Suomen Lähetysseuran johtajan Uno Paunun kirje

Helsinki, tammik. 28 p. 1939.

Herra Kaapo Asikainen,
Ondonga

Rakas Veli:

Parhaat kiitokset kirjeestäsi, jonka virkistysmatkaltasi Swakopmundista olit lähettänyt 28/10. Toivon hartaasti, että olisit todella levännyt ja voimistunut, niin että rauha sydämessä voit käydä jatkamaan tähdellistä toimintaasi poikien ja nuorukaisten parissa. Jumala antakoon sinulle voimia kaikkeen työhösi ja oloosi. Hän täyttäköön yksinäisyyttäsi, jota varmaan usein siellä koet. Toivon mukaan pääset pian taas kotimaahan, jolloin yksinäisyyskin on jälleen ajaksi haihtuva.

Kyllä se neuvo, minkä läh.joht. Tarkkanen antoi työtäsi varten ja josta kirjeessäsi mainitset, on oikea. Sinun tehtäväsi on todella opastaa poikia ja nuorukaisia käytännöllisiin toimiin. Sen vuoksi olisi saatava aikaan yhä enenevässä määrässä se, että kaikki pienet työt ja asemien monet korjauksetkin suoritettaisiin mustan työvoiman turvin. Tähän kehitys on jo vienyt ja vie yhä suuremmassa määrässä. Se vaatii kyllä valkoisilta suurta kärsivällisyyttä, kun he tietävät voivansa tehdä kaiken nopeammin ja paremmin. Mutta jos meillä koulussakin opettaja tekisi sen, mikä lapsen kädessä syntyy puolikuntoisena, niin ei lapsi koskaan mitään oppisi. Uskon, että seuraavan lähettipolven aikana tämä on itsestään selvä asia, mutta mitään asiaa ei voida viedä äkkiä läpi, ennen kuin on pohja pantu. Toivottavasti Onandjokueen saadaan työteliäs ja tarkka musta mies, joka voi suorittaa palvelustehtäviä ja ulkonaisia töitä. Tarpeenhan on, että varsinkin sairauksien siten ahdistellessa, kuten nyt on ollut, kaikki mahdollinen koulutettu hoitajatarvoima voidaan käyttää yksinomaan varsinaiseen työhönsä.

Sinunkin työsi aivan hajaantuu sirpaleiksi, jos et voi joiksikin ajoiksi jäädä Onguedivaan ja suorittaa siellä ohjaustyötäsi jatkuvasti. Nythän kyllä pian toivottavasti vapaudut Onadjokuesta, mikäli sinne maaliskuussa täältä lähtevä veli Makkonen ennättää asioihin perehtyä. Mutta mustaa työvoimaa siellä sittenkin tarvitaan, mikä taasen on suuresti riippuvainen siitä, miten tehokkaasti Onguediva ja Engela voivat antaa koulutusta ja ohjausta mustille nuorukaisille. Työ siis odottaa yhä suurempaa keskittymistä ja samaan naulaan lyömistä.

Totta on, mitä kirjoitit, että oma minä ei tule paremmaksi. Niin se on täällä kuin sielläkin. Mutta kun uudelleen ja uudelleen pyydämme jättää oman minän kaikkinensa, vikoinensa ja hyveinensä Herralle Jeesukselle puhdistettavaksi ja jättäydymme Jumalan armollisen johdon varaan, on hän sittenkin meitä läsnä ja antaa vielä armonsa, että voimme olla muillekin siunausta välittämässä. Sillä tiellä pysyminen vain kysyy meiltä alituista Herran tahdon etsimistä ja sen tottelemista.

Toivotan nyt sinulle uutta virkeyttä ja voimaa Herralta, kaiken hyvän lahjan antajalta. Herra olkoon sinunkin väkevyytesi ja voimasi.

Veljellisin terveisin

U. Paunu