiitoksen sinulle antaisimme. Silloin olisi voitto sisällinen. Silloin jaksaisimme jäädä rukoilemaan vihollistemmekin puolesta.

Niitä kun ylhäällä ovat.

Kaupunki mikä ei tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta - - Ja hänen palvelijansa palvelevat häntä, Ilm. 21:23; 22:3, 4.

Valituiden autuus ja onni on siinä, että he saavat olla pyhässä ja puhtaassa maailmassa. Paljon valoa on siellä, vaatteet ovat valkoiset, synnit poissa, tuokin kirottu sota ei ulotu sinne, mikä maan päällä on raskain kirous ja rangaistus mikä saattaa kansaa kohdata. Maan pimennoista ovat pelastetut siirretyt taivaallisiin valon asuntoihin.

Ja he saavat nähdä kasvonsa. Tämä on ollut heidän syvin toivonsa ja nyt se on toteutunut. - Hänen nimensä on heidän otsissansa, he kuuluvat hänelle. Jeesuksen veren tuottama pyhyys sädehtii heidän koko olennostaan. Siksi he saattavat astua pyhän silmien eteen.

Näitä minun tulisi usein ajatella, sillä ne ovat olevaisempia kuin nämä vaihtuvat ja epävakaat maalliset. Mikä ilo syntyykään, kun sielu saa astua tuohon valonvaltakuntaan joka kokonaan läpituntee hänet! Mikä maallinen ilo soisi kuvata sitä riemua, tai olla sen vertainen, joka täyttää hengen, kun se näkee taivaan ihanuuden ja lunastajan sen keskellä!

Maaliskuun 13 p:nä 1940.

(Tämä teksti on Gabrielin pienestä muistivihkosta, EA)

Tänään saimme kuulla sanoman sodan päättymisestä rakkaan kotimaamme Suomen ja Wenäjän välillä. Voi mitenkä se karvasteli mieltä, kun Laatokan-Karjala oli luovutettu ilman, että vihollinen oli voinut suoranaisesti sitä vallata taisteluilla! Raskaalta tuntuu ajatella Viipuriamme menetettynä, kuin myös Hangoa sellaisessa käytössä, mutta lienevät olleet syyt kyllin suuret, että johtajamme olivat pakoitetut näin tekemään. - -

Kuitenkinhan meille jäi Jumalan valtakunta!

Pääasiallinen jäi kun saamme pitää oman hallituksen, kristinuskomme ja omantunnon vapautemme. Näistä kaikista kiittäköön henkemme Herraa joka ihmeellisesti auttoi ulos pedon suusta!

Suunnitelmamme ja elämämme.

(Tämä teksti on samasta Gabrielin pienestä muistivihkosta, EA)

"Suunnitelmamme voivat muuttua tai jäädä toteutumatta, mutta jokatapauksessa syntyy enemmän silloin kun suunnitelma on olemassa kun silloin jolloin toimimme umpimähkään."

15/III 40

(Tämä teksti on edelleen samasta Gabrielin pienestä muistivihkosta, EA)

Viisi vuotta sitten minulla oli suuri suunnitelma. Olin silloin lähtöpuuhissa tänne mustain maahan, koettaakseni olla apuna Jumalan valtakunnan työssä. Suunniteltu aikamäärä oli viisi vuotta. Siinä täytyi sisällisesti suunnitella monenlaista. Mm. sekin minkälaiseen sisäiseen asenteeseen asettuisin työtovereihin nähden, että toimeentulo ja yhteistyö menestyisi mikäli se minusta riippuisi.

Pääasioissa on näin käynytkin, sillä toimeen on tultu hyvin, ja työkin on saanut hiljalleen menestystä, on meidän aina valitettava ettemme siinä kyllin nöyrästi ja uskollisesti toimi.

Suurin piiretin on toivoni toteutunut koko oloani nähden tällä työkaudellani täällä. Kun varustauduin silloin lähtemään, täyti ottaa lukuun myöskin sota tilan syttymiset, kuoleman tapaukset perheessä tai itselleni. Samoin työkauden mahdollinen jatkuminen tuota suunniteltua aikaa pitemmäksi. Kuoleman tapaus kävi perheessäni joka oli jäänyt kotimaahan, vieden rakkaan lapsemme 15½ vuotisen Eero Ilmarin (Hän kuoli 17.9.1937, EA). - Sodan hanke kasvoi jatkuvasti, erityisesti Euroopassa, puhjeten tuolla täällä ilmi liekkeihinkin kunnes se viime marraskuun lopussa leimahti oman isäimme maan yllä! - -

Tämä on nyt muuten ohi, kaikkine menetyksineen, mutta ulkovalloissa vielä käynnissä oleva sotatila itsepäisesti estää suunnitelmani mukaisena aikana pääsemästä kotimaanmatkalle. Näin meillä voivat suunnitelmamme toteutuakin, toisten joutuessa muuttumaan. Luulen kuitenkin jaksaneeni kestää paremmin noin suuret yllätykset kun mielialani oli kaiken varalta niihin varattu.

Yksi kaikkein tärkeimmistä mielialan varauksista on oikein asettautuminen vaimostansa kaukana ollessa. Sekin asia on mennyt suunnitellun mielialan puitteissa kiltisti.

Tämä sama kysymys, jos se kohtaisi näin kaukana ollessa puolison kuoleman, miten silloin koettaisin suhtautua tuohon yllätykseen? Sitä varten olen erityisesti suunnitellut alkujaksoa.

Jos kuolinsanoma vaimostani tulisi näissä oloissa yllättäen, tahtoisin menetellä näin:

Puhuisin sille emännälle, jonka ruokataloudessa silloin olisin, että oletko hyvä ja laitat minulle 2-3 päiväksi eväitä, sillä on kohdannut tapaus jonka tähden tahdon olla yksinäisyydessäni muutamia päiviä. Eväät saatuani ottaisin ajettavanani olevan auton ja sillä, musta poika mukanani ajaisin aavikolle erämaan hiljaisuuteen. Siellä antaisin ajatusteni ja sieluni ja henkeni vuotaa Jumalan eteen niin kuin ne vain silloin vuotaisivat. - Sitten nauttisin hetken lepoa ja ruokaa ja edelleen Herralle puhellen viettäisin nuo suunnitellut pari-kolme vuorokautta hiljaisuudessa, erossa ihmisistä. - -

Toivon mukaan näin saavutettuani rauhan, palajaisin työhöni. Sitä tekisin uskollisesti mutta ihmisille puhelisin vain vähän, eli välttämättömimmän.

Näin voisi kulua aikoja eteenpäin. - Naisväet saisivat edelleen olla yhdentekevää vaikka käytännössä vaimosta eroitettuna olisinkin ollut jo 5-6 vuotta. -

Jos sitten huomattavan väliajan kuluttua tuttavapiirissä vielä rupeaisi joku tuntumaan sellaiselta, ja jolla itsellään olisi todellinen sama toivomus, voisin ehdottaa keskustelua mahdollisesta elämän toveruudesta, mutta minkäänlaista hätäilyä ei saisi tulla ilmenemään.

__________________

17/III 40.

(Tämä teksti on edelleen samasta Gabrielin pienestä muistivihkosta, EA)

Kotimaahan matkustaminen askarruttaa nykyisin mieltäni. Rauhan palauduttua Suomessa, voisi sinne sisään tulo olla vapaa, mutta entäs täältä Eurooppaan välittävät laivalinja maat Saksa ja Englanti, ne ovat sodassa keskenänsä ja nimenomaan upotus sodassa! Jos kuitenkin tuonempana joku tilaisuus aukenisi matkustaakseni, niin kotioloja varten olen monenlaista ajatellut. - Esim. kotiin saavuttuani, ja hiukan levähdettyäni, koettaisin ottaa selvää ja tehdä huomioitani siitä olisiko otollista hankkia itsellemme uusi asuinpaikka jostain, vai ensitäkö ruveta asumaan?

Jos uusi tulisi kysymykseen, voisi sen mukana työ ja toimintakin niin tulla toisenlaista ettei siitä nyt osaisi tarkemmin ollenkaan hahmoitella. Jos sitä vastoin entinen olisi oleva Luojamme johdon mukaan kotimme edelleenkin, niin siltä varalta ja täydellä syyllä minä voisin toivoa esim. seuraavia toimenpiteitä:

Pienellä hakamaallamme on alueita jotka eivät nykyisellään tuota mitään. Sellaiset aukeamat olisi perkattavat ruohonkasvulle ja mikäli ruokoaukeamain välillä on puita kasvavia kohtia, ne taas jätettäisi puun kasvulle.
Koko viljelys maamme yleiskunnostaminen olisi sydämelläni. Siihen kuuluisi sarka luvun ja järjestyksen tarkistaminen, ojien siistiminen y.m. Näihin töihin tahtoisin käyttää mikälimahdollista hyviä ja käteviä työkaluja, joittenka laittamisessa omalla työllä tulisi olla huomattava osa,
Viljelysmailla, tai niiten välittömässä yhteydessä tulisi käyttää monivuotisia tuukopakkoja ja harjuja.
Rakennusten yksityiskohtainen korjaileminen ja hoitaminen, on ensin hauskaa ja sitten tarpeellista ja lopuksi tuottavaa askartelua huomioiden, että sellainen huolehtiminen säästää rakennusten uusimisesta pitkät ajat.
Hyvät työvälineet karja ja ulkorakennuksilla kuin myös kartanolla ovat helpotus ja ilo työn tekijälle ja koko talon arvoa kohottavia.
Asuntotuvassa työkalu kaapit hyvine sisältöineen, höyläpenkki ja kuivien puitten säilytys orret ovat hyödyllistä tavaraa ja hyvin järjestettyinä vaikuttavat pirtissä siistiltä.
Koti puistikot, tiet, aidat, piha ja kukkaskummut ovat yleiselle voinnille merkityksellisiä.
Meillä on uudeksi hakamaaksi kohtalaisesti sopiva kappale maamme perillä. Se olisi saatava aitaan, ojiin ja edes pinta muokattua.

Muukalaisen suhteesta kotielämäänsä

Joka on oleskellut pitemmän aikaa vierailla mailla, hän parhaiten tietää ja tuntee mitä koti ikävä on. Se sitoo ajatukset kotiin. Se saattaa tulla tuskaksi ja kuluttavaksi koti-ikäväksi.

Tuo henkinen kaipuu, ei tosin voi siirtää vieraalla maalla olevan jalkoja, voidakseen astella isänmaansa rakkaita rantoja, mutta se pystyy lennättämään hänen ikävöivän henkensä yli vuorien, merien ja maanosien kotimaahan rakastettuun kotiin. Siellä rakkaat ikävöidyt. Tutkiva sielun silmäys näkee heidät, löytää heidät, korva on kuulevinaan heidän ihastuttavat äänensä ja kauan kaivattu kanssakäyminen heidän kanssaan liikuttaa mieltä. Tämä on muukalaisen kotielämää, vieraalla maalla vielä viipyessä.

Mikä vertauskuva taivaallisesta koti ikävästä! Jumalan lapset ovat muukalaisia maan päällä. Heidän jalkansa ovat kiinnitetyt vähäksi ajaksi tähän vieraaseen - useinkin niin peräti epäystävälliseen maahan! - Mutta Kristuksessa uskon kautta vapautunutta henkeä ei maailma voi sitoa. Mittaamattomien avaruuksien läpi kohoaa se rukouksen enkelisiivillä kotiinsa tuolla ylhäällä. Siellä se elää ylhäisempää, alkuperäisempää iankaikkisuus elämää. Näin on käsitettävä tuo ajatus että ijäisyyselämä osittain alkaa jo täällä maan päällä.

Lähteneenä Jumalasta se pyrkii takaisin Jumalaan, Jumalan osoittamaa Kristus-tietä ja löytää Jumalassa elämänsä, oikean olontilansa ja autuutensa. On vielä niinkin, että mitä ylpeämmin tämä maailma Jumalan lasta kohtelee, siitä vain oikean kodin ikävä hänessä kasvaa. Mitä valheellisempia ja sotaisempia, ovat tässä maailmassa itseään mahtavina pitävät, sen vähemmän luottamusta Jumalan lapsella on tänne alas.

Yksin ei hän olekaan tuolla ylhäisessä kodissaan. Siellä ovat lukemattomat ne jotka ovat valittuina ja suurista vaivoista vapahdettuina edeltä menneet. Se osa uskovaa seurakuntaa joka jo on kotona ja tämä joka vielä kilvoittelee täällä on yhtä.

Tämä ei ole ainoastaan tyhjä ajatus, mielikuvituksen luoma unelma vailla todellisuutta. Se on päinvastoin todellisempaa kuin nämä nykyiset näkyväiset. Kuinka voisikaan elävässä uskossa kilvoittelevan koti ikävä olla muuta kuin kirkkainta todellisuutta! Sehän on juuri alkuperäinen, Jumalan määräämä, hänen luomansa ja häneen pyrkivän. Syvällinen on apostolien käyttämä lause, että Jumalassa me elämme, liikumme ja olemme!

Kootkaa aarteita!

Matt. 6:20, 21.

Maailmassa on paljon haavoja ja kurjuutta jota synti on lyönyt. On sellaista joita on syntynyt, kun ihminen itse välittömästi on syntiä tehnyt ja sen seuraukset päällensä saanut. On myös sellaisia joita toiset ovat itsekkäällä, ahneella ja ylpeällä elämällään lyöneet toisiin, niin esim. väkevämmän sorto heikompaa kohtaan, tai rikkaan sorto köyhää kohtaan. Kaikkia näitä vaivoja kohtaan tuntee Vapahtaja myötätuntoa ja haluaisi auttaa, niin synnin vankeudessa vaeltajaa, kuin toistenkin syntisyyden tähden kärsivää. Mutta itse ollen kirkkaudessa Isän oikealla puolella, tämän ajallisen avun tahtoisi hän lähettää kärsivälle ja suorittaa auttamisen häneen uskoviensa, s.o. elävien kristittyjen kautta.

Miten suurta olisikaan avun saajalle ja miten ylentävää minulle itselleni, jos Herran Jeesus, opetuslapsena, vähäiseltä osaltani ja jollain tavoin voisin alituisesti ottaa osaa tuohon hänen auttamistyöhönsä. Hän sanoo itse olevansa avuntarvitsiassa autettavana, hän sanoo karttuvan aarteita taivaaseen jokaiselle joka luopuu jostakin kärsiväin lähimmäistensä hyväksi.

Emme tahdo antaa tälle katoolilaista leimaa, että ihminen hyvillä teoillansa ansaitsisi autuuden tai osalta autuuttansa, mutta me annamme sen ajatuksen lämmittää mieliämme, että molempain elämä rikastuu, niin saajan kuin antajan.

Samoin kuin uskomme vain armon olevan pelastuksemme ja palkkamme, uskomme sananmukaisesti senkin, että mitä ihminen kylvää siitä hän myöskin niittää aikanansa, joko hyvää tai pahaa.

Tähän sopii läheisesti viimeisen tuomionkin kuva, mitä oli tehty kärsiville, se oli tehty Herralle. Ja vielä itse aiheestamme; aarteesta taivaaseen; On sanottu, että sen saa ihmisen sielu ja henki mukaansa iankaikkisuuteen, minkä on täällä elämältä oppinut. Hyvän oppiminen, nimenomaan hyvän tekemisen oppiminen täällä on muuttuva rikkaudeksi Jumalan pankissa, aarteeksemme taivaassa, sitä mukaa kun meillä on näin rikasta sisäistä elämää tässä elämässämme.

25 p:nä kesäkuuta 1940.

Kummallista aikaa! Eipä tahdo ajatukset ja mieliala kauaakaan pysyä askaroimatta niissä, mikä nyt on käynnissä maailmassa, ja erityisesti Euroopassa. Se on siis joutunut mitä on kauan valmistettu, tuhon sota, leviten jo moniin maihin ja voipa vielä levitä laajemmallekin.

Vaikka minunkin piti ehtiä lähtemään kaipaamalleni kotimaa matkalleni pari kuukautta sitten, niin en enää silloin päässyt. Nyt on asia tukossa siinä määrin, että ei ole muuta kuin odottaa mitä vast´ edes tuleman pitää. Hyvä onkin toisekseen tehdä työtä täällä, missä on täydellinen rauha, täydellinen vapaus koettaa elää ihmisenä ja työllä, ihanin aatteellinen tarkoitus!
Eipä muuta kun koetappa poika tyytyä epämääräiseen odotukseesi ja ole iloinenkin työtilaisuudestasi! Luota Luojaasi ja lunastajaasi, että hän on kaitseva myöskin kaukana olevan kotisi ja perheesi.
Paljon on minulla ollut viime aikoina suunnitelmia toiminnan varalta tapauksessa, että kotiin pääsisin, mutta ne voivat olla tuulentupia vain ja Herran johto aivan toinen. Olkoon niin, eipä minun tahdostani väliä, sillä Herran tahto ja johto on parempi.
Yksityisessä olossani tunnen tapahtuneen putousta alaspäin viimeisen 2 kk. aikana, joskin v. päivinä jälleen on vointini ollut kohentumaan päin. Kiitos kaiken hyvän antajalle!

3/7 40.

Aikani tahtoo tulla vähän ikäväksi. Varsinkin näin on hiljaisina illan hetkinä. Jos jaksaisi tehdä aina työtä, silloin menisi parhaiden, mutta eihän sitäkään voi, nääntyy sitä liiallisen työnteonkin alle. Työn tekeminen tosin on minulle tullut hyvin rakkaaksi. Aamulla riennän työhön, keskipäivän ruoka ja juoma lomat supistuvat mahdollisimman lyhyiksi, kun työ näyttää odottavan. Illalla jään myöhempään työn ääreen kuin työapulaiseni. Mutta väsymys siitä kyllä kasvaakin. Mitä tehdä kun valmista pitäisi saada, tarve on. -

Suuresti olen kiitollinen m.m. valokuvista joita on melko runsaasti kertynyt lippaaseeni. Moni iltahetki on mieluisasti mennyt niitä katsellessa. Niissä on kaikissa muistonsa, ne kehoittavat toivomaan paljon hyvää tulevaisuudessakin, antavat aihetta rukouksessa muistamaan henkilöitä ja asioita.

Lukeminenhan, varsinkin elämän sanan lukeminen, on hiljaisten hetkien oikein käyttämistä, vaan kun ruumis on uupunut niin on henkikin sitä eikä silloin saa lukemisestansa sitä minä virkeänä ollessaan. Tuo postin kulun pysähtyminen teki suuren lisän ikävään mielialaani. Kumpa voisin kestää tämän koetuksen ajan, niin ehkäpä tästä pääseminen sitten tuonempana tuntuisi sitä suurenmoisemmalta!

14/7 40.

Kun eteenpäin katseleminen nykyisin tuntuu niin epävarmalta, olen sen sijaan muistellut entisiä, tänäänkin.

Hyvä onkin entisiä muistella mikäli niissä on tosi hyvää, joitain elämälle tärkeitä olosuhteita, totuuksia, hyvyyttä ihmisten kesken, oikein arvioitua ja oikean arvoista ihmiselämää. Jotain tuollaista on ollut suotu minunkin pieneen elämääni. -

On jotain katoamatonta jota liittyy aivan näin arkipäiväisen ja vähäisen ihmisen elämän kulkuun. Totuus esim. ei katoa. Jos on ollut ystävällisyyttä ihmisiin, on se pysyvä aina tuoreena ja kuolemattomana niin kauan kun on jokin joka voi ajatella ja muistella. Kaikki mikä versoo rakkauden maaperästä on katoamatonta kuin rakkaus itsessäänkin.

_________________

Tuntisinko elämän?

Jos tuntisin esim. maapallon elämän, tämän vuoriperustan, meren syvyyksineen, maan mullan ja sen bakteerielämän, kasvullisuuden, eläimistön ja ihmisen sekä hänen elämänsä, niin voisinhan syyllä huudahtaa: tässä vaikuttaa elämä!

Mutta tämä kaikki yhteensä on vain pieni pieni osa itse elämästä. Aika minkä ihminen tuntee ajaksi ja laskee ajaksi luomisen ja maailman lopun välillä on lyhyt. Pikkuinen vilahdus itse ajassa. Maapallo ja sen elämä pieni suurten olentojen rinnalla taivaan avaruudessa? Tämä tunteminen ei riitä. Meidän olisi tultava tuntemaan Jumalaa ja elämää taivaissa sitä mukaa kun niitä tuntisimme ja omistaisimme olisimme itsensä elämän lähteellä.

Taivaan elämään kuuluu kaikkeus ja kaikki mitä Jumala voi ja tahtoo! Mitä onkaan iankaikkinen elämä! Siinä on se puhtaus, pyhyys, vanhurskaus ja autuus, täydellisyys minkä Jumala joka rakasti maailmaa, ilmoitti aino syntyisessä pojassaan. Häntä tulisi meidän tulla yhä enemmän tuntemaan. Hänessä ovat uusia taivaita ja uusia maita luovat elämän voimat ilmoitetut. Hänessä on lunastus annettu lankenneen ihmissuvun ylettyville, maan alimpia paikkoja myöten, sillä niin rakasti Jumala maailmaa, vaikka maailma ja sen elämä olikin vain tällainen kuin oli, elämän itsensä rinnalla.

Tammikuun 20 p. aamuna 1941.

Liian kiinteitä, ja näihin oloihin liian pitkiä työpäiviä viimeisten 2 kuukauden ajan minunlaiselleni!

Piti oleman noin vain koulun loman nimissä hillitympää työskentelyä rauhallisesti ja onnellisesti. Mutta työmäärä ylitti väkisinkin sen mitä olin otaksunut. Sattui ikäviä erehdyksiä työssä maakalaisapilaisilleni. Särkyi tärkeitä osia juuri valmistumaisillaan olevassa työmoottorissa yhdellä oppilaalla. Toinen pirstoi mitättömäksi eräitä parhaita lautojamme. Yhden elämä oli lankeemisen kautta - tyttöön - mennyt hunningolle! Toinen sairasti. Yhden vaimo sairastui ja niin tuo tottunein meni kotiinsa luonnollista kyllä.

Minulla oli määrältä aikaa jälellä kun piti olla isotöinen auton kori lähtövalmis. - Työtaakka kasvoi, mutta minä koetin vaatia itseltäni sitä enemmän mitä vähempään hupeni apu. Kuitenkin näin, että määräaika ei riitä kunnollisesti. Vielä yksi päivä jonka minä oikeen yritän teetänkin ja teen, niin voimme lähteä suunnitelman mukaan matkalle - joskin ei valmiina.

Mutta tänä edellisenä yönä pettää olentoni voimat, en saa unen rahtua ja herpaus (herpaantua: lamaantua, hervota, hervahtaa, lannistua, uupua, raueta) on aivan kummallinen! Tänä aamuna on vaikea ratkaista, uskaltaudunko näin herpaantuneilla voimilla tuollaiseen työhön, vai täytyykö antautua sairaalan armoille hoitoon ja levähtämään?

Helmik. 3 p. 41

Kiitos Herran! En tarvinnut katketa, en edes hoitoon joutua. Siitä alkoi jälleen virkistyminen tulla, vaikka tosin hiljalleen. -

Työni sain mukiin menevästi kuntoon. Autollamme saatoimme kulkea vuosikokouksessamme, ja muut asiat järjestyivät tyydyttävästi. Kokous olikin merkille pantava vakavahenkisyydestänsä.

Nyt olen hiljaisuudessa ponnistellut kätten töissä eteenpäin. Samoin sydämen töissä siihen suuntaan, että elämäni enemmän muodostuisi uuden syntymisen elämäksi. Hyvä on tällaisissa yhteyksissä m.m. muistella ystäviä joita Herralta olen saanut yhden tuonne, toisen tänne, pitkien välimatkojen taa. Herran apu ja siunaus olkoon heidänkin kaikkien kanssansa!

Ylihuomenna olisi aikomus muuttaa toiseen työpaikkaani, Engelan Poikakouluun. Kuitenkin kaikuu mielessäni: milloin kotimaahan ja kotiin? Kuinka kauan vielä näissä kaikki voimat ja kyvyt kuluttavissa oloissa ja millaiseen Eurooppaan, millaiseen Suomeen ja millaiseen kotioloon siellä?

Suo Herra, että niin tulisi olemaan voimani kuin on oleva päiväni!

Varjele Herra kotini ja kotimaani asiat!

_____________

Pelastetulla, uskonkäsittäneellä ihmisellä olisi aina suuri etuoikeus elää sisällisesti suurta ja rikasta elämää. n.s. salattua elämää Herrassa, jos vaan oma huonous ei tätä estäisi!

Vuosista 1941 - 1950

Gabriel ei pitänyt päiväkirjaa enää tämän jälkeen. Hänen tuon jälkeen toiselta matkaltaan lähettämiään kirjeitä on jäljellä vain muutama. Monet kirjeet varmaankin katosivat matkalla sodan aikana. Hänen vuonna 1941 Tildalle kirjoittamansa kirjeet löytyvät tältä kotisivulta hieman tätä päiväkirjaa alempaa.

Gabriel pääsi lähtemään Ambomaalta kohti Suomea kesällä 1946. Matti Peltolan mukaan Gabriel tuli syyskuussa 1946 Eurooppaan englantilaisella joukkojenkuljetuslaivalla, jonka kannella oli niin täyttä, että ainoa vapaa istumapaikka oli pollarin nenässä. (Matti Peltola, Lähetystyö ja kansankirkko, 100 vuotta suomalaista lähetystyötä 1:5, sivu 105)

Isäni Matin kertoman mukaan Gabriel tuli kotiin Utajärven Murronkylän Koivulan taloon syksyllä 1946. Tilda oli silloin 53-vuotias. Kolme neljästä Ambomaalla syntyneestä lapsesta oli kuollut, Eero 17.9.1937 vain 15-vuotiaana, Aino 3.4.1941 vain 16-vuotiaana ja Lauri 26.6.1943 vain 17-vuotiaana.

Ennen Ambomaan matkaa Oulussa syntynyt Matti oli tuolloin 26-vuotias. Utajärvellä syntynyt Kerttu oli 15-vuotias ja Elias oli 13-vuotias.

Neljäs Ambomaalla syntynyt lapsi, Yrjö kuoli kotonaan pitkän jatkuneen sairauden uuvuttamana 10.11.1947 vain 19-vuotiaana.

Gabriel piti maatilaa vuoteen 1950, jolloin Suomen Lähetysseura kutsui hänet kolmannelle matkalle Ambomaalle. Gabriel ja Tilda ostivat silloin vanhuuden asunnoksi Yrttilän mökin Utajärven kirkon vierestä ja vuokrasivat koko Koivulan tilan ulkopuoliselle.

Gabriel lähti kolmannelle matkalleen marraskuussa 1950. Hän kuvaa matkalle lähtöään Rauhan Tervehdys -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa, mikä löytyy tämän verkkosivun yläpalkissa olevan "Kirjoitukset lehtiin" - napin alta.

Sisällysluettelo

Alkulause.
Ensimmäinen kotini.
Toinen kotini.
Kolmas kotimme.
Neljänteen asuinpaikkaamme,
(1) Puumalan Kaipaalassa Elok. 15 p. 1911 k:llo 10 illalla.
Elokuun 16 p:nä.
Elokuun 17 p:nä. k:llo 10 illalla.
Syyskuun 12. p:vän iltana.
Merkillinen uneni
Syyskuun 16 päivä.
Marraskuun 19 p:nä 1911
Uuden vuoden p:nä 1912.
Tammik. 26 p:nä´12.
Tammik. 31: päivänä.
Helmik 1 p:nä. 1912.
Helmik. 18 p:nä.
Huhtik. 7 p:nä´ 12.
Lappeenrannassa huhtik. 12 p:n iltana.
Mustolassa toukok. 9 p.nä.
Kanavalla heinäkuun 29 p:nä 1912.
Puumalan Kaipaalassa elok. 10 p:nä 1912.
Puumalan kirkolla marrask. 3 p. 12.
Helsingissä marrask. 4 p:nä 1912.
Mikkelissä toukokuun 3 p. 1913.
Kotona Puumalassa 8 p. V´ 13.
Kerimäki toukok 16 p:nä´ 13.
Punkaharjulla kesäk 25 p. k:llo 12 yöllä.
Parikkalassa heinäk. 5 p:nä 1914.
Kerimäki. Laakkolan (Säynään lahti) elok. 22 p. 1914 (illalla)
Savonlinna 23 p:nä huhtik. 1915.
Laakkolassa heinäk. 10 p:nä 15.
Lavolassa. 28 p. heinäk.´ 15.
Talvi 1916-1917
Vuonna 1918
Oulussa vuonna 1920
Lähetysmatkalle.
Heinäk. 13 päivä.
Lähtö Oulusta
Helsinkiin tulimme 10 p:n iltana (10.8.1920, EA)
21 päivä oli laivaan menopäivä.
Lontooseen
S/S Walmers Castle:lla
15 p:vänä syyskuuta.
S. W. Africassa. Karib:in kaupungissa lokak. 14 p 1920.
Joulukuun 31 p:n iltana 1921.
Heinäkuun 13:sta p:nä 1922.
Jouluk. 16 p. 22.
Ontananga helluntai iltana 20/V 23.
Huhtikuun 3 p:v iltana 1924.
Onandjokue 15 p. huhtik. 1924.
Ontananga 22 p. kesäk. 1924.
Ontanangassa 26. heinäkuuta 1925.
Lyhyitä muistiinpanoja omia lapsiamme varten:
Ontananga 29 p. toukokuuta 1926.
Ontanangassa elokuun 1 p: 1926.
Onguezija 19 p. Elokuuta 1926.
Muutamia ajatuksia Jumalan hyvyydestä
Engela 7 p:nä marrask. 1926.
Onguediva 15. IV. 27. (pitkäperjantai yönnä.)
Onguediva 6. heinäk. 1927.
Kotiin palattua. Onguediva 23 p:nä jouluk. 1927.
Koulua koskevia asioita.
Syyskuun 23. p:nä 1928.
Onguedivassa Joulu.iltana 1928.
Loppiais iltana.
Hyvästi Afrikka!
Pohjanmerellä 5 p:nä toukokuuta 1935.
Atlannilla 16 p:nä toukokuuta 1935.
Ondongassa 8 p:nä kesäkuuta 1935.
Onandjokuella 26/6 35.
2 p. heinäk. 1935.
9/8. 1935.
25/8 1935.
8/9 (1935, EA)
22/9 (1935, EA)
26/9 (1935, EA)
27/(9 1935, EA)
28/9 (1935, EA)
1/X/35.
4/10 (1935, EA)
6/10/35.
13/10 (1935, EA) Kiireen vaaroja:
Yksinäinen.
Jouluna 1935.
Raamatun kristillisyys ja kristilliset suunnat.
Uuden vuoden päivän iltana 1936.
26/I. (1936, EA)
Helmikuun lopulla ´36.
Muutamia piirtoja kodista.
Miten maata viljelen?
Muutamia maanviljelyselämän etuja.
Katkelmia:
Synnistä.
Muutamia Kärsimys ajatuksia Pitkänä Perjantaina 1936
Pääsiäisajatuksia.
Milloin luotettavimmin käsitän uskon?
Helluntai Afrikan erämaissa.
Ihmisen Jumala-suhde
- Pitkä ja lyhyt matka.
Uskonnollisen kirjallisuuden merkityksestä sitä tarvitsevalle lukijalle.
Hupaisia kirjoittelu aiheita.
Aamuvarhaisella. 37. (vuonna 1937, EA)
Sinun tuntemisessasi oi Jumala,
Uskosta.
1940 Minun asenteestani nyky tilanteeseen.
Niitä kun ylhäällä ovat.
Maaliskuun 13 p:nä 1940.
Suunnitelmamme ja elämämme.
15/III 40
17/III 40.
Muukalaisen suhteesta kotielämäänsä
Kootkaa aarteita!
25 p:nä kesäkuuta 1940.
3/7 40.
14/7 40.
Tuntisinko elämän?
Tammikuun 20 p. aamuna 1941.
Helmik. 3 p. 41
Vuosista 1941 - 1950

Alkusivulle